2016 Rubiinin olutklubi   Tämä sivu on päivitetty 31.12.2016
Pyöräilyn reittiopas
sääSÄÄ 5vrk
Auringon nousu- ja laskuajat
Foreca sade 3vrk
Forecta tuntiennuste
ROK Bikers Jalan ja Pyörällä(Liikenneturva)

Fillaristin liikennesäännöt
KilometrikisaROKin(32 067 km) lopullinen sijoitus
Kilometrikisassa 2016
3.

ROK sai kasaan omia
seurakilometrejä
v.2016
19 033 km
Normaali aikataulu tuleville pyöräviikoille:
Kesällä joka arkipäivä klo 17:00,
Pyhinä, Lauantaina  ja Sunnuntaina klo 12:00.

Suunnitelma ei ole kiveen hakattu. Sitä voidaan
muuttaa yleisön pyynnöstä.
Pyhinä ja muulloinkin saatetaan ajella miten sattuu. Seuraa näitä sivuja.
Kaikki ovat tervetulleita mukaan lenkeille !
Ajellaan usein sopimuksen mukaan, joten lenkit voivat olla milloin tahansa. Kysele ja/tai ehdota omia aikataulujasi. Lähtöpaikka Rubiinin edessä.
Jos ihmettelet, miksi ROK Bikersin sivuilla eivät näy kaikki ROK Bikersin Kilometrikisan kilometrit, niin siihen on hyvä syy. Säännöt ovat erilaiset.
Kilometrikisassa kaikki ajetut kilometrit lasketaan. ROK Bikers laskee kilometreiksi vain kimpassa ajetut järjestetyt kerholenkit.
  














 


jopotytto_1





Tarmo




Polkupyörien erikoiskorjaamo
http://www.pyoratohtori.fi/
Ilmeisesti keskittynyt erityisesti "vanhoihin Wauhtiajopyöriin".




Fillari-Mikko

Oheisen kuvan lähetti Fillari-Mikko, kuvatekstillä: "Kevätkausi on alkanut".
  Kuvasta päätellen Mikolla on hiukan kevätväsymystä.


2016
26.12. Sunnuntai klo 12:00    ROKin jo traditioksi muodostunut Tapaninajelu starttasi matkaan Rubiinin edestä. Matkalle lähtijöitä oli kolme, kuten viimevuonnakin. Sää oli tälläkin kertaa suosiollinen. Lämpöä oli lähtiessä +6°C. Pilvet peittivät lähes koko taivaan, mutta harvinaista kyllä pilvien välistä vilkkui sinistä taivasta. Tiet olivat sulia, koska yölläkään ei ollut pakkasta ja edelliset päivätkin olivat oleet muutaman asteen plussalla. Tiet olivat täynnä murskattua teräväreunaista sepelihiekkaa. Muuten olosuhteet olivat mainiot. Vuodenaikaan nähden jopa ihanteelliset.
  Riimusauvantien päästä ajoimme "Myllysillan" yli Helsingin Pitäjälle. Alitimme Tuusulanväylän ja vajaata kilometriä myöhemmin ylitimme Tuusulanväylän Nimismiehen Maantiesillan yli. Tikkurilantietä pitkin ajelimme Tikkurilaan ja sieltä sitten Tapulikaupunkiin ja ROKin tikkakerhon ystäväkerhon kantamestaan TapulinMestariin. Pidimme mukavan varikkopysähdyksen ja jatkoimme sitten metsän läpi Paskakukkulalle ja sen vieritse Kirjaston kautta kotiin Rubiiniin. Paluumatkan kruunasi, kun näimme taivaanrannassa harvinaisen valoilmiön eli Auringon. Se mollotti siellä usean minuutin ajan ja piristi kummasti näin "stadikaamoksen" aikana. Matkaa Eijalle, Kaitsulle ja Jusalle kertyi 11 km.

18.12. Sunnuntai klo 12    "Kävin 4. adventtisunnuntai fillarilenkillä Tikkurilan uimahalli kiertäen Puistolaan ja varikolle Rubiiniin. Pika tankkaus ja kotiin. Aika mukava talvikeli. 13 km."
    - Kaitsu

4.12. Sunnuntai klo 12:00    "Klo 12 ei näkynyt innokkaita fillaristeja. Kävin kiertämässä Tikkurilan uimahallin ja Puistolan kautta takas Rubiiniin. Lauantaina oli kylmempi päivä, vaikka pakkasta oli vähemmän. Tuuli puhalsi eilen pohjoisesta. 13 km tuli mittariin. Maanmainio ilta. Täytyy lähteä vielä ulos illalla ulkoiluttamaan uljasta ratsua."
    - Kaitsu

3.12. Lauantai klo 12:00    Ajamaan lähtivät  Eija, Johanna ja Kaitsu. Johanna jäi Revontulentielle. Käytiin Tikkurilassa markkinoilla ja kahvilassa. Eija ja Kaitsu 9 km. Johanna 1 km.

27.11.Sunnuntai klo 12:00    "Tikkurilan kautta Malmille, Pukinmäkeen ja Rubiiniin. 21 km."
    - Kaitsu

26.11. Lauantai klo 12:00    "Kävin rantaa pitkin Vanhassa Kaupungissa. Sade yllätti ja piti kääntyä takas. Aikomus oli käydä kaupunkikierroksella. Kuva on eilen kuvattu Ruutinkoskella. Kevättulvat ovat jo alkaneet. Kilometrejä 15."
    - Kaitsu   

19.11. Lauantai klo 12:00    "Ajamaan lähtivät Allu ja Kaitsu. Allu jäi Revontulentielle, mutta Kaitsu jatkoi Puistolaan ja sieltä varikolle Rubiiniin. Kaitsulle 12 km ja Allulle 1 km. Keravajoessa vesi korkealla. Onkohan jo kevättulvat alkaneet."
   
- Kaitsu

ROK Bikersin ajotahti on harventunut ja lenkit ovat lyhentyneet. Syynä on tietenkin ankara talvi, loskaiset ja jäiset kelit sekä vaarallinen kasvihuoneilmiö. On kylmää ja on pimeää ja on ynnä muita tekosyitä.
Pimeiden talvipäivien ratoksi voisit katsella vaikkapa tämän mainion videon Himalajan pyöräretkestä.
20 ensimmäistä minuuttia on tavallista Intiakuvausta, mutta sitten päästään itse asiaan eli vuoristoon. Mielenkiintoinen matkakertomus, vähä niinku meidän ROK Bikersin Porkkalan reissut.
pe 2.9.2016 | Polkupyörällä Himalajalle | TV | Areena | yle.fi
Polkupyörällä Himalajalle
Matkakirjailija Matti Rämö polkee Delhistä Ladakhiin, Intian Pikku-Tiibetiin. Gangesin tasangolla taival kulkee miljoonan pyhiinvaeltajan kaaoksen läpi, Himalajalla huima dokumentti vie yli 5 000 metrin korkeuteen.

13.11. Sunnuntai   "Mikolle 7,5 km lähtö klo 12.00, paikalla ei muita..
1000km haamuraja näin rikottu omalta osalta.
Reitti Rubiini- paloheinä-rubiini."
   
- Mikko

5.11. Lauantai    "Kävin ajamassa Tikkurilan uimallin kautta Puistolaan ja sieltä takas Rubiiniin. 13 km."
   - Kaitsu

30.10. Sunnuntai klo 12:01  
Pirrrrrrrr...
"Halloota"
"Läheks sä pyöräilemään ?"
"Häh ?"
"Läheks sä pyöräilemään ?"
"Paljo kello ?"
" Nukutsä vielä"
"Eeeeen, mitä kello?"
"No 12"
"OK mä tulen jos jaksat venaa 5...10 minsaa."
"Joo mä odotan. Ala tulee. Sä oot myöhässä."
    Jusa saatiin herätettyä ja niinpä matka alkoi. Tällä kertaa ajettiin Kehä III:sta pitkin aina Katriinantielle asti. Sitten poikettiin Kehän eteläpuolelle Tuupakantielle ja ajettiin Motonetiin. Kaitsu osti sieltä jotain ja ehkä Jusakin. Muitahan meitä ei olutkaan. No, tämä oli taas ns. hyötymatka kiertomatkan kautta. Pääasia oli kummiskin, jotta kottimatka mukaan luettuna matkaa kertyi peräti 23 kilometriä.

26.10. Keskiviikko klo 17:00    Kaitsu ja Jusa päättivät käydä Tokmannilla ostoksilla. Tokmanni on Keravajoen toisella puolella idässä, joten ajoimme pohjoiseen. Etolan kautta Kehä III:lle ja Nimismiehen risteyssillan kautta Tammistoon, jossa se Tokmanni on.
    Ostokset tehtiin ja palailtiin samaa reittiä. Pikkusen lopussa poikettiin ja kierrettiin Starkin tunnelin kautta ja koukattiin vielä Pohjantähdentielle ja Kiertotähdentietä sitten kurvailtiin kotiin Rubiiniin.
    Matkaa kertyi 12 kilometriä.

24.10. Maanantai klo 17    "Satulan pultti vaihdettu. Lähdettiin Mikon kanssa kiertämään Malmin Lentokenttää. 18 kilometriä ajettiin."
  - Kaitsu

23.10. Sunnuntai klo 12    "Sunnuntai klo 12 olin lähdössä ajamaan, mutta satulan kiinnityspultti katkesi ja satula putos maahan. Onneksi olin ostarin pihalla. Ajo kotiin ilman satulaa.
    0 km."
  - Kaitsu

22.10. Lauantai klo 12:00    Eija, Kaitsu ja Jusa pähkäilivät minne mennä. Koska oli vain muutama plusaste päätettiin ajella vain Malmin markkinoille. Jotta saisimme aikaiseksi edes muutaman kilometrin päätimme ajella Tikkurilan kautta. Tikkurilasta ajoimme Puistolaan ja sitten Malmin Lentokentän vieritse Malminkaarta pitkin Malmille markkinoille. Kiertelimme markkinoilla ja ajoimme sitten kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 14 km.

20.10. Torstai klo 17:00    "Kävin Malmin hautausmaalla ja sieltä Puistolan kautta Rubiiniin. 17 km."
  - Kaitsu

19.10. Keskiviikko klo 17:00    Sää oli kaunis mutta kylmä. Kaitsu ja Jusa ajoivat Tikkurilan jäähallin kiertäen Osmankäämintielle ja lopulta päätyivät Keravajoen pohjoisrannalle. Joki kaartui etelään, mutta sitä seurattiin aina "Myllysillalle" asti. Ankkalammen kautta sitten putkahdimme ihmisten ilmoille ja kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 10 km ja sormet olivat taas jäässä.

18.10. Tiistai klo 17    Mikko, Kaitsu ja Jusa olivat oikeaan aikaann Rubiinissa, mutta vain Jusa sai aikaiseksi lähteä lenkille. Matka suuntautui Kiertotähdentietä, Revontulentielle ja Suutarilantietä pitkin Kehä III:lle. Kehä III:sta pitkin Jusa ajoi Caravellentielle ja sitä pitkin hetkeksi Kehän eteläpuolelle. Paluumatka alkoi pikku koukkauksella Motonetin ohitse ja tunnelin ali takaisin Kehä III:n pyörätielle. Tammiston läpi koukaten Kirkkotielle. Kirkkotietä pohjoiseen ja vanhan myllyn eteläpuoleisen sillan kautta Keravajoen yli ja Ankkalammen kautta kotiin Rubiiniin.

16.10. Sunnuntai klo 12:00    "Sunnuntaina klo 12 Mikko ja Kaitsu lähti Kehä III:sta Hämeenlinnantielle. Sieltä Kehä I:n ja Keskuspuiston kautta Paloheinän Majalle. Kahvit ja pullat nautittiin siellä. Rubiiniin takas metsien kautta. 29 km."
  - Kaitsu

15.10. Lauantai klo 12:00    "Eija, Sirpa ja Kaitsu. Käytiin Asolassa Eestin kaupassa ostamassa savujuustoa ja hirvenmakkaraa. 16 km."
 
- Kaitsu

12.10. Keskiviikko klo 17    Kaitsu ja Jusa ajoivat kylmässä n. +4°C säässä kehäradalle Koivukylään. Siinä vaiheessa sormet olivat jo jäässä, joten eikun kotimatkalle takaisin kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 15 km. 

11.10. Tiistai klo n.12    "Jaakko soitti, lähdetäänkö ajamaan fillarilenkki. Oltiin menossa Keravalle, mutta ennen Kehä III:sta päätettiin ajaa Pitkäkoskelle. Haltialan kautta Pitkäkoskelle ja Ylästöntietä takas. 22 km"
  
- Kaitsu

9.10. Sunnuntai klo 12    "Ajoin Malmin kautta Tikkurilaan ja sieltä Rubiiniin varikolle. 17 km."
  
- Kaitsu

8.10. Lauantai klo 12    "Kävin Tikkurilassa. Siellä oli joku Vantaan marathoni ja porukka paljon. Takasin Puistolan kautta. 13 km."
  
- Kaitsu

3.10.  Maanantai    "Lähdin aamulla kiertämään Tuusulajärveä. Suutarilantiellä Mikko ajoi autolla ohi.ja pysähtyi kysymään minne oon matkalla. Eikun auto kotiin ja fillaroimaan. Kierrettiin järvi. Ilma oli maanmainio. Huomenna suunniteltiin lähtöä klo 11. Jos oot hereillä lähde mukaan. 60km."
   - Kaitsu

2.10. Sunnuntai klo 12:0020161002_17km
ROK Bikersin FUNCLUB kävi saattamassa "herot" matkaan
RUSKARETKI
Sunnuntaina 2.10. klo 12:00 20161002_17kmajettiin fillareilla ruskaretki. Vantaajoenvartta pitkin Vanhaankaupunkiin. Ruskaa oli, vaikka se ei ollut vielä ihan parhaimmillaan, mutta joenvarsireitti on kaunis ja mukava ajella. Kapeaa hiekkatietä matka edistyi leppoisasti alajuoksuun, kunnes saavuimme perille Vantaajoen alajuoksulle.
  Koskenrannassa vietettiinkin sitten kunnon varikkopysähdys. Aikaa vierähti mukavasti terassilla istuskellen yli tunti. Mikäs oli istuskellessa, kun sää oli kaunis ja Aurinko paistoi lämpimästi.  Terassin vieritse pauhasi Vanhankaupunginkoski tai mikä lie
nimeltään. Koskella kalasti vielä muutama lintu. 20161002_17kmTiiroja, sorsia ja lokkeja sekä muutama ihminenkin.   Aikamme lörpöteltyämme läksimme kotimatkalle ja ajelimme Vantaajoenvartta pitkin kotiin Rubiiniin.
  Mukava reissu. Matkaa kertyi Päiville, Mikolle, Kaitsulle ja Jusalle 17 km.
  Harmi, ettei useampi päässyt omien kiireidensä takia mukaan. Tekosyitä löytyi paljon. Yhdellä oli käsi poikki, toinen oli lapsenlapsen futismatsissa, kolmas oli risteilyllä Saksassa kissanritiäisissä. Onneksi löytyi myös päteviä syitä. Osa oli rehellisesti ryyppäämässä, osa oli nukkunut pommiin ja joitain siis vain evvvk ! 
RUSKARETKI

1.10. Lauantai klo 12:00    "Kavin lauantaina Keravalla. Tein siellä pienen kaupunkikierroksen. Kilometrejä 38."
   - Kaitsu

Rubiinin OlutKlubille Pronssia !
ROK BikersRubiinin OlutKlubin ikioma Kilometrikisa edustusjoukkue ROK Bikers sijoittui valtakunnallisessa Kilometrikisassa kolmanneksi. ROKin joukkueessa pyöräilivät Sirpa, Päivi, Kaitsu, Masa ja Jusa 
  Kisan voitti jälleen kerran Utajärven Pantterit, vaikka Pyöräilyn Vuoksi tarjosikin tänä vuonna kovan vastuksen. ROK Bikers taisteli rajusti Cygling Brothersin kanssa kolmannesta sijasta ja onnistui loppukirinsä ansiosta tällä kertaa voittamaan viimevuotisen hopeajoukkueen.
  Pronssi tuli Kilometrikisan kovatasoisimmassa sarjassa, Piensarjassa oli 2204 joukkuetta.
  ROKilaisista myös Mikko osallistui Kilometrikisaan Lonelyriders joukkueessa. Sijoitus ei ollut hyvä, mutta kilometrimäärä oli.
 

ROK Bikers onnittelee Utajärven Pantterita voitosta !
On siinä kova jengi !


Lopputulokset:
Lopputulokset 2016

26.9. Maanantai klo 17:00    Tänään oli jännä päivä. Kilometrikisan kilometrit piti viimeistään tänään klo 23:59 mennessä merkata. Sen jälkeen lopputulokset olisivat selvät. Odottavan aika on piinaavan pitkä. Aikaa kuluttaakseen Kaitsu ja Jusa lähtivät pikku lenkille.
  Matka suuntautui tällä kertaa Kehä III:sta länteen Katriinantielle asti ajetiin ja sitten käännyttiin ja ajettiin Kehän yli sen eteläpuolelle. Paluumatka alkoi Tuupakantietä pitkin. Matkalla poikkesimme Motonet:iin. Jusa kun kaipasi lämpimiä pyöräilyhansikkaita. Motonetistä niitä lapasia löytyi.
  Kalastus- ja metsästysosastoilta löytyi mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Erityisesti talvimetsästysrukkaset, joissa oli liipasinsormi erikseen, herättivät Jusan huomiota. Pyöräillessä vapaa etusormi olisi kätevä jarrukahvalle ja vaihteiden vaihtoon. Sormenpäässä oli vielä sellainen kohta, jolla pystyi sohimaan älypuhelinta. Hyödyllistä, jos haluaisi ottaa selfien itsestään ja juuri tappamastaan eläimestä. Tällaiset metsästysrukkasethan olisivat mainiot myös talviponkkareille eli siis ilman käsiä ja ilman havaintoa ympäröivästä muusta liikenteestä pyöräileville pokemonrunkkareille. Perkele ! Ne talvipokemonrukkaset saivat jäädä. Tosimies ei kännykällä leiki Teletappien ja Pokemonien kanssa, eikä ole mikään ponkkari !
  Lälläripyöräilijöitten eli moottoripyöräilijöitten osastolta löytyi myös mielenkiintoisia lapasia, mutta niillä oli liikaa hintaa. Oikeitten pyöräilijöitten osastolta löytyi kattavat valikoimat kohtuuhintaisia pyöräilyvarusteita, varaosia ja työkaluja. Lapasiakin oli ihan riittävä valikoima. Mutta kierretäänpä ensin koko putiikki, kun oltiin tänne asti tultu.
  Rakennustavaraosastolta lopulta löytyivät Jusalle sopivat lapaset kohtuuhintaan. Vuorelliset työsormikkaat, joissa oli kelvollinen otepinta. 2;95. Kelvollinen hintalaatusuhde tohelolle, jolla on tapana hukkailla lapasiaan. Kaitsukin sortui ostoksiin ja osti uudet jarrupalat.
  Motonet vaikutti tosimiesten kaupalta. Motonet on suomalainen perheyritys. Kunnon tavaraa sopivaan hintaan. Kerran Jusa osti ruotsalaisesta Biltemasta "ketjunkatkaisukoneen". Ketju ei mennyt poikki, mutta jengat laitteesta meni sököks. Piti ostaa uusi katkaisin kunnollisesta kaupasta.
  Kun Motonetin eteisessä oli maksuton WC, joka ei ollut lukossa ja jonne sai mennä ilman erilupaa ja pihalla oli vielä oikea vanhan hyvän ajan nakkikioski, niin mitä muuta tosimies voisi kaivata, paitsi tietysti keskiolutta. Niinpä... keskiolutta ei ollut myynnissä.
  Kotimatka jatkui. Pujahdimme Kehä III:lle tunnelin kautta ja ajoimme Starkin tunnelin kautta takaisin Kehän eteläpuolelle ja sitten kotiin Rubiiniin odottelemaan Kilometrikisan lopullisia tuloksia.
  Matkaa kertyi 21 km.

24.9. Lauantai klo 12:00    Perjantaina podettiin krapulaa ja näin lauantaina paikalle ilmestyivät vain Kaitsu ja Jusa, eikä heilläkään ollut mitään aikomustakaan lähteä lenkille. Tulivatpahan vain paikalle vahingossa vanhasta tottumuksesta.
 - Ai säkin tulit ?
 - Pitääks meidän nyt sitten lähtee lenkillekin ?
 Sinä sitä hetken aikaa vitkasteltiin, mutta sitten Kaitsu keksi, että mentäisiin katsomaan kun Allu ja Aatu ovat skeittaamassa tai scuuttaamassa. Mitä lie se nykyään onkin.
 Se oli loistava idea, koska skuuttipaikka ei ollut kaukana. Sinne sitten ajettiin. Katseltiin skeittausta potkulaudoilla. Allu ja Aatu kyllästyivät skeittaamiseen. Niinpä sitten lähdettiin paluumatkalle. Kaitsu ja Jusa Rubiiniin ja Allu ja Aatu kotiin syömään.
 Kaitsu ja Jusa saivat kasaan vain säälittävät neljä kilometriä.
 ...mutta, justhan mä hokasin, Allu ja Aatu ovat ROK Bikerseja usean vuoden kokemuksella, he ajoivat potkulaudoilla skuuttimestalta Rubiinin vierestä kotiin. Potkupyörä on rinnastettu yleisesti polkupyörään useissa arvostetuissa pyöräilytapahtumissa. Näin tekee myös vielä arvostetumpi ROK Bikers. Skuuttilauta on tietenkin ihan paska polkupyöränä, vaikka sopiikin skeittaukseen tms. Silti skuuttilauta on potkupyörä eli ROK Bikersin hyväksymä kulkuväline.
 Allulle ja Aatulle kaksi kilometriä.
ROK BikersROK BikersROK BikersROK BikersROK Bikers
22.9. Torstai klo 17:00
Kilometrikisa 2016 loppui !
Rubiinin OlutKlubin ikioma Kilometrikisa edustusjoukkue ROK Bikers ajoi Torstaina 22.9. klo 17 viimeisen Kilometrikisa lenkkinsä 2016. Lenkki oli pituudeltaan symbolinen 29 kilometriä. Ei ajettu kovaa, vaan nautittiin viimeisestä kisapäivästä ja pidettiin matkalla lukuisia taukoja eli varikkopysähdyksiä.
Mukana päivän viimeisellä pyörälenkillä oli Eija kannustamassa Kaitsua ja Jusaa loppun asti. Ajettiin Pöpelikönlenkki eli sama kuin eilen, mutta nyt vastapäivään. 29 kilometriä.
ROK Bikers on valtakunnallisessa, Kilometrikisan kovatasoisimmassa sarjassa, eli piensarjassa tällä hetkellä kolmantena. Piensarjassa on 2207 joukkuetta.
  ROK Bikers on nyt jo kilometrinsä tunnollisesti merkinnyt. Joukkueilla on aikaa merkitä kilometrejään maanantaihin klo 23:59 asti. Silloin saadaan lopulliset tulokset.
  On se niin perseestä tälläiset piinaavat odottelut. Kilometrit pitäisi merkata heti lenkin jälkeen eikä 26. päivä. ROK Bikers viettää seuraavat 95 tuntia 59 minuuttia, hermot riekaleina ja nenä tietokoneen ruudussa, mahdollisia uusia kilometrimerkintöjä odotellen.
  Kilometrikisa on leikkimielinen kilpailu(aivan kuten lätkän Canada Cup). Jännitys kuuluu kisaan ja on yksi niistä kisan hienouksista, jotka tekevät kisasta osallistumisen arvoisen.

Viimenen kisapäivä oli siis torstai. Lopulliset tulokset julkaistaan vasta maanantaina 26.9. klo 23.59, mutta ROK Bikers juhli jo torstaina viimeisen lenkin jälkeen.

ROK Bikers onnittelee Utajärven Pantterita voitosta !
On siinä kova jengi !
Porukka ajoi yli 50 000 kilometriä eli viiden ajajan keskiarvo on yli 10 000. ROK Bikers ylitti 32 000. Kova saavutus sekin.

21.9. Keskiviikko klo 17:00    Jaakko, Kaitsu ja Jusa päättivät ajaa pöpelikönlenkin. Tälle lenkille kertyi tällä kertaa 29 kilometriä. Pukinmäen Mackäri kiertäen Kehä I:lle ja sitä pikin Kaarelantien kautta Hämeenlinnantietä pitkin Kehä III:lle. Vielä kerran kerkesimme "Katariinan Kamariin" eli bussipysäkille Katriinantien risteyksessä juuri ennen Auringonlaskua. Aurinko vielä pilkisteli metsän raosta, mutta juuri kun saimme kaljatölkit avattua...
Aurinko kun päätti retken
siskoistaan jäi jälkeen hetken
päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo metsään hiipi,
päivänsäde kultasiipi
juuri aikoi lentää eestä sen,
kun menninkäiset pienet näki pysäkillä istuvan,
ne juuri oli tulleet lenkiltään.
Kas menninkäiset ennen päivänlaskua ei voi20160921_29km
milloinkaan elää päällä maan.
Katselivat toisiansa,
menninkäiset rinnassansa
tunsi kummaa leiskuntaa.
"Peikkokullat,
pimeys vie hengen multa
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä,
ellen kohta valoon lennä
niin en hetkeäkään elää saa!"
Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin,
kun menninkäiiset yössä pyöräilee,
ne miettii miksi toinen täällä valon lapsi on
ja toinen yötä rakastaa.
20160920_36km

20.9. Tiistai klo 17:00   20160920_36km Kaitsu ja Jusa ajoivat Kehä III:lle ja sitä pitkin Juvanmalmille. Päätavoitteena oli kuitenkin ehtiä "Katariinan Kamariin" hyvän sään aikana. Juvanmalmilta ostettiin tölkki keppanaa ja kiirehdittiin Kehä III:n ja Katriinantien risteykseen aurinkoiselle bussipysäkille, jonka ROK Bikers oli nimennyt "Katariinan Kamariksi". Paikalle tultaessa Aurinko oli melkein laskenut, mutta vielä se pikkuisen kurkki puittaen lomasta. Ei kun nauttimaan hyvin ansaittuja oluita.
  Oluet oli pian nautittu ja matka jatkui kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi kamarireissulle 36 kilometriä.

19.9. Maanantai klo 17:00    "Käytiin Jaakon kanssa Palmenin kyläkaupassa. Takas tultiin Korson kautta. Mittari näytti 33 kilometriä. Iltaisin alkaa tulla jo aikaisin pimeää ja lämpötila laskee aikaisi. Ei kannata lähteä iltalenkille enää kovin pitkälle."

18.9. Sunnuntai klo 12:00    Sää oli viileä, niin kuin syyskuun loppupuolella kuuluu ollakin. Tuuli puhalsi pohjoisesta. Mikko, Kaitsu ja Jusa lähtivät ensin Pukinmäen Mackäri kiertäen Kehä I:stä pitkin länteen kohti Leppävaaraa. Leppävaarasta matka jatkui Tapiolaan ja edelleen Keilalahden kautta Länsiväylälle. Lauttasaaressa pidettiin varikkopysähdys ja jatkettiin Ruoholahden kautta Baanaa pitkin Rautatieasemalle. Kaisaniemestä pääsimme Pitkänsillan yli Merihakaan, Sörnäisistä Sompasaaren kautta Mustikkamaalle ja Kulosaareen. Hertsikasta ajoimme Itäkeskuksen läpi Vartioharjuun ja käännyimme Itäväylältä Linnanherrantielle ja ajoimme Kontulaan. Kurkimäen ja Kivikon kautta ajoimme jälleen Kehä I:lle. Nyt vaan tulimme idästä. Lahdenväylän risteystä edeltävät uudet massiiviset liikennejärjestelyt aiheuttivat hieman sähellystä, mutta reitti löytyi lopulta aika helposti. Tattariharjuntien paikkeilta oikaisimme pikkupolkuja pitkin Malmille ja sitten Siltamäkeen ja kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 60 kilometriä.

17.9. Lauantai klo 12:10    Jaakko, Kaitsu ja Jusa ihmettelivät hetken, että minne mennä. Jaska saatiin houkuteltua helposti n.60 km lenkille.
  Korso, Kerava ja Järvenpää, mutta Krapin Hovin ja Auran Kioskin kautta Tuusulanjärvi myötäpäivään kiertäen. Tuusulajärven Kiertäjien vieraskirjaan käytiin taas kirjoittamassa nimet.
  Matka jatkui Vanhakylän Kartanon kautta Järvenpäähän. Järvenpää ohitettiin sen kummemmitta juhlallisuuksia. Nyt meillä kummiskin oli paluumatkalle myötätuuli. Jaska siirtyi kärkeen ja matka taittui nopeasti  Keravalle asti, jossa pidimme viimeisen varikkopysähdyksen.
  Matka jatkui Savion, Korson, Koivukylän, Hiekkaharjun ja Tikkurilan läpi kotiin Rubiiniin.
  Hyvä reissu ! 64 kilometriä. 

16.9. Perjantai klo 17:00 Kaitsu oli ainoa urhoollinen normiaikaan. Kaitsu kävi Keravalla moikkaamassa broidiaan, joka oli ostanut uuden fillarin. Pitihän sitä käydä katsastamassa ja samalla kasaantui mukavasti muutama kilometri.
  36 kilometriä.
16.9. Perjantai klo 10:00 Kaitsu ja Jusa olivat ainoat, jotka osallistuivat ROKin erikoislenkille.
  Matka alkoi pohjoistuulesta johtuen länteen Kehä III:sta pitkin. Matka taittui normaalisti aina Juvanmalmille asti. Juvanmalmilta tai Juvankartanolta, kumpi lie, jatkoimme, Mikon keksimää Juvankartanontietä pitkin länteen . Tie muutti nimensä Koskelontieksi ja ajoimme sitä pitkin Auroranportin sillalle asti. Sirryimme sillan yli Kehä III:n eteläpuolelle normireitille ja ajelimme Espoon Keskuksen ohi Suomenojantielle asti.
  Suomenojantietä pitkin siirryimme etelään Suomenojalle, jossa pidimme varikkopysähdyksen. Suomenojalta ajelimme Tapiolaan ja sieltä Kehä I:stä pitkin Leppävaaran kautta kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 66 kilometriä.

15.9. Torstai klo 17    Paikalla vain Kaitsu ja Jusa. Taivas oli paksussa mustassa pilvessä ja tuuli luoteesta. Tilauksessa oli neljänkympin lenkki, jotta Kaitsu saisi Kilometrikisassa kasaan 9000 kilometriä. Ajoimme ensin Kehä III:lle ja sitä tällä kerttaa itään. Kuusikon paikkeilla käännyimme pohjoiseen Honkanummelle. Vanhan Lahdentien kautta ajoimme Vanhalle Porvoontielle, joka on sattumalta myös Kuninkaantie. Tällä kertaa emme jatkaneet Palmenin kyläkaupalle, vaan ajoimme suoraan edellisestä risteyksestä Sääskitietä pitkin Nikinmäkeen. Nikinmäestä tupsahdimme yllättäen Vanhalle Lahdentielle. Parisataa metriä Lahdentietä pohjoiseen oli Lahdentien ylittävä Jokivarrentien silta. Päätimme jatkaa kuitenkin Vanhaa Lahdentietä pohjoiseen ja kääntyä jostain sopivasta risteyksestä Saviolle. Sopivaa reittiä ei Saviolle löytynyt. Sellaista kun ei ollut olemassakaan. Syynä oli vieressä kulkeva Lahden Moottoritie, jonka yli tai ali on turhan kallista rakennella joutavia risteyksiä. Siispä matka jatkui Keravalle asti. Mikäs siinä. Kilometrejä pukkaa. Keravalta palasimme normireittä Korson kautta kotiin Rubiiniin. Ihan lopussa teimme toki pienen ketunlenkin Keravajoen pohjoisrantaa pitkin Sateenkaarisillalle ja silleen.
  Matkaa kertyi se 40 kilometriä.

14.9. Keskiviikko klo 9    Aamulla Riihimäelle lähtijöitä löytyi Rubiinin edestä Kaitsu ja Jusa ja vielä Mikko, joka lupasi saattaa retkeläiset alkumatkan. Oli kirpeän kaunis syyssää. Auringon noustua lähes pilvettömälle taivaale, lämpötila oli noussut jo kahdeksaan asteeseen, mutta näin kesän jälkeen ilma tuntui kylmältä. Turha siihen oli silti paikalleen jäädä ihmettelemään säätilaa. Sää oli mikä se oli ja eikun menoksi.
  Alkumatka meni ihan niin kuin lukemattomia kertoja aikaisemminkin. Tikkurila, Hiekkaharju, Koivukylä, Korso, Savio ja Kerava. Koivukylässä meillä oli hetken aikaa vastatuult. Muuten oli tyyntä ja oli hyvä ajaa. Keravalla pidimme ensimmäisem varikkopysähdyksen kävelykadun torikahvilassa. Munkkipossut livahtivat parempiin suihin ja aikaa vierähti mukavasti reittisuunnitelmia puntaroidessa.
  Matka jatkui Keravalta mukavasti tyynessä säässä ja hyviä pyöräteitä pitkin Krapin Hovin ohi Järvenpäähän. Tässä vaiheessa Järvenpäässä Mikko jätti meille hyvästit ja jatkoi omaa matkaansa Tuusulajärven ympäri ja mahdollisesti Rusutjärven kautta kotiin Rubiiniin. Mikon vaiheet eivät ole tätä kirjoitettaessa vielä tarkasti tiedossa. Palataan asiaan. Merkataan Mikolle 60 kilometriä. Sekin tarkentuu myöhemmin.
  Mikko oli näin mukavasti saatellut meidät matkaan Helsingin vetovoiman ulkopuolelle. Tämän paremmin matkaamme ei olisi voinut kannustaa ja siitä suurkiitos Mikolle ! Ensnmäinen kantoraketti oli irroitettu ja matka jatkui nyt kahden miehen voimin, ilman sen pidempiä taukoja, kohti seuraavaa etappia n. 14 kilometrin päässä olevaa Jokelaa. Ensimmäisessä ylämäessä Järvenpään jälkeen tajusimme, että olimme vasta puolivälissä Riihimäkeä, vaikka olimme matkanneet jo Järvenpään ohi. Jokelassa kävimme kaupassa ja nautimme aurinkoisella bussipyskillä istuskellen maittavan välipalan.
  Saavuimme Hyvinkäälle. Nyt olimme niin sanotulla "Final Frontier:lla". Tätä pitemmällä, tähän suuntaan, ei yksikään ROK Bikers ollut koskaan aikaisemmin pyöräillyt. Tekisimme pian ROKin historia ja matkaisimme kohti jotain outoa ja tuntematonta. Kiepautimme Hyvinkään vetovoimakentästä kiertoradalta vauhtia ja singahdimme kohti Riihimäkeä. Pohdimme äärimmäistä luonteen lujuutta osoittaen ja hermomme hyvin hilliten, jotta minkähän näköisiä rixulaiset oikein olivat, vai pitäisivätköhän he meitä outoina humanoideina. Sydän jännityksestä pamppaillen painoimme menemään, samalla miettien syvällisiä, viisaita sanoja, jotka oli aikoinaan lausunut  hyvä ystävämme ja kolleegamme, Rubbanan kanta-asiakas, tutkimusmatkailija ja Starship Enterprice:n kapteeni James T. Kirk.
Space, the final frontier.
These are the voyages of the Starship Enterprise.
Their continuing mission to explore strange new worlds,
to seek out new life and new civilization,
to boldly go where no man has gone before…
Rixu, tuo korpimaista viimeinen.
Nämä ovat ROK Bikersin tutkimusmatkoja.
Heidän alati jatkuvalla matkallaa läpi outojen
maailmojen,
etsien uutta elämää ja uusia sivilisaatioita,
urheasti polkea paikkoihin, minne kukaan ROK Bikers ei ole koskaan aikaisemmin polkenut...
suomennos Jusa
  Saavuimme Riihimäkeen, mutta...
 - MISSÄ OLI SOITTOKUNTA ? Pyh, nämä rixulaisethan olivat ihan yhtä tyhmiä, kuin siltamäkeläisetkin. Ei soittokuntaa, eikä kukkasia, ei shamppanjaa. Eivätkö he tienneet keitä me olimme ? Kiertelimme hetken keskustaa. Löysimme paikallisen Ankkalammenkin. Sekin oli kuin Siltämäessä. Ankat vain olivat erilaisia. Päätimme käydä paikallisessa ravitsemusliikkeessä "tutustumiskäynnillä". Paikaksi valikoitui Vanha Mestari. Paikan puhelias ja sievä tarjoilijatar vihdoin melkein tunsi meidät. Tai siis... Hän oli joskus aikaisemmin asunut Siltamäessä. Maailma on pieni, vaikka ystävämme kapteeni James T. Kirk toisin väittääkin. Päivä oli kuitenkin pelastettu.
  67 kilometriä matkamittarissa ja tuntia Riihimäelle saapumisemme jälkeen, läksimme vihdoin kotimatkalle noin kello 15:02. (stardate 14153.7). Matka Hyvinkäälle meni vauhdilla. Tuulta ei ollut ja pyörätie oli mainio. Hyvinkäällä jälleen hieman seikkailtiin, mutta myöhemmin kartasta reittiä pähkäiltyämme huomasimme, ettei mitään kovin suurta ylimääräistä lenkkiä kuitenkaan tehty. Tulipahan hieman kaarreltua ja nähtyä mualimaa. Meillä oli nyt vauhti päällä, eikä me sellaista olotilaa voitu jättää käyttämättä. Meillähän oli vielä pitkä matka. Ajoimme samaa kyytiä Jokelaan, jossa vihdoin pidimme seuraavan varikkopysähdyksen.
  Vähän ennen Järvenpäätä oli taas varikkopysähdys ja nyt joutui taas laittamaan takin päälle, kun alkoi ilma viiletä. Järvenpää ohitettiin sen kummemmin ihmettelemättä. Sehän oli nähty niin kuin oli seuraavana oleva Keravakin.
  Keravan jälkeen alkoi Aurinko laskea. Ilma viileni, mutta niin alkoi matkakin huveta.
 - Vittu se matka mihinkään hupene! noitui Jusa tukka pystyssä ja naama punaisena.
Saviolla kotimatkaa oli jäljellä vain kolme kilometriä vähempi kuin Keravalla ja alkoi tulla pimeää. Valot piti sytyttää. Korsostako lyhyt matka himaan ? Joko ollaan kotipihalla ? Ja paskat ! Matka vain jatkui ja jatkui ja oli pimeää ja oli kylmä ja oli nälkä ja oli jano. Väsytti, vitutti ja kusetti !
   Koivukylässä me bongattiin ennätysvaarallinen PokemonRunkkari eli Ponkkari. Se ei kuullut mitään, kun sillä oli kuulokkeet(1). Se ei nähnyt mitään, kun sillä oli huppari(2) ja mustat lasit(3). Se ajoi bongaillessaan fillarilla(4), ilman käsiä(5), molemmat kädet kännykässä(6). Lisäksi oli pimeää(7) ja se ajoi vastaan ilman valoja(8) ja niitä ponkkareita tuli vastaan kaksi rinnakkain(2*8=16pistettä).
  Eikä se matka vaan meinannut loppua. Kello oli jo 8 illalla, oli pimeää ja ponkkarien lisäksi liikenteessä oli paljon mitä erilaisimpia kulkijoita. Koirankusettajia ja juoppoja ym. pääkaupunkiseudun hörhöjä. Oli siinä pimeässä väsyneenä pujottelemista ja kun vielä alkoi paleltaa.
  Koivukylän jälkeen ajettiin Kehäradan ali ja sitten tuli vielä Hiekkaharju ja koti oli vielä vaan kaukana taivaanrannan takana pimeydessä. Vesitorninmäessä, jota normaalisti ei enään edes huomaa, jalkoja alkoi kivistää. Se oli pimeässä jyrkempi ja pitempi kuin lyhyellä päivälenkillä. Mäessä vastaan tuli pimeässä mustakaapuinen "nunna", jolla oli huntu päässä. Vanhempi polvi, joka on joskus aikanaan lukenut jotain paperituoteitakin, esimerkiksi vaikkapa Aku Ankkaa, saattaa ehkä muistaa Akkarista sellaisen antisankarin, kuin Mustanaamio. Sellainen tuli siis pimeässä vastaan. Eikä siinä vielä kaikki. Sillä oli puoli tusinaa pikkuipanaa mukana, joitten havaintokenttä ylti maksimissaan kolmeen metriin. Toki havaintokyky oli parempi kuin ponkkareilla, mutta nämä kun juoksentelivat ilman kuria sikin sokin. Yritä nyt siinä pyöräilijänä varoittaa vastaantulijoita. Kaikenlaiset äänimerkithän tulkitaan vittuiluksi, saati sitten käsimerkit tai etenkin sormimerkit.
  Hiekkaharjun jälkeen tuli sokkeloinen Tikkurila. Pitkällisten pujottelujen, useitten risteysten, jarruttelujen ja kiihdytysten jälkeen ylitettin Keravajoki ja vihdoin alitettiin Starkin tunnelin kautta Kehä III Siltamäen puolelle.
  - Joko alat uskoa, että matka loppuu ? yritti Kaitsu lohdutella.
  - Paskat ! Mä en usko mihinkään ennen kuin mä näen Rubiinin valot.
  Kirjaston jälkeen ne valot näkyivät. Niin väsyneitä ei kuitenkaan oltu, että olisimme parkkipaikan läpi oikaisseet. Ehei, ME ajoimme komeasti pääportista sisään keskelle ostaria ja vasta sitten kotiin Rubiinin lämpöön. Niin ja missä oli soittokunta ?
  134 km, ja se oli siinä.

Keskiviikkona 14.9. klo 9:00 ROK Bikers lähtee RIIHIMÄELLE !
Tervetuloa mukaan !
Jos olet lähdössä mukaan, niin aamulla Rubiinin eteen klo 9:00.

Lähdössä toistaiseksi siis vain Kaitsu ja Jusa. "Perusmatkanopeus" tasasella on n. 20...22 km/h, jolloin keskinopeudeksi muodostuu n. 18 km/h, johtuen ylämäistä ja lukuisista risteyksistä yms. Taukoja 10-20 km välein ja ne ovat suhteellisen pitkiä. Matkan pituus edestakaisin arviolta 125 km.
ilmatieteenlaitos
Ilmatieteenlaitoksen sääennusteen mukaan keskiviikko näyttää tällä hetkellä(14.9. klo 00:28) lupaavammalta.

13.9. Tiistai klo 17:00    Jaska, Kaitsu ja Jusa ajoivat ekaks Korsoon ja sitten Korsossa radan ali ja Rekolaan. Rekolantietä pitkin pääsimme Joukontielle ja olimme hetken onnellisesti eksyksissä. Suunta oli kuitenkin oikea ja hakusessa oli vain joku tuttu tie tai sitten piti suunnistaa Auringosta. Joukontie oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta lopulta löytyi vanha tuttu eli Merjantie. Kuten tavallista Merjantie muuttui Hanaböölentieksi ja sitten Ohratieksi, vaikka ajoimmekin koko ajan samaa tietä.
  Ohratie kun loppui, niin sittenhän me oltiinkin jo Tikkurilassa. Heurekan kautta seurasimme edelleen Keravajokea, kuten olimme huomaamattamme tehneet jo Merjantien alusta lähtien. Starkin tunnelin kautta alitimme lopulta Kehä III:n ja ajoimme kotin Rubiiniin. Matkaa kertyi 26 kilometriä.

12.9. Maanantai klo 17    Tänään oli oikea yleisöryntäys. Lenkille oli lähdössä peräti kolme urheaa polkijaa kirpeään syyssäähän; Jaska, Kaitsu ja Jusa. Sää oli aurinkoinen, mutta jälleen kerran tuulinen. Tuuli kävi lännen puolelta, joten matkareitiksi valikoitui jälleen "pöpelikkölenkki". Tutun Pöpelikkölenkin tarkoitus on, että ensin ajellaan mahdollisimman tuulensuojassa vastatuuleen ja sitten päästellään löppumatka Kehä III:n mainiota pyörätietä muötätuuleen. Pukinmäen Mackäri kiertäen Kehä I:lle ja Hämeenlinnantietä pitkin Kehä III:n kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 30 km.
,
11.9. Sunnuntai klo 12    Vain Kaitsu ja Jusa lähtivät aurinkoisessa säässä lounaistuulen puhallellessa itään Nikkilään. Baccarassa vietetyn kahvitauon jälkeen matka jatkui Paippisten kautta Pornaisten ja Järvenpään väliselle tielle. Tien nimeä on turha mainita, koska se vaihtaa, pyöräilijöitä hämätäkseen jatkuvasti nimeään.
  Hyvissä ajoin ennen Järvenpäätä käännyimme Kaskelantielle ja ajelimme sitä pitkin Keravalle. Keravalta polkaisimme kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi kirpeässä syyssäässä mukavasti 70 kilometriä.

10.9. Lauantai klo 12:00    Jaska, Mikko, Kaitsu ja Jusa lähtivät kiertämään lentokenttää. Kehä III:sta länteen ja sitten Katriinantietä pohjoiseen. Myllykyläntietä pitkin ajelimme Ruotsinkylään, josta käännyimme Lahelantielle ja ajelimme Hyrylään Aurankioskille. Aurankioskilla oli mukava viettää pikku varikkopysähdys.
  Jaska kertoi: "Alamäet menee mulla ihan hyvin ja vauhti vaan kiihtyy. Alamäet on kivoja. Ylämäet menee huonommin. Vahti hyytyy ja jalat tulee kipeiksi." Ehkä toi ei ollut ihan sanatarkasti ottaen, se mitä Jaska sanoi tai edes tarkoitti, mutta noin me muut kaveriporukassa tahallaan asian ymmärsimme. Joka tapauksessa on selvää, että Jaska alkaa vähitellen ymmärtämään, mistä pyöräilyssä on kysymys. Toisin sanoen, kuten Matti Nykänen asian ilmaisisi: Jaska on saanut 'bon voyage'- elämyksen. Ei tosin hyppyrinnokalla vaan fillarin satulassa.
  No joo, matka jatkui Aurankioskilta Hyrylään. Hyrylästä ajoimme vanhalle Tuusulantielle, Korsontielle ja Kelatien kautta Kulomäkeen ja Koivukylään. Mikkohan on porukan ylämäkispesialisti, joka "vittumaisuuttaan" ohittelee aina kaikki muut ylämäissä. Nyt meille on myös hurja alamäkiajaja Jaska. Se huomattiin Kelatien ja Kulomäen hurjissa laskuissa, joissa Jaska ajoi vauhdilla "mutkat suoriksi", muitten katsellessa huuli pyöreinä.  Kun joukkueen kirikisaspesialisti oilsi vielä Kaitsu ja lisäksi joukkueessa olisivat Sirpa, Eija Jarmo, Masa ja Päivi, niin ROK Bikersin Ranskan ympäriajojoukkue olisi koossa. Joukkue tekisi kaiken duunin ja Jusa vetelisi vaan dooppingkia ja keräisi palkinnot. Ihan niin kuin se Lewis Armstrong tai mikä lie.
  No joo, matka jatkui Hiekkaharjuun ja sieltä Simonkylän kautta Tikkurilan itäpuolitse Keravajoelle ja sitä pitkin Sateenkaarisillan yli kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 47 kilometriä.
  Tamä oli siinä mielessä hyvä reissu, ettei Jusa vieläkään onnistunut ajamaam yhdenkään Pokemonpölvästin yli. Yksi oli toki hilkulla ja siitä olisi saanut ennätyksellisesti peräti viisi pistettä. Se ajoi fillarilla ilman käsiä(1), pokemonkännykkä käsissä(2), kuulokkeet korvissa(3), hupparipäässä(4) ja mustat lasit(5). Lökäpöksytkin sillä oli, mutta lökäpöksyjen yli ajamisesta ei saa pisteitä, koska lökäpöksyt eivät aiheuta vaaraa liikenteessä. Lökäpöksyt ovat toki raivostuttavia, kun se housunkauluksen yli paistava persvako häikäisee silmiä. Koska tässä ei ole varaa puuttua muitten pukeutumiseen, niin se siitä. "Taaplatkoon kukin tyylillään."

9.9. Perjantai klo 9:00    Vain Kaitsu ja Jusa potentiaalisista lähtijöistä ilmestyivät lähtöpaikalla kello 9 aamulla. Suunnitelmissa oli ajaa Kellokoskelle Ruukin museolle. Kulttuurimatkalle lähdettiin kylmässä noin yhdeksän plusasteen lämpötilassa. Tuulta ei ollut nimeksikään ja Aurinko paistoi.
  Ensinmäinen varikkopysähdys pidettiin Keravalla. Takit oli siirretty reppuun ja Auringon lämmittäessä matka taittui leppoisasti Krapin Hovin ohi Järvenpäähän. Järvenpäästä matka jatkui Pohjoisväylää pitkin Kellokoskelle. Kellokoskella sitten vierähtikin pitempi aika museossa ja paikallisessaa virkistäytymisliikkeessä.
  Kotimatka päätettiin ajaa Jokelan kautta. Kellokoskentietä pitkin ajelimme noin kymmenen kilometriä luoteeseen, paikkaan, joka on google mapsin mukaan nimeltään Harakka. Ei siellä oikeasti ollut muuta kuin T-risteys. Harakka tosin kuului Hyvinkään kaupunkiin, mutta yks hailee. Se oli pelkkää metsää ja peltoja. Risteyksessä käännyimme Jokelaan Uudenkyläntielle. Jokelasta katsottuna sama tämä tie oli nimeltään Ridasjärventie.
  Jokelasta olikin sitten tuttu reitti Järvenpäähän ja sieltä Keravalle. Matka jatkui Savion, Korson ja Tikkurilan läpi kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi tälle reissulle 92 kilometriä. Kotona Rubiinissa olimme noin kello 19. Matkaan meni siis kymmenen tuntia, joten keskinopeutemme oli 9 km/h. Tämähän ei tietysti ole koko totuus. Tämä ei ollut tällä kertaa mikään hiki-into-kuntolenkki, vaan tapa viettää koko päivä pyöräillen. Taukoja oli 10-20 kilsan välein ja tauot olivat pitkiä. Kesäpäivä oli kaunis, tuli harrastettua kulttuuria ja historiaa, seikkailimme uusissa maisemissa ja eväät olivat mainiot ja niitä oli riittävästi. Hyvä reissu.
20160909_92km

8.9. Torstai klo 17    Oli navakka luoteistuuli. Kaitsulla ja Jusalla oli pohjilla jo ihan kivasti Kilometrikisakilometrejä, joten iltalenkki päätettiin pitää maltillisena. Pöpelikkölenkille lähdettiin Pukinmäen Mackäri kiertäen. Kehä I:n vartta seuraten pääsimme Kaarelantien K-kaupalle. Ostimme virvokkeita ja siirryimme kaupan parkkipaikalle vakiopaikallemme nauttimaan ostoksista. Mutta kuinkas olikaan. Aidanpätkä, jolla yleensä olimme istuskelleet, oli purettu. Jassoo. Ei sitten. Siirryimme muualle nauttimaan virvokkeita.
  Hämeenlinnantietä seuraille ajelimme Vantaanlaaksoon ja siirryimme Kehä III:lle. Katriinantien risteyksessä oli aurinkoinen bussipysäkki, jonka olimme nimenneet "Katariinan Kamariksi". Pidimme toisen varikkopysähdyksen syysauringosta ja virvokkeista nauttien.
  Kilometrejä oli molemmilla kiitettävästi takana. Aurinko paistoi ja meillä oli jäljellä kotimatkaa enään kymmenen kilometriä ja se kaikki navakkaan myötätuuleen. Kyllä elämä on laiffii.
  Kotona Rubiinissa kasassa oli 32 kilometriä.

7.9. Keskiviikko klo 17    Tästä tulikin vähän erilainen lenkki. Jaska oli lähdössä lenkille valtavan basson kanssa, kun oli samalla matkalla menossa soittamaan. Jusa oli myöhässä, kun oli kissavahtina joutunut vaikeuksiin kissan kanssa. Matkaan päästiin, mutta vaikka valtava basso ei paljoa kuulemma painanutkaan, niin siinä oli kovalla tuulella hirvittävä ilmanvastus.
  Tarkoitus oli koukata jostain Hiekkaharjun paikkeilta itään ja etelään Jaskan soittopaikalle, mutta aikapulan takia Jaska joutui lähtemään aikaisemmin, jossain Tikkurilassa. Jaskan menomatkaksi tuli n. 10 kilometriä ja paluumatkaksi varmaankin noin viisi kilometriä. Merkataan 15 kilometriä.
  Alkumietteissä Kaitsu ja Jusa olivat harkinneet Korson reissua. Korsoon saavuttaessa matka tuntui jotenkin keskeneräiseltä, joten eikun eteenpäin. Kummallakaan ei tänään ollut vielä paljonkaan kilometrejä pohjalla, joten meno maittoi Saviolle ja aina Keravalle asti. Länsituuli oli aikamoisen rankka, mutta Kaitsu ja Jusa olivat matkalla pohjoiseen. Aurinko paistoi lämpimästi eli sää oli kaunis.
  Keravan varikkopysähdyksen jälkeen matka jatkui vieläkin nyt reitin ainoalle vastatuuliosuudelle länteen Krapinhoville. Siitä lähdimme vihdoin etelään, mutta Tuusulajärven eteläpäästä lähdimmekin kiertämään järveä. Kävimme pistämässä nimet Järvenkiertäjien vieraskirjaan. Vanhakylänkartanon kautta koukaten saavuimme Järvenpäähän ja näin alkoi kotimatka. Aurinko alkoi laskea ja matkalla ihailimme Tuusulajärven yli kaunista auringonlaskua. Krapinhovin kohdalla järvi oli kierretty ja käännyimme Keravalle. Keravalle tultaessa noin puoli yhdeksältä aurinko oli laskenut ja oli aivan pimeää.
  Enään ei varikkopysähdyksiä pidetty, kun oli pimeää ja pelkäimme, että tulee kylmä. Kivaa oli vaihtelun vuoksi ajaa pimeässä. Piti vaan varoa jalankulkijoita ja pimeässä pusikoista putkahtelevia koirankusettajia. Yks koira hyppäs säikähtäen metrin ilmaan, kun karjaisin tiellä holtittomasti toikkaroivan kusettajan korvaan, ohi vilahtaessani "VARO !"
  Matka joutui rivakasti suorinta tietä kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 63 kilometriä.

6.9. Tiistai klo 17    Jaska, Mikko ja Kaitsu ajelivat jossain Vaaralassa ja muuallakin. Tähän palataan myöhemmin ja kirjataan oikeat tiedot. 24 kilometriä kummiskin tuli kasaan

5.9. Maanantai klo 17    Mikko, Kaitsu ja Jusa lähtivät Kehä III:sta pitkin Juvanmalmille. Juvankartanon S-Marketissa pidettiin varikkopysähdys ja päätettiin ajaa vielä Pitkäjärven ympäri. Lähderannan jälkeen ajoimme Rajatorpantietä pitkin Myyrmäkeen ja pikkuteitä pitkin Keskuspuistoon. Pitkäkosken Ulkoilumajan jälkeen ajoimme Haltialaan ja Haltialasta Ankkalammen kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyim45 kilometriä.

4.9. Sunnuntai klo 12    Kaitsu ja Jusa lähtivät Pukinmäen Mackärin kiertäen Kehä I:stä pitkin kohden Leppävaaraa. Ennen Leppävaara käännyttiin kuitenkin Lintuvaaraan. Leppävaaran pohjoispuolitse taiteilimme pikkuteitä pitkin Vanhalle Turuntielle, jolta käännyimme Lähderantaan. Kiersimme Pitkäjärven ja ajoimme lounaistuulen avittamina Hämeenkylän K-Supermarketille varikkopysähdykselle.
  Mietiskelimme, että saisimme kasaan 49 kilometriä. Sehän ei kelvannut. Jotta saisimme 50 kilsaa kasaan päätimme tehdä pienen ketunlenkin ja ajaa vielä lentokentän ympäri, jolloin meillä olisi myötätuulikin apuna aina Hyrylään asti. Päätimme näet kiertää vielä Lahelan kautta metsäoikopolun kautta Mikkolaan. Mikkolasta ajelimme Vanhalle Tuusulantielle, Korsontielle ja Kelatien kautta Kulomäkeen. Tikkurilan jälkeen huomasimme, että meiltä puuttui taas kilometrejä. Ajoimme Kehä III:sta nyt länteen Helsingin Pitäjän kirkolle ja Ankkalammelta kiersimme vielä Urheilukentän ja palasimme vihdoin kotiin Rubiiniin. Kasaan saatiin 80 kilometriä.

Tour Siltamäkile Tour Siltamäki 2016
3.9. Lauantai klo 11:00   Perjantai-iltana sääennuste lupasi, jotta sade alkaa kello 12. Lauantai aamuna sääennuste lupasi, jotta sade alkaa kello 13. Sade ei haitannut tämän vuoden Touria ja muutenkin oli mukava pilvipoutainen ja lämmin sää.
  SI-SU-lenkki alkoi  klo 11. Lenkille ilmottautui mukavasti peräti 11 innokasta pyöräilijää.
  Lenkki lähti mainiosti liikkeelle ja Ankkalammen jälkeen pääsimme vaativalle Keravajokiosuudelle. Rantaosuus oli kapea ja sillä oli paljon pikkujyrkkiä nyppylöitä. Koko porukka selvitti ne näppärästi ja matka jatkui Tapaninkyläntielle. Tapaninkyläntieltä käännyimme Suutarilantielle. Kauriinpolunpäässä alitimme Suutarilantien Lestimäen puolelle. Suutarilan peruskoulun jälkeen pääsimme Siltakylän "aarniometsään". Lyhtytien kautta pääsimme Lasinpuhaltajantielle ja varikkopysähdykselle. Tässä meillä oli hetki aikaa jaaritella ja puhua oikeata asiaakin. Mukavaa oli ja juttua riitti.
  Matka jatkui Starkin-tunnelin kautta Kehä III:n ali Tikkurilan puolelle. Kehä III:n "väärällä puolella" ajeltuamme palasimme Keravajokea pitkin kotiin "susirajan'' sisäpuolelle. Matkalla pysähdyimme vielä nauttimaan ROK Bikersin tarjoamia kupsiä aronia-marjoja. Marjat eivät tehneet kovin hyvin kauppaansa, vaikka ovatkin kuulemma oikein terveellisiä vitamiinipommeja.
  Sateenkaarisillan kautta jatkoimme matkaa Vanhan Myllyn ja Ankkalammen kautta kotiin Rubiiniin.
  Kotona Rubiinissa nautimme ROKin ja Rubinin tarjoamista pullakahveista.

3.9. Lauantai klo n.13  Mikko, Kaitsu ja Jusa lähtivät vielä ylimääräiselle fillarilenkille. Matka kulki Kehä III:n kautta Vantaanlaaksoon ja Hämeenlinnantietä pitkin  Kehä I:n kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa keryi 29 kilometriä.

2.9. Perjantai klo 17:00   Tänään Kaitsu ja Jusa ajelivat tulevan 'la Tour Siltamäen' reitin. Reitti oli tuttu, eikä tietyömaita tulvia tai rakennustyömaita ollut esteenä. Myöskään kulkutauteja taikka heinäsirkkoja ei havaittu reitin varrelta. Reitti oli tarkistettu ja kaikki oli ookoo huomista varten. Harjoituslenkille kertyi matkaa 11 km. 
  Kaitsulla oli toki pohjilla jo Tuusulajärven ympärikierros plus mitä muuta kierrosta. Jusallakin oli vaatimattomammin pari peninkulmaa takana, mutta ROKille kertyi vain yhteensä 22 kilsaa.

1.9. Torstai klo 17:02    Jusa oli 17:02 Kehä III:n Motonetissä. Se oli sinne unohtunut uusia pyöräilylapasia valitsemaan ja yht'äkkiä kello olikin 17:02 ja Jusa myöhässä. Eikun äkkiä soittamaan Kaitsulle. Sovittiin, että tavataan Nimismiehen sillalla. Siitä sitten lähdettiin jatkamaan ROKin lenkkiä Vanhalle Tuusulantielle. Koivukylänväylää pitkin ajelimme Ilolan Alepa:lle varikkopysähdykselle. Sieltä me sitten lähdettiin metsäpolulle suoraan etelään. Löydettiin Hiirilammit Simonkylästä. Ne me oltiin löydetty joskus aikaisemminkin, mutta löydettiinpähän uudestaan. Nätti paikka. Tiedä sitten löydettäiskö me sinne vielä uudestaan. Aikahyvin ne on jemmassa metsäpolkujen sokkeloissa. Auringosta suunnistaen ajeltiin metsäpolkuja etelään ja tupsahdettiin ihmisten ilmoille Hiekkaharjun vesitornin vierestä.
  Matka jatkui Tikkurilaan ja nyt poikittain itään radan yli. Heurakan tienoilla palasimme radan länsipuolelle ja jatkoimme radanvartta aina Tapanilan urheilukentälle astia. Kenttä kiertäen palasimme kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 22 kilometriä.

31.8. Keskiviikko klo 17:00    Kaitsu ja Jusa kävi Korsossa. Korsossa tehtiin vään sightseeing pyöräilyä ja eksyttiin umpikujaan johonkin Metsotielle kai. Saatiinpahan pari ylimääräistä kilometriä, joita sitten ropisi kaikkiaan 24. Kilometriä siis.

30.8. Tiistai klo 17:00    Jonkinlainen luoteistuuli ja nätti ilma muuten. Päätettiin ajaa vanha kunnon pöpelikkölenkki. Leppoisa lenkki, vaikka välillä vauhtiakin piisasi. Lopussa koukattiin Kehä III:n ja Tuusulantien risteyksen eteläpuolitse ja vielä Starkin tunnelin kautta, joten saimme pari ekstra kilometriä. näin lenkille tuli mittaa 31 kilometriä.

28.8. Sunnuntai klo 9:00    Tänään oli aamulla täysin pilvetön taivas ja tuuli puhalteli leppoisasti lännestä. Matkalle Hyvinkäälle ei ollut muita lähtijöitä, kuin Kaitsu ja Jusa. Matka lähti hyvin käyntiin ja ensimmäinen varikkopysähdys pidettiin Keravalla. Pilviä alkoi ilmaantua taivaalle, mutta sää oli ihan mukava, vaikkakin hieman viileä. Järvenpään jälkeen sivutuuli muuttui pikkuisen vastaiseksi. Matka jatkui Jokelantietä pitkin Jokelaan ja edelleen Hyvinkäälle. Hyvinkään Kulmakonditoriassa kävimme pullakahvilla.
  Kotimatka alkoi mukavasti lievässä myötätuulessa ja alamäkeen. Jokelaan oli Hyvinkäältä 11 kilometriä alamäkeä ja matka sujui todella helposti. Jokelan jälkeen loppumatkakin meni ihan mukavasti. Järvenpää, Kerava, Savioo, Korso Hiekkaharju, Tikkurila. Saavuimme kotiin Rubiiniin 105 kilometriä kilometrimittarissa.
20160828_105km

27.8. Lauantai klo 12:00    Tänään tuuli niin maar perkeleesti. Länsituuli puhalsi 10 m/s ja ennusteet lupasivat jopa 12 m/s tuulta. Sattuneesta syystä Kaitsu ja Jusa eivät lähteneet tänään Hyvinkäälle. heeri
  Ajaa kuitenkin päätettiin yrittää. Alkuun ajettiin joenvartta pitkin Kehä I:lle ja sitten Kehä I:n metsäisen pyörätien suojassa vastatuuleen aina Vihdintielle asti. Vihdintiellä meillä oli ankara sivutuuli, mutta eipä se pahemmin haitannut tahtia, kun ajelimme sitä pitkin Hämeenkylään varikkopysähdykselle.
  Hämeenkylästä meillä sitten olikin myötätuuli Kehä III:sta pitkin itään. Niin ja se myötätuuli oli yli 10 m/s. Eipä tatvinnut montaa kertaa polkaista paluumatkalla. Tuusulantien risteyksessä kiersimme "Nimismiehenlenkin" eli ylimääräisen 2 km-kierroksen risteksen ympäri. Lisäksi hyödynsimme myötätuulen Starkin tunnelille asti ja palasimme kotiin Rubiiniin Kiertotähdentien kautta.
  Eikä siinä vielä kaikki. Koska tänään ajettiin Formula 1 Siltamäen osakilpailu Kumpareringillä, eli ROKin Neppisskaba, niin sinnehän se vei seuraavaksi poikien tie. ROK kun kustansi jäsenensä ilmaiseksi kisakatsomoon. Lopulta matkamittariin tuli lukemaksi 40 km.

26.8.  Perjantai klo 17:00    Kaitsu ja Jusa ampaisivat innostunutta teeskennellen lentokenttälenkille. Tässä vaiheessa kilometrikisaa innostus on jo tipo tiessään ja juuri nyt kun pitäisi iskeä, mutta paskat.
  Ajettiin Malmin Lentokentän ympäri. Reitti oli mahtava. Asfaltoimaton, mutta paljon ajettu ja hyväkuntoinen pyörätie kentän ympäri. Fucking Jees Mahtavaa !
  Malmin Lentokenttä on osa Suomen ja Helsingin historiaa. Sitä ei saa tuhota Ei varsinkaan finanssirohmujen keplottelujen ja rahanhimon vuoksi.
  Osallistu Sinäkin jotenkin, jos haluat...  Kansalaisaloite Helsinki-Malmin lentopaikasta,
  Lentokentän jälkeen piipahdimme vielä Tikkurilassa ja lopulta kotiin Rubiiniin saavuttaessa meillä oli kasassa peräti 20 kilometriä.

25.8.  Torstai klo 17:00    Tänään ei ollut kummallakaan mikään ihmehinku ajaa minnekään. Ajajina olivat siis Kaitsu ja Jusa, jos joku ei sitä jo ollut arvannut. Päätimme ajaa lyhyen kolmenkympin lenkin.
  15 kilometriä yhteensuuntaan on moneen paikkaan. Esimerkiksi Leppävaaraan, Saviolle, Palmenin kyläkaupalle ja Hämeenkylän K-Supermarkettiin.
  Supermarketti valikoitui joukosta, mutta se osottautui hyvin pian vikavalinnaksi. Vastatuuli Kehä III:lla oli V-mainen. No me oltiin tosimiehiä, eikä vapistu.
  Ylämäet ja vastatuulethan ovat periaatteessa pelkkiä asennekysymyksiä. Jos ajaa vastatuuleen samaa nopeutta, kuin myötätuuleen ja jos ajaa ylämäkeen samaa nopeutta kuin alamäkeen, niin silloinhan sillä on väliä. Jos ottaa lungisti, joka on tietysti mahdotonta, ylämäet ja vastatuuli ovat vain 'vitun hailee nyansseja'.
  Hämeekylän K-Supermarkettiin päästiin. Jusalla oli matkanvarrella löydetty tölkki, jonka hän palautti kiltisti kaupan pulloautomaattiin. Siitähän pojat saivat mahtavan inspiraation. Ostetaan keskioluttölkki. Niinpä sitä tehtii ja tölkillinen kolmosolutta nautittiin hyvällä maulla ja vastatuuleentaistelun jälkeen jopa ansaitusti.
  Jäljellä oli vielä paluumatka. Sehän sujui keppanajurrissa myötätuuleen oikein mukavasti. Paluumatkalla kiersimme Tuusulantienristeyksen pitemmän kaavan mukaan eteläpuolitse ja palasimme takaisin pohjoispuolta kulkevalle pyörätielle. Matka jatkui aina Starkin tunnelille asti ja sieltä takaisin Kiertotähdentielle ja kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 34 kilometriä.

24.8. Keskiviikko klo 17:00    Kaitsu ja Jusa pohtivat, jotta minne sitä nytten mentäisiin. Sairaslomalla oleva Sirpa siihen tupsahti sisältä Rubbanasta, onnellisessa olotilassa neuvomaan: "Ajakaa pojat minunkin puolestani ! Tänään ajatte ainakin 40 kilometriä."
  Matkaan lähdettiin ja suunta oli tällä kertaa itään. Ajoimme Kehä III:sta pitkin ja normireittiä jostain Kuusikon poikki Honkanummelle ja Vanhalle Lahdentielle. Kuninkaantien kautta pääsimme Palmenin kyläkaupalle varikkopysähdykselle. Matka jatkui Nikkilän Baccaraan toiselle varikkopysähdykselle.
  Sitten ajoimme Keravalle, mutta emme Talman kautta Keravan keskustan pohjoispuolelle, vaan sitä Kulloontietä Keravan eteläpuolelle.
  Nikkilään tulee teitä sieltä sun täältä ja sitten ne menee jotenkin kummasti ristiin ja sitten sitä ei tiedä minne on menossa ennenkuin jostain löytyy tienviittoja. Onneksi noita autoteitten tienviittoja noi Pokemon-lökäpöksy-hinttarit ei pysty vääntelemään, nössöjä kun ovat! Pääsimme siis Keravalle. 
Sitten ajelimme normireittiä Savion, Korson, Koivukylän, Hiekkaharjun ja Tikkurilan kautta kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyyi 51 kilometriä.

23.8. Tiistai klo 17    Kaitsu oli ainoa kuski. Vähiin alkaa ROK Bikersin kuskit hupenemaan !
  Matka kulki Kehä III;sta pitkin Vantaankoskelle ja takaisin kotiin Rubiiniin Ylästöntietä pitkin.
  Matkaa kertyi 21 kilometriä.


22.8. Maanantai klo 17:00    Kaitsu ja Jusa lähtivät matkaan kohti Stadia. Jusan piti kummiskin olla klo 17:30 Rubiinissa ROKin hallituksen kokouksessa. Jusa kun on ROKin tiedottaja eli "propagandaministeri". Jusa saatoi Kaitsun vain matkaan ja palasi Pukinmäen Mackäriltä takaisin Rubiiniin. Jusalle 8 km.
  Kaitsu jatkoi matkaa.kaupunkikierrokselle.Keskusta tuli kierrettyä normireittejä. Kotimatkalla reitti kiersi Tapanilan ja Puistolan kautta.
  Matkaa kertyi  maanantailenkille kiitettävästi 51 kilometriä.

21.8. Sunnuntai  klo 12:00    Kaitsu ja Jusa ajoivat ensin Keravalle. Keravalta päätettiin jatkaa Järvenpäähän. Järvenpäästa ajettiin Tuusulajärven länsipuolelle ja Vanhakylään. Sitten ajettiin Monsantien kautta kohti Jäniksenlinnaa. Vanhaa Hämeentietä pitkin ajelimme Hämeentielle. Hämeentietä pitkin pääsimme Rusutjärven vieritse Aurankioskille. Tuusulajärven eteläpäässä pidimme varikkopysähdyksen. Vanhan Tuusulantien, Korsontien, Kelatien ja Kulomäentien kautta pääsimme Kulomäkeen. Matka jatkui Koivukylän kautta Tikkurilaan ja kotiin Rubiiniin.
 Matkaa kertyi 66 kilometriä.

20.8. Lauantai klo 12:00    Eija, Sirpa, Jarmo ja Kaitsu ajelivat Korsoon. Sitten pohjoisesta lähestyvät uhkaavat pilvet ajoivat porukan takaisin kotiin Rubiiniin.
Matkaa kertyi 22 kilometriä.

19.8. Perjantai klo 9:00    Neljä ROK Bikersia oli sopinut lähtevänsä perjantaina klo 9:00 lenkille Porvooseen. Kaksi heistä oli kuitenkin jänistänyt viime hetkellä, kuten niin usein aikaisemminkin. Matkalle lähtivät kuitenkin tosimiehet Kaitsu ja Jusa. Rubiinista lähdettiin ja matka jatkui Jakiksen ja Fazerilan kautta Länsimäkeen ja Uudelle Porvoontielle. N'Avetta-kahvilassa pidettiin ensimmäinen varikkopysähdys. Porvooseen päästiin sen kummemmitta hankaluuksitta. Sää oli kaunis ja aivan ensimmäistä puolituntista lukuunottamatta lähes pilvetön. Aivan kuten säätiedoitus oli ennustanutkin. Tuuli puhalsi leppoisasti etelästä tai ehkä paremminkin jostain kaakosta. Porvoossa nautimme paikallisista nähtävyyksistä eli istuimme puistossa Runeberginpatsaan vieressä ja ihailimme puistotätejä ja seurasimme mielenkiinnolla paikallisten puistokemistien toilailuja ulkomaalaisten turistien kanssa.
  Porvoohan on sipoolaisten pääkaupunki. Olihan se hauskaa seurata, kun betrevolkken kemistiedustajat toilailivat ruotsinkielellä. Hifkin kannattajana Kaitsu ymmärsi niitten puhetta, joten sillä oli, naurun hörähdyksistä päätellen, vielä hauskempaa kuin Jusalla. Porvoosta ostettiin evästä ja sitten se matka jatkui.
  Kaitsulla oli mainio ehdotus. Ajetaan takasin himaan Pornaisten kautta. Aikaisemmin ROK Bikersin edustajista naisissa olivat todistettavasti käyneet vain samat miehet eli Kaitsu ja Jusa. Tässähän puhutaan tietusti Pornaisista, ettei vain joku velmu tahallaan yritä ymmärtää väärin.
  Porvoosta lähdettiin siis pohjoiseen. Hinthaaran risteyksen jälkeen jatkoimmekin kohti Mäntsälää, jonne olisi ollut tässä vaiheessa "enään" 35 kilometriä. Pyörätietä ei ollut, mutta tie oli muuten mainio ja piennar oli leveä. Lisäksi meillä oli myötätuuli.
  Kuten Matti Nykänen on niin mainiosti sanonut: "Elämä on Laiffii" Mikäs siinä oli painella menemään. Tie oli tasainen, kun ei oltu huolimattomasti ja välinpitämättömästi tehdyllä pyörätiellä, vaan huolella tehdyllä autotien pientareella. Meillä oli myötätuuli ja reitti oli uusi ja tuntematon eli eksoottinen. Tuli ihan 'bon voyage'-fiilis. Matka taittui huimaavaa vauhtia ja meillä oli kivaa ja oltiin kaukana kotoa.
20160819_115km
  Koska meillä oli niin kivaa, niin teimme takkuuvarmaankin jotain syntiä. Ensinnäkään meillä ei ollut riittäviä suojavarusteita. Esimerkiksi räpylöitä. Kuvitelkaa nyt jos ajaisimme ojaan tai jokeen, niin miten sen pohjalta pääsisi takaisin pinnalle, jos ei olisi räpylöitä. Mutavesi kun on äärettömän raskasta uida. Parempi suoja saavutettaisiin, jos olisi vielä maski ja happisäiliöt. Ikinä ei tiedä koska joutuu pinnan alle. Lisäksi, kontrollifriikkien mielestä kaikilla pitää ola kypärä päässä, koska meteori voi osua päähän ja elämästäkään ei saa nauttia silloin kun on elämisen aika, koska se on syntiä.
  Matka jatkui vauhdilla ja uusi kunta ROK Bikersin tilastoihin merkitään: Askola.
  Askolassa ei montaa ihmistä nähty.  Askola jäi taakse ja sitten päästiin Pornaisiin. Käytiin jäälleen kaupassa ja syötiin munkkeja tai kolmioleipiä tai mitä kenelläkin sattui hinku olemaan. .
  Matka jatkui kohti Nikkilää. Matkaa Pornaisista Nikkilään oli ehkä 16 km ja aluksi oli yksi tosi inhottava ylämäki. Sitten matka olikin ihan suhteellisen mukavaa, vaikka ajoimmekin vastatuuleen. Olimme kuitenkin suhteellisen hyvin metsän suojassa.
  Nikkilässä pidimme pienen varikkopysähdyksen ja jatkoimme Jokivarrentietä pitkin Vanhalle Lahdentielle. Honkanummen kautta ajelimme Kehä III:lle ja kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi kiitettävästi 115 kilometriä.

17.8. Keskiviikko klo 17    Tänään tuuli rankasti (n.8 m/s) lidästä. Kaitsu ja Jusa lähtivät Etolan kautta Kehä III:stä länteen. Hämeenkylässä pidettiin varikkopysähdys. Matka jatkui Vihdintietä Kehä I:lle. Kehä I:stä ajelimme Vantaajoelle asti ja palasimme sitä pitkin yläjuoksuun Keravajoelle ja kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 34 kilometriä.

16.8. Tiistai  klo 17    Fillareita oli Rubiinin pihalla ihan riittävästi. Sää oli sysimusta ja sääennuste lupasi sadetta. Sadetta ei silti tullut, vaikkakin ihan pikkuisen tihkutti. Vain Jusa lähti matkaan. Nimismiehen sillan jälkeen alkoi tihkuttaa kunnolla, joten Jusakin palasi kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi vain 7 kilometriä.
  Se siitä.

15.8. Maanantai klo 17    Kaitsu ja Jusa lähtivät Juvanmalmille. Tavoitteena oli 40 kilometriä, joten koukkasimme Kehä III:lle Etolan kautta.
  Hämeenlinnantienristeyksessä Kaitsun etukumi tyhjeni. Risteys on laaja, mutta sama, jossa Jusa kynti polvella asfalttia kaksi viikkoa aikaisemmin. Kaitsun etukumista löytyi teräväsärmäinen pikkukivi. Nykyisin hiekkaa ilmeisesti tehdään kalliosta 20160815_41kmmurskaamalla. Hiekanjyvät lohkeilee teräviksi ja sitten sitä hiekkaa kylvetään talvella pyöräteille pyöräilijöitten iloksi. Hyvä, että talvella hiekoitetaan ja hyvä, että keväällä hiekka kerätään lakaisukoneella veks ja hyvä, että hiekkaisia harjuja suojellaan. Hiekkaisissa harjuissa olis kai sitä pyöreäsärmäistä, jääkauden hiomaa sopivaa hiekoitushiekkaa.
  No kummiskin, nyt se Kaitsu löysi sen ainoan lakaisukoneen missaaman teräväsäräisen hiekanjyvän Hämeenlinnantienristeyksestä. Kivi poistettiin päällyskumista ja heitettiin tienvarteen etanoitten riemuksi. Kaitsulla oli tuore 20160815_41kmsisäkumi varalla ja se pääsi nyt päällyskumin sisään.
  Jusalla oli mukana Lidl:stä vitosella ostettu minijalkapumppu. Jalkapumpuksi se oli ihan paska. Ekalla jalkapolkaisulla jalkatuki oli aikoinaan hajonnut. Se oli kuitenkin pieni kokoinen ja mahtui hyvin reppuun. Siinä oli mittari ja se tärkeä letkun päässä oleva kelvollinen suukappale, jonka sai tiiviisti kiinni venttiiliin. Ilman jalkatukea jalkapumppu oli kiikkerä, eikä sitä voinut pumpata jalalla. Käsillä ja ylävartalon painolla sitä pystyi hyvin pumppaamaan, kunhan piti varansa että pumppu pysyi pystyssä. Nyt kun meitä oli kaksi, niin Jusa piti pummppua pystyssä ja Kaitsu polki jalalla. Ilman suurempia ponnisteluja saatiin kumiin reilu 4 baria painetta, joka kelpasi Kaitsulle.
  Juvanmalmille päästiin ja tehtiin siellä kahden kilsan ketunlenkki. Juvankartanon S-marketissa pidettiin varikkopysähdys.
  Paluumatka sujui ongelmitta. Katriinantien risteyksessa bussipysäkilla(ROK Bikers on sen nimennyt Katriinan Aurinkoterassiksi) äijät pitivät toisen varikkopysähdyksen. Nimismiehenristeyssiltaa ei ylitetty, vaan kierrettiin Tuusulanväylänristeys eteläpuolitse Helsinginpitäjän kirkon ja Tokmannin välisen tunnelin kautta. Tottakai, jatkoimme vielä Kehä III:n pohjoispuolta pitkin aina Starkin tunnelille asti, josta putkahdimme Siltamäkeen ja Kiertotähdentien kautta kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi lopulta 41 kilometriä.
20160815_41km

14.8. Sunnuntai klo 13   20160814_61km Ensin piti lähteä klo 12:00, mutta lähtöä siirrettiin tunnilla sateen vuoksi. Kaitsu ja Jusa lähtivät matkaan. Hetken päästä kilisi puhelin. Sirpa oli lähdössä mukaan. Kerroimme, että olimme matkall Keravalle normireittiä. Ajelimme Tikkurilan ja Koivukylän läpi hissukseen ja jäimme Korson vanhan aseman rappusille odottelemaan ja pian se Sirpa sitten saapuikin. Ajoimme Saviolle, jossa pidimme ensimmäisen varikkopysähdyksen.
  Matka jatkui Keravan läpi ja Krapin Hovin ohi Järvenpäähän. Järvenpääkin jäi taakse ja matkasimme Tuusulajärven länsipuolelle. Ennen Vanhakylänkartanoa ajelimme upouutta mukavaa pyörätienpätkää ja saavuimme kartanolle.
  Vanhakylänkartanolla oli menossa jokin tapahtuma. Piha oli täynnä 50-luvun tyylikkäitä amerikanrautoja.
20160814_61kmKartanon ravintolan Uusi Vanhahämiksen vieressä oli konserttiteltta, jossa pauhasi Rockabilly. Eihän me päästy siitä ohi. Siinäpä sitten vierähti mukavasti pari tuntia. Samaan aikaan satoi vettä ja ajottain sitä vettä tuli oikein kunnolla. Lopulta elävä musiikki loppui, 2016014_61km
mutta sade ei. Lähtömme viivästyi ehkä noin puoli tuntia.
  Lopulta pääsimme matkaan, mutta sitten se sade alkoi uudelleen. Jäimme paikalle osuneeseen alikulkutunneliin sateensuojaan. Siinä sita taas "tuhrautui" toinen puolituntinen. Vihdoin pääsimme taas matkaan. Emme pitäneet varikkopysähdyksiä, koska pelkäsimme mahdollisia sadekuuroja. Sadetta ei loppumatkasta tullut, mutta ajottain oli pientä tihkua. Matka kulki Aurankioskin kautta Hyrylään, Fallbackantien kautta Korsoon ja Tikkurilan läpi Sateenkaarisillalle ja lopulta Kiertotähdentietä pitkin kotiin Rubiiniin.
  Huh huh. Olipahan reissu. Matkaa kertyi 61 kilometriä.
20160814_61km

13.8. Lauantai klo 12    Sää oli sateinen, mutta juuri klo 12 tihkutti vain hieman ja vain ajoittain. Sirpa, Kaitsu ja Jusa ilmestyivät lähtöpaikalle toiveikkaina. Toiveena oli tietenkin, ettei kukaan muu tulisi, koska satoi ja silloin voisi livahtaa Rubiiniin ryyppäämään ja unohtaa hetkeksi koko pirun kilometrikisa, joka alkoi näin neljännen kuukauden puolivälissä näillä keleillä jo hieman rasittaa.
  Turha toivo. Paikalla oli kolme kuskia, jotka kaikki olivat muka innokkaita lähtemään matkaan. Eihän siinä muta kuin matkaan. Pikkaisen tihkutti ajoittain, joten päätimme ajaa vain minimaalisen lenkin. Ajoimme Kiertotähdentien kautta Sateenkaarisillalle ja Kehä III:lle. Ylitimme Nimismiehen Risteyssillan. Rälssitien kautta siirryimme Tikkurilantielle ja sitä pitkin Tikkurilaan.
  Tikkurilassa Kaitsu kävi jodlauskaupassa. Vasta nyt Sirpalle ja Jusalle paljastui Kaitsun taiteellinen puoli ja, että Kaitsu harrasti satunnaisesti jodlausta. Tikkurilan jälkeen ajelimme Puistolan aseman kautta Tapanilan urheilukentän kiertäen Tapaninkyläntielle ja edelleen Suutarilantien kautta kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi silti 16 kilometriä.

12.8. Perjantai klo 17    Perjantaina piti lähteä jo klo 15, mutta sää oli paska. Siispä lähtö viivästyi ja lopulta lähdettiin klo 17. Pitkälle ei sään takia uskallettu lähteä. Malmin lentokentän viikonlopun Airshown harjoitukset olivat menossa, joten jonnekin mennäksemme, Sirpa, Kaitsu ja Jusa päättivät piipahtaa lentokentällä.
  Malmin lentokenttä on hieno paikka. Se on jotain muuta, kuin taas yksi samanlainen "naapurilähiö" Helsingissä. Malmin lentokenttä on historiallisesti ja kultuurisesti arvokas paikka ja toimii ympäristöineen kaupunkilaisten virkistysalueena. Oikeasti vaini harva haluaa siitä eroon. Oikeasti kansa vihaa niita taloudellisen edun tavoittelijoita ja kusipää poliitikkoja, jotka yhdessä juonittelevat lentokentän tuhoamista.
  Malmin lentokentältä jatkoimme Tattarisuon kautta Vanhaa Porvoontietä Honkanummen kautta Rekolanrannan kautta Koivukylään. Oiskohan Vantaan kaupunginosan nimi ollut Simonlaakso, jossa pidimme seuravan varikkopysähdyksen. Sen jälkeen ilma alkoi kylmetä ja kiirehdimme Tikkurilan läpi Keravajoen pohjoisrannalle ja sitä seuraten Sateenkaarisillan kautta kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 31 kilometriä

11.8. Torstai klo 9:00  Porkkalaan lähtivät aamulla Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Sää oli tuulinen, mutta tuuli kävi etelästä. Pukinmäen Mackäri kiertäen matka kulki Kehä I:stä pitkin Leppävaaraan. Leppävaarasta Matka jatkui Vanhaa Turuntietä pitkin Bemböölen kautta Espoon keskukseen. Espoon keskuksessa käytiin pankkiautomaatilla ja sitten noustiin Espoonväylän inhottavan mäen kautta Lidln nurkille, jota ennen käännyttiin länteen Iso maantielle. Matka jatkui Kauklahden ohi Mankkiin, Luomaan ja sitten Masalaan. Jorvaksen jälkeen käännyimme Vanhalta Rantatieltä Tolsan asemalle ja sitten Porkkalantielle etelään.
  Espoon Keskuksen jälkeen reitti oli alkanut kääntyä yhä enempi lounaaseen ja samalla siis yhä enempi vastatuuleen. Loppumatka Porkkalan pienvenesatamaan oli mutkaista ja mäkistä. Vaikka olimmekin hieman metsän suojassa, niin kyllä se vastatuuli löysi meidät kiitettävän hyvin.
  Perillä oli pieni mukava kahvila. Kahvilan rakennusten räystäitten alla oli runsaasti räystäspääskyjen pesiä. Yhdessä pesässä oli vielä poikasetkin. Matkamittari näytti tässä vaiheessa 67 kilometriä. Vietimme kahvilassa, itseemme ansaitun tyytyväisinä, hetken laatuaikaa ja kupposen virvokkeita. Pienen tihkusateen takia lähtö kotimatkalle viivästyi vielä ylimääräisellä puolella tunnilla.
  N. kolmen aikoihin pääsimme kotimatkalle. Rankka vastatuuli olikin nyt paluumatkalla tietenkin myötätuuli, joten matka taittui mäkisestä maastosta huolimatta oikein mukavasti. Pari kaurista juoksi tien poikki. En tiedä minkä merkkisiä ne olivat. Ehkä bambeja tai jotain. Ainakin ne bambit oli pirun suloisia.
  Sitten alkoi sataa. Sattumalta viereen osui katoksellinen bussipysäkki. Pysäkki oli sopivasti aurinkoon päin. Vettä satoi ja aurinko paistoi samalla lämpimästi. Pysäkin seinät suojasivat tuulelta. Me olimme kuin "herrankukkarossa" ja meillä oli eväät.
  Sada lakkasi yhtä äkkiä, kuin oli alkanutkin ja matka jatkui myötätuulessa Tolsan aseman kautta kiertäen kohti Masalaa. Masalassa kahvila Daltonissa pidimme seuraavan varikkopysähdyksen.
  Lopulta saavuimme Bembööleen. Tästä olisi ollut kaksi reittivaihtoehtoa. Lyhyempi Leppävaaran kautta ja pidempi Kehä III:sta pitkin. Kehä III:lla kulkee kerrassaan mainio pyörätie. Rankka etelätuuli oli päivänmittaan muuttunut lounaistuuleksi. Sehän meille sopi. Valitsimme pidemmän vaihtoehdon ja mikäs siinä oli päästellä onnellisen väsyneenä pitkän reissun päätteeksi vielä 30 kilometriä hyvää tietä myötätuuleen. Voi sitä pyöräilyn iloa, kun ei ole liian tiukka pipo, eikä kuminauha kiristä otsaa - elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa...
  Ylimääräisiä ketunlenkkejä ei lopussa tehty ja niinpä saavuimme kotiin Rubiiniin 133 kilometriä mittarissa. 
20160811_133km
Cokista ja Batteryä Juvanmalmin rinnebaarissa hyvällä maulla ja antaumuksella nautittuna

10.8. Keskiviikko klo 17:00    Taas tuuli railakkaasti lounaasta 8 m/s. Sirpa, Kaitsu ja Jusa lähtivät ajamaan Päivin nimeämää "Pöpelikkölenkkiä". Ensin ajettiin muutama kilometri raa'asti painaen vastatuuleen Pukinmäen Mackäri kiertäen Kehä I:lle. Kehä I:stä soveltaen seuraillen, olimme "pöpelikön" katveessa suojassa pahimmalta vastatuulelta. Käännyimme pohjoiseen Hämeenlinnantielle ja nyt meillä olikin osittainen myötätuuli pohjoiseen ajettaessa. Kehä III:lla itään lounaistuuli auttoi edelleen uljaat polkupyörä ridersit kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 33 kilometriä.
  Niin joo. Tuusulatienristeyksessä ajettiin risteyksen ympäri eli ylimääräinen lenkki eli "Nimismiehenkierros". Sitten vielä kierrettiin Starkintunnelin kautta Kiertotähdentielle. Siten saatiin ne muutamatt ylimääräiset kilometrit.

9.8. Tiistai klo 17  Tuuli sen kuin yltyy. Tänään oli lounaistuuli, tottakai. Se puhalsi nyt tosi reippaasti 9...11m/s. Kaitsu ja Jusa kävivät Keravalla Kaitsun broidin luona. Matkaa kertyi 37 kilometriä.
  Paluumatka vastatuuleen oli tottakai yhtä helvettiä. Menomatkaan verrattuna keskinopeus puoliutui 30 km/h => 15 km/h. Pakko se oli kuitenkin reissulta kotia palata. Niin... ja missäs se koti olikaan ? Rubiinissa tietenkin !

8.8. Maanantai klo 17    Tänään oli reipas 7...8m/s lounaistuuli. Kaitsu ja Jusa ajoivat Ankkalammen kautta Ylästöntielle ja Kartanonkosken kautta Haltialaan. Haltialaan asti vastatuuli oli ankara ja äitiä tuli ikävä. Tarkoitus oli päästä Haltialan takaisiin Keskuspuiston metsiin tuulelta jemmaan. Puistoon päästiin ja jemmassa oltiin. Matka jatkui metsän suojassa ilman ongelmia. Kun pääsimme Hämeenlinnantien pyörätielle alkoi myötätuuli osuus. Rankka lounainen myötätuuli puski äijät pohjoiseen Kehä III:lle. Kehä III:sta pitkin itään, samainen lounaistuuli jatkoi painamistaan ja myötätuuleen oli mukava lasketella Etolan ohi aina Starkintunnelille asti. Tunnelin ali pääsimme Kehä III:n "paremmalle" puolelle. Vielä jouduimme puskemaan pari kilometriä vastatuuleen pästäksemme kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 26 kilometriä.
 
7.8. Sunnuntai klo 12    Taas Jusa oli ainoa osallistuja. Jusa päätti kostaa kaikille "lintsareille" ja ajaa Pukinmäen Mackäri kiertäen Riihimäelle ja takaisin. Mäckkärin jälkeen matka yksin ajellen alkoi kyllästyttää. Hetki ajettiin Kehä I:stä länteen ja sitten Ohrahuhdantien kautta Tammistoon. Tammistosta käytiin ajamassa Nimismiehenlenkki kahteen kertaan ja sitten Kehä III:sta pitkin ja Starkin tunnelin kautta sen ali ja sitten Kiertotähdentielle ja kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi säälittävästi vain 21 kilometriä.

6.8. Lauantai klo 12    Jusa oli ainoa lenkille lähtijä. Sää oli ihanteellinen. Oli liki hellettä, mutta pilvistä. Aurinko ei päässyt porottamaan, eika sateesta ollut sääennusteen mukaan pelkoa. Jusa lähti yksin Pukinmäen Mackärin kiertäen Kehä I:stä pitkin Leppävaaraan. Leppävaarasta matka jatkui Tapiolan kautta Suomenojalle. Suomenojan XXL:stä käytiin ostamassa puuttuva varasisäkumi maantiepyörään(4;90€). Tammiston XXL:ään ei kannata mennä, koska sieltä on maantiepyörän sisäkumit loppu.
  Suomenojalta matka jatkui Espoonkeskukseen ja Lidl:iin. Pari evästölkkiä virvokkeita lyöttäytyi matkaan ja Kehä III:sta pitkin oli mukava lasketella kotiin Rubiinin. Takaisintulomatkalla piti toki ajaa ylimääräinen kahden kilometrin Nimismiehen lenkki Tuusulantienristeyksessä ja kiertä Starkin tunnelin kautta Kiertotähdentielle.
  Matkaa kertyi 71 kilometriä.

5.8. Perjantai klo 14:00    Tänään lähdettiin ajoissa ajelemaan kohti Helssingin keskustaa. Ja jotta meillä olisi joku "viisas" syy pyöräillä, päätimme ajella katselemaan jotain isoa risteilylaivaa. Ja sen "tervahöyryn" nimi oli Prinsessa Regal. Risteilylaivoja käy kesäisin Helsingissä päivittäin. Lisäksi ympärivuoden hyöräävät ruotsin ja Viron lautat ja muut pikkupurtelot. Ennen vanhaan Tallinnaan kulki kerran päivässä yksi "korkeasaarenlautta". Nykyisin sinne menee päivittäin enempi lauttoja kuin junia Tampereelle.
 Meri on hieno, mutta niin ovat järvetkin ja joet ja purot. Sade on perseestä, mutta nämä ovat tietenkin makuasioita. Se on harmillista, että risteilylaivojen laiturit Jätkäsaaressa ja Hernesaaressa ovat kuin Abu Dhabissa olevia hiekkaisia rakennusalueita. Hiekkaa, hiekkaa, hiekkaa... Risteilyaluksella on kaikki tarvittava. Miksi poistua jonnekin rakennustyömaalle, jos on kerta lomalla. Jos mä olisin joku risteilyturisti, niin mä muodostaisin mielipiteeni pysähdysmaista satamien perusteella, kun ei muita perusteita kerkiiä muodostamaan.
20160805_47km  Ai niin...
  Sirpa, Kaitsu ja Jusa syöksähtivät polkemaan pedaaleja. Matka jatkui Oulunkylän, Pasilan ja Baanan kautta Länsisatamaan. Laiva oli nyt nähty, mutta jatkoimme Hernesareen, josta oli mukavempi katsella laivojen lähtöä. Paluumatkalla ajelimme Kaivopuiston ja Kauppatorin kautta. Kiersimme ajankuluksi Katajanokan ja Pitkänsillan kautta Merihakaan. Kalasatamassa oli käynnissä massiiviset rakennustyöt. ja ilmeisesti myös joku rockkonsertti oli alkamassa, kun nuorisioa oli liikenteessä ihan tungokseen asti. Arabianrannan kautta ajelimme Vanhaankaupunkiin ja Vantaajoen vartta pitkin ajelimme Pukinmäen Mackärille ja sitten Pukinmäen kaaren ja Suutarilantien kautta kotiin Rubiiniin.
  Matkaa tälle mukavalle kokopäiväretkelle kertyi 47 km. Reissulla ansioituivat Sirpa, Kaitsu ja Jusa.

4.8. Torstai klo 18:20    Klo 17 alkoi sataa vettä ja hetkeä myöhemmin sitä tuli oikein kaatamalla. Onneksi ei keritty lähteä matkaan. Jäätiin Rubiiniin "ansaan". Lopulta sade lakkasi, pilvet väistyivät ja aurinko alkoi paistaa. Sirpan, Kaitsun ja Mikon lenkkeilyinto oli jo laantunut, mutta Jusa lähti käymään vielä Juvanmalmilla edestakaisin.
Matkaa tuli 39 km. Matkaa tuli näin paljon, kun Jusa kiersi Kehä III:lle lähtiessä Etolan kautta ja takaisin tullessa samaa reittiä, mutta vielä lisäksi Starkin alikulkutunnelin kautta.

3.8. Keskiviikko klo 17    "Käytiin Sirpan kanssa kaupunkikierroksella. Terassiravintoloissa oli paljon porukkaa, kun oli kaunis ilma. 40 km näytti mittari matkan jälkeen."
  
- Kaitsu

2.8. Tiistai klo 17:00    Sirpa, Kaitsu ja Jusa ihmettelivät ensin, jotta mihin sitä nyt mentäisiin. Taas tuuli niin maar perhanasti ja se tuuli oli tutusti lounaasta. Eikun menoksi kohti Leppävaaraa, Pukinmäen Mackäri kiertäen ja Kehä I:stä pitkin. Leppävaarasta jatkoimme Lintuvaaran kautta kohti Kiloa. Ihailimme lasten puukiipeilyrataa ja jotain rullaluistelubaanaa ja jatkoimme sitten hetken Vanhaa Turuntietä pitkin Lähderannantielle. Lähderannassa pidimme varikkopysähdyksen vakkaripaikassamme "arvostelumäen"-bussipysäkillä. Matka jatkui Rajatorpantietä pitkin Vihdintielle ja edelleen varikkopysähdykselle Hämeenkylään.
  Tänään kun oli pilvinen päivä ja kun aikaa oli mennyt nähtävyyksien ihailuun ja varikkopysähdyksiin ja kun Aurinkokin alkoi laskea, niin tuli pikkaisen vilu pelkässä T-paidassa ja shortseissa. Ei kai se lämpötila paljon alle 20 asteen ollut, mutta kun oltiin jo totuttu 25 asteen helteisiin. Ei kai se syksy ollut jo nyt tulossa.
  Hämeenkylästä meillä olikin sitten n.15 km myötätuulta kotiin Rubiiniin.
  Koska loppuvaiheessa näytti, ettei 50 km tule täyteen, teimme pikku ketunlenkin. No, lopulta matkamittari näytti 51 km.

1.8. Maanantai klo 17:00    Oli lähes tuuleton pilvipoutainen sää. Kaitsu ja Jusa päättivät lähteä Kehä III:sta länteen ja katsoa matkalla kuinka pitkälle viitsivät iltalenkillään ajaa. Matka sujui kommelluksitta Hämeenlinnantienristeykseen asti. Jyrkkään 90°-käännökseen tultaessa, Jusan etukumista olivat paineet huomaamatta hävinneet. Mutkassa löysähkö etukumi muljahti vanteelta, eikä pelkässä vanteessa ollut pitoa. Vasempaan kääntyvässä mutkassa etupyörä luisui alta ja pyörä kallistui. Mitään ei ollut tehtävissä. Jusa kerkesi vain ajatella: "Voi vittu! Kohta tekee kipeää." Jusa kerkisi ottaa lukkopolkimen irti, koska nilkka oli myöhemmin kipeä. Jalalla hän ei kuitenkaan kerinnyt ottaa kunnolla vastaan, vaan seuraavaksi asfalttiin osuivat paljas polvi, perse, kyynerpää ja kylki. Onneksi mutkassa vauhti oli hiljainen. Isku jakautui moneen osaan, mutta se paljas polvi ei tykännyt asfaltista. Onni onnettomuudessa oli se, että polvessa aikaisemmin ollut vanha rupi lähti nyt pois. Tosin nyt nahkaa oli lähtenyt pois puolen kämmenen verran.
  Siinä sitä sitten asfaltilta keräiltiin itteä kokoon. Polvi oli auki ja siihen sattui niin perkeleesti. Muutenkin oli hakattu olo. Joka paikka oli kipeä. Hetken päästä kun oikeanpuolimmainenkin lukkopoljin saatiin viimein irti, alkoi tilanne "rauhoittua". Polvi oli kipeä, mutta se liikkui normaalisti, samoin kuin kaikki muutkin ruumiin osat. Polven lisäksi erityisen kipeitä olivat kyynerpää, vasen pikkusormi ja oikea peukalo. Sormivammat johtuivat epätoivoisesta viimeiseen asti ohjauksesta, josta nyt ei tälläkertaa kovin paljon hyötyä ollut. Ja sitten kun kolisi, niin sitten sormet sai otteista riippuen kyytiä. Peukalovamma on ymmärrettävä, mutta mimmonen "perverssi" ote voi aiheuttaa pikkurilliturvotusta. Paskat siitä. Joka paikkaan särki jokatapauksesssa, mutta mitään muuta ei ollut rikki, kuin vasemman polven iho.
 20160801_39km Onneksi Kaitsulla oli ensiapuvehkeitä. Ekaks Jusa poimi haavasta sinne painuneet pikkukivet ja hiekanjyvät. Sitten desinfioivalla pyyhkeellä putsattiin veret. Verenvuoto ei loppunut, mutta kun laitettiin tuppo päälle ja sideharsoa ympärille, niin se oli siinä, kun jalka kerran muuten toimi. Vielä piti vähän verrytellä, mutta sitten itse asiaan.
  Fillari oli kunnossa, paitsi se etukumi oli löysä. Jusalla oli käyttämätön varakumi ja se vaihdettiin sen löysän paskan tilalle. Matka jatkui.
  Hämeenkylän jälkeen ajoimme vielä Juvanmalmille ja kävimme paikallisessa kaupassa ostamassa virvokkeita. Virvokkeet maistuivat varsinkin Jusalle. Pieni liikunta oli tehnyt hyvää tärähtäneille luille ja nivelille ja jumittuneille lihaksille, mutta ihosta kuoriutuneeseen polveen sattui niin perkeleesti, eikä polkimen pyöritysliike siihen mitenkään auttanut.
  Takaisin kotiin Rubiinii ajoimme samaa reittiä. Matkaa kertyi 39 kilometriä.

31.7.  Sunnuntai  klo 12 ja vähä yli:. Mietittiin ensin pitkään, kun oli paska keli. Ei satanut, mutta uhkaavia pilviä lillui joka puolella. Silti Sirpa ja Jusa rohkaisivat lopulta uhkarohkeasti mielensä ja lähtivät liikenteeseen. Kauas ei uskallettu mennä, mutta Nimismiehenmaantiesillalle Etolan kautta johti tie. Kierrettiin se silta ja palattiin kiireen vilkkaan kierroksen jälkeen samaa reittiä pitkin kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 11km.

30.7. Lauantai klo 12:00    Eija, Sirpa ja Jusa päättivät ajaa Leppävaaraan. Matkaan lähdettiin Kehä I:lle Pukinmäen Mackäri kiertäen. Vantaajoen sillalla pysähdyimme ja mietimme reittisuunnitelmaa uudelleen. Edessä lännessä oli tummia pilviä. Teimme U-käännöksen ja läksimme Kehä I:stä itään. Ajoimmekin sitten Kehä I:stä KaljakelluntaVuosaareen asti. Kävimme Aurinkolahdella kääntymässä. Sitten ajoimme Kehä III:lle. Kuusikon paikkeilla poikkesimme Kehälta ja ajoimme Keravajoen varteen ja sitä pitkin Tikkurilaan. Jatkoimme joenvartta aina Sateenkaarisillalle asti ja bongasimme muutaman väärässä paikassa kelluvan kaljakellujan. Oikea lähtöpaikka Kaljakelluntaan olisi tänävuonna ollut jokien risteyksessä. Sinne asti emme viitsineet kummiskaan ajella. Kiertotähdentien kautta palasimme kotiin Rubiiniin. Matkaa tälle reissulle kertyi kummiskin ihan kiitettävästi 39 kilometriä.
20160730_39km

29.7. Perjantai klo 17    Kaitsu ja Jusa kävivät Hämeenkylän K-Supermarketissa ostamassa tölkin keskiolutta mieheen. Edestakainen matka oli n. 31 km. Takaisin tullessa ajettiin kuitenkin Kehä III:n ja Tuusulanväylän risteyksen ympäri yksi ylimääräinen kierros. Näin matkaa kertyi lopulta 33 kilometriä.
  20160729_33km Takaisin tullessa törmättiin vielä ROK Bikersin junioriosaston pyöräilijöihin Ankkalammella. Pojat olivat lammella pyydystämässä muovipussilla ruutanoita. Kalat olivat pieniä ja ne päästettiin aina takaisin, mutta kivaa näytti pojilla olevan.
  Kun vihdoin pääsimme kotiin Rubiiniin, meinasimme ensin antaa reissulla ostamamme tuliaiset 20160729_33kmSirpalle ja Masalle. He kun olivat ansiokkaasti jääneet mitään pelkäämättä ja vaivoja säästämättä Rubiiniin päivystämään. Päivä oli kuitenkin helteinen, joten oluvet lipsahtivat parempiin suihin.
Hupsista !


Cycling Brothers on kiristänyt tahtia ja on aivan ROK Bikersin tuntumassa. Kuten alla olevista taulukoista näkee, he ovat kahdessa päivässä ajaneet yli 2000 kilometriä.
hymiöTämä on tilastollinen harha, kuten sarakkeesta Pyöräilypäivät/hlö näkee. Cycling Brothersilla vain on ollut paljon merkkaamattomia ajopäiviä.
Ei se mitään. ROK Bikers kiristää myös ketjuja ja tekee itsensä ohittamisen työlääksi. Onnea vaan Cycling Brothersille yritykseen.
 Kilometrikisa20160726_klo22.11 Kilometrikisa20160728_klo17.29
Tilanne 26.7.2016 klo 22:11
                                                
Tilanne 28.7.2016 klo 17:29

27.7. Keskiviikko klo 17    Kaitsu ja Jusa tulivat vielä iltalenkillekin. Vaikka pyöräily onkin kivaa, niin tässä helteessä "poikia" ajoi polkemaan pelkkä Kilometrikisan kisajännitys ja kilpailuvietti. Utajärven Pantterit on karussa ja Cycling Brothers huohottaa niskaan(ja mahdollisesti pitää merkkaamattomia kilometrejä jemmassa, hämätäkseen vastustajiaan). Tilanne on kireä ja jännittävä ja se tässä juuri onkin hienoa ja tekee kisasta kisan. Oikeasti on ihan sama mikä se sijoitus lopussa on. Hienoa on se, että me uskallamme pistää itsemme likoon ja uskallamme yrittää ja osallistua. Me ajamme sen minkä pystymme ja mihin meillä on aikaa. Nyt oli aikaa, mutta ei oikein kuntoa tähän helteeseen. Kivaa oli silti kun ajettiin hissukseen ja pidettiin huikkataukoja..
  Läksimme Pöpelikkölenkille. Ei siksi, että olisi tuullut, vaan siksi, että olisi varjoa. Pukinmäen Mackäri kiertäen jatkoimme Kehä I:n reunoja Kaarelantielle, jossa pidimme K-kaupan pihalla varikkopysähdyksen. Ajelimme Hämeenlinnantien reunoja pitkin normaaleja reittejä, mutta tällä kertaa tulimmekin kotiin Ylästöntietä pitkin.
  Tosimiehiä kun olimme, niin kiersimme vielä tullessamme, Kaitsun ehdotuksesta, Nimismiehenmantiesillan yli kotiin Rubiiniin. Näin matkaa kertyi 27 km.  
27.7. Keskiviikko klo 10    Sirpa, Kaitsu ja Jusa lähtivät helleaamuna pyöräilemään kohti Malmia. Malmin kautta Viikkiin ja Vanhankaupunginlahdelle. Hämeentieltä Hermannin rantatielle ja Kalasatamaan, jossa massiiviset rakennustyöt olivat käynnissä. Sörnäistenrantatietä Merihakaan ja tietenkin Pitkäsillan kautta kiertäen Siltavuorenrantaa pitkin Tervasaareen. Tervasaaressa pidettiin varikkopysähdys ja nautittiin merestä ja Suomen kesähelteestä kauniin pikku pihlajan varjossa nurmikolla virvokkeita nauttien.
20160727_42km  Kotimatka lähti Siltavuorenrantaa takaisinpäin ja tietenkin Pitkäsilta kiertäen Merihakaan ja Sompasaaren entisen sataman kautta Kalasatamaan ja uutta Isoisänsiltaa pitkin Mustikkamaalle. Mustikkamaalla ihailimme lasten puukiipeilypaikkaa, jonne oli rakennettu hienoja kiipeilyratoja. Matka jatkui Kulosaareen. Kulosaari kierrettiin etelärantoja pitkin, jossa oli hienoja kämppiä ja vielä hienompia suurlähetystöjä. Seuraavana vuorossa oli Herttoniemenranta. Kiertelimme rantoja ja pysähdyimme mukavalle paikalle ihailemeen maisemia. Paikalle sattui tuttuja ja vietimme mukavan puolituntisen rupatellen mukavia.
  Matka jatkui Hertsikan läpi Viikintien alkuun. Viikintietä pitkin pääsimme Latokartanoon ja siellä Sirpa näytti meille ovelan oikoreitin, jota pitkin pääsimme Malmin hautausmaan vieritse Malmille. Malmilta olikin sitten enään lyhyt matka kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi tällä kertaa 42 kilometriä, joka on ihan mukava saavutus varhaisaamun lenkiksi ja varsinkin tässä helteessä.

26.7. Tiistai klo 17:00    Sirpa, Masa, Kaitsu ja Jusa ajoivat helteessä ja leppoisassa etelätuulessa Kehä III:sta länteen Juvanmalmille ja takaisin. Matkaa kertyi 36 kilometriä. Helle aiheutti hirvittävän janon. Onneksi oli juomaa mukana ja kauppoja matkan varrella.
20160726_36km

ROK Bikers on noussut Kilometrikisassa "tukevasti" kolmanneksi. Kaitsu kuitenkin heitti ilmaan kysymyksen ROK Bikersin kovimmista kilpailijoista kisan kolmossijasta: "Ovatkohan Cycling Brothers ja Team Liquid merkanneet kaikkia kilometrejaan ?"
ROK Bikersin nettitoimitus on tallentanut muutamia otteita tilanteista aiemmin kisan aikana>>>

24.7.  Sunnuntai klo 12:00    Sirpa, Kaitsu ja Jusa tällä kertaa. Matkaan lähdettiin Sateenkaarisillan kautta Kehä III:sta pitkin länteen. Eka varikkopysähdys tehtiin Juvanmalmin jälkeen Koskelonsillan kupeessa "näköalakalliolla". Matka jatkui sillan yli Kehän eteläpuolelle ja edelleen Kehä III:sta seuraten. Kulloonmäenreitti nimisen polun kohdalta käännyimme kohti Pitkäjärveä. Järvenperäntietä pitkin ajomme Träskändan puistotielle. Pitkäjärven länsipää oli saavutettu. Läksimme rantapolkua pitkin paluumatkalle. Lähderannassa pidimme seuraavan varikkopysähdyksen. Matka jatkui Rajatorpantietä Myyrmäkeen, missä pidimme viimeisen varikkopysähdyksen ennen kuin jatkoimme Ylästöntietä pitkin Jumbon editse uudestaan Kehä III:lle. Pinen ketunlenkin jälkeen palasimme kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 51 km.
20160724_51km
Varikkopysähdys Koskelonsillan kupeessa "näköalakalliolla"


21.7. Torstai klo 17    Ensiksi ajettiin Malmin hautausmaan kautta Viikkiin ja sieltä Viikinmäkeen moikkaamaan  Kiti nimistä kissaa ja antamaan sille ruokaa. Sitten Sirpa Kaitsu ja Jusa ajoijat alas Vantaajoen rantaan ja joen yli Oulunkylään. Lähdimme seuraamaan rataa kohti etelää. Vähän ennen Käpylän asemaa ylitimme radan Panuntien sillan kautta ja käännyimme Asesepäntielle. Asesepäntiellä emme kauan viipyneet, vaan käännyimme pohjoiseen etäseurataksemme Tuusulanväylää. Pyöräteitä ja välillä pikkuteitä pitkin ajelimme Tuusulanväylän länsipuolitse Kehä I:lle asti. Kehä I:stä pitkin ajoimme Malminkaarelle ja ajoimme sen päästä päähän. Putkahdimme siis Malmin lentokentän vieritse Suurmetsäntielle. Suurmetsäntie muutti nimensä Tapaninkyläntieksi ja sitten me jo käännyimmekin Suutarilantielle ja ajoimme kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 29 kilometriä.

20.7. Keskiviikko klo 17:00    Tänään oli tuulinen päivä ja nyt tuuli oli vielä yltynyt. Vain Kaitsu ja Jusa lähtivät matkaan. Päätettiin yrittää Kehä III:sta länteen. Sateenkaarisillan kautta pääsimme Nimismiehen Maantiesillalle. Tuulen suunta oli kääntynyt pohjoisesta luoteistuuleksi. Eihän me lähdetty nyt vastatuuleen puskemaan. Reittisuunnitelma muuttui ja me käännyimme sillan ylitettyämme etelään ja myötätuuleen. Ylästöntieltä alitimme Tuusulanväylän ja jatkoimme Helsingin Pitäjän kirkolta Kirkkotietä etelään. Ohrahuhdantien päässä alitimme Tuusulanväylän jälleen, mutta nyt länsipuolelle. Seurailimme epämmääräisesti Tuusulanväylää. Suunta oli selvä, mutta reitit kulki arvailujen varassa. Hyvin me lopulta selvittiin, kun päästiin jonkun Krämerintien kautta Asesepäntielle ja silloin me oltiin taas kartalla. Tuntui hienolta, kun löytyi valkoinen läntti aivoissa olevasta Helsingin kartasta. Täälle ei oltu pyöräilty. Pari kilometriä sitä onnellista eksymistä kesti. Vasemmalta kuului toki koko ajan Tuusulanväylän humina ja Auringosta nähtiin ilmansuunnat ja oishan meillä ollu älykännykät ja kaikki internetin kartat. Tätä eksymisen tunnetta vois varmaan verrata siihen, kun Kolumbus seilas aikoinaan Atlantin yli ja eksy Intiaan. Kun näin on sattunut joskus aikaisemminkin, niin ihailemamme aforismimestari Matti Nykänen sanoisi, että siitä tulee sellainen 'Bon Voyage'-fiilis.
  Niin...missäs me oltiin ? Asesepäntieltä nähtiin heti Veturitien pohjoispää. Siitä päästiin Jokerien Hartwall-Areenalle ja Koskelantietä Vanhaankaupunkiin. Vanhaan Kaupunkiin laski sattumalta joku joki. Me läksimme seuraamaan sitä yläjuoksuun ja pääsimme siten kotiin Rubiiniin.
  Matka oli mielenkiintoinen, mutta ei järin miellyttävä. Vastatuuli painoi ja häiritsi muutamaa myötätuuliosuutta lukuunottamatta. Sitten oli pohjilla rankkoja pyöräilypäiviä, tämänpäiväiset muut ajot ja sitten oli vielä helle.
  Kasaan saatiin vain 26 kilometriä, mutta on sekin jotain.

19.7. Tiistai klo 17:00    Päivi, Masa ja Jusa olivat Sirpan lisäksi lähtöpaikalla Rubiinin edessä. Sirpa ei lähtenyt tällä kertaa mihinkään, koska oli jo päivällä saanut riittävästi. Pöpelikönlenkki. Eli Pukinmäen Mackäri kiertäen Kehä I:n kautta Hämeenlinnantielle ja sitten Kehä III:sta kotiin Rubiiniin.
  Joka kerta me se ihan pikkasen erilailla ajetaan, vaikka "sama" lenkki onkin. Tällä kertaa siunaantui 28 kilometriä.
20160719_28km

18.7. Maanantai klo 17:00    Päivi ja Masa...38 km.
Lentokentän ympäri Lahelan, Korsontien, Kelatie ja Kulomäen kautta kiertäen. ym, tms..
18.7. Maanantai klo 10:06   
  "Halloota, Jusa puhelimessa."
  "Ootko jo herännyt ?", kysyi Sirpa.
  "Häh ? En ole."
  "Herätys ja hopi hopi. Me täällä jo Kaitsun kanssa ootellaan. Ollaan lähdössä Mäntsälää."
  "Jaa ? Oliks mulle ilmotettu ? Onks muille ? Lupasinks mä lähtee ?"
  "Joo joo ! Vauhtia nyt !"
  "Tota, tulkaa hakemaan mua mä oon oven edessä kahden minuutin kuluttua."
  Niin suunniteltiin ja niin alkoi Jusan matka, Sirpan ja Kaitsun kyydissä kohti Mäntsälää. Korson kautta Keravalle tuttuja reittejä. Sitten Keravalta Vanhalle Lahdentielle. Vanha Lahdentie on tylsä tie. Siinä ei oikeastaan tapahdu yhtään mitään. Tie on kuitenkin suora ja hyvässä kunnossa.ja pientareet ovat riittävät ja ajoittain löytyy jopa pyöräteitä. Matka siis joutuu, jos on 201160718_104km menohaluja ja alkoihan niitä lopulta löytymään Jusaltakin, joka alkoi vihdoin heräilemään.
  Mäntsälään päästiin ja pistäydyttiin tottakai keskustassa. Ihan samanlainen se oli kuin viimevuonnakin. Mitäs me siellä. Mentiin moikkaamaan Jukkaa ja Ullaa. He ovat ROKilaisia, jotka ovat muuttaneet Mäntsälään. Mukavia rupateltiin ja lähdettiin sitten kotimatkalle.
  Kotimatka sujui parin lyhyen lepotauon ansiosta mainiosti ilman sen suurempia kommelluksia. Mukavaa siinä silti oli rupatella "jonniin joutavia" matkanvarrella, ettei pääse ikävystymään, Lahdentie kun ei turhia mutkittele.
  Jusalle matkaa kertyi 103 km. Sirpalle ja Kaitsulle matkaa kertyi 104 kilometriä. He kun joutuivat hakemaan Jusan himastaan lenkille ja jaksoivat siitä toki muistuttaa.

17.7.  Sunnuntai  klo 12:10    Jusalla oli edellisellä reissulla ollut teknisiä ongelmia. No nyt ne oli "ratkaistu". Eniwei, Jusakin jopa lähti sunnuntailenkille. Toki se oli myölhässä, niinkuin aina, mutta onneksi se kerkesi nähdä vilahdukselta "oikeitten fillaristien Kaitsun ja Päivin ahterit taivaanrannassa". Jusa liittyi ryhmään ja matka jatkui kolmistaan Etolan ohi kohti Tikkurilaa, mutta silloin alkoi tihkusade. Mehän jäätiin Tikkurilan uimahalliin kahville. Valitettavasti sinne oli tulossa remontti ja kahvila oli kiinni. Todistettavasti odottelimme siis kuivin suin.
  Sade lakkasi.Matka jatkui ja pääsimme Keravalle asti. Keravan Kulmakonditoriassa vierähti hetkinen. Meillähän ei ollut kiire. Siinä sitten suunnittelimme tulevaa matkaa ja päätimme kiertää lentokentän.
  Matka jatkui kohti Krapin Hovia. Kääännyimme etelään kohti Hyrylää. Hrylän läpi pääsimme Lahelaan. Tarkemmin sanottuna Mikkolasta Jussilanpolkua pitkin Lahelanniitylle. Kävimme kaupassa ja nautimme eväistä lähellä Myllykylän risteystä. Päivästä oli tullut lopulta oikein kaunis ja siinä bussipysäkillä vierähti mukavasti aikaa iltapäivän auringossa höpötellessä mukavia. Lopulta matka jatkui. Nyt meillä oli tiukka vastatuuli. Sehän ei meitä häirinnyt. Matka jatkui Katriinantielle ja edelleen hetken Tikkurilantietä, kunnes lopulta putkahdimme Caravellentien kautta Kehä III:lle. Kehällä olikin sitten "sattumalta" myötätuuli ja niinpä pääsimme pienen ketunlenkin jälkeen kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi tälle "krapulalenkillekin" mukavasti peräti 51 kilometriä.
Grand Tour 2016

GRAND TOUR 2016
16.7.  Lauantai klo 10    Yön ja koko varhaisaamun satoi vettä, mutta sade lakkasi jo hyvissä ajoin ennen Grand Tourin starttia kello kymmenen. Taivaalla ajelehti vielä runsaasti mustia hattaroita, mutta niitten seasta pilkisti jo sinistä taivasta. Sää oli kelvollinen ja paranemaan päin.
  Lähtijöitä Grand Tourille saapui kiitettävä määrä: Eija, Päivi, Sirpa, Jarmo, Masa, Kaitsu ja Jusa. Porukka oli komea, mutta se tarvitsi kunnon eväät. Onneksi ROK Bikers on jo niin "kuuluisa ja ihailtu" pyöräilyjoukkue, että sillä on lukemattomia innokkaita sponsoreita.
  ROKin jäsen Leipuri Hiiva oli järjestänyt meille Vaasan maukkaita pasteijoita. ROK Bikers kiittää Leipuri Hiivaa ja Vaasan-pasteijaleipomoa.
  K-kauppa Kavaljeerista saatiin välttämättömät juomat retkellemme. Eli siis limsaa. ROK Bikers kiittää kauppaamme Kavaljeeria ja kauppiasta.
  Ja lisäksi vielä tärkein sponsorimme ROK tarjosi meille evästä, jota ostimme luonnollisesti sponsorikaupastamme Kavaljeerista. Mukaan tarttui proteinipatukoita, lihapullia ja hedelmiä. ROK Bikers kiittää sponsoriamme ROKia.
  Sponsorimainokset saatiin kiinitettyä huoltoautoon. Sponsorimainosten printtauksesta ROK Bikers kiittää ROKin hallituksen sihteeriä Eijaa.
  Vihdoin asiaan:
Grand Tour 2016
Grand Tour 2016  Normaalin "teknisen viiveen" jälkeen pääsimme viimein matkaan. Ponkaisimme vauhtiin Rubiinin edestä ja matka lähti käyntiin kirjaston kautta ja Etolan vieritse Kehä III:lle. Kuusikon kautta Grand Tour 2016ajelimme kohti Honkanummea, mutta ennen sitä Jusalta puhkesi rengas.
  Honkanummi kun oli lähes vieressä, Jusalta otettiin eturengas ja lähdettiin upottamaan sisäkumia Honkanummen vesipisteisiin. Jusa tuli perässä fillariaan taluttaen. Sitten iski Myrphyn laki. Jusan varakumi oli, huonosti pakattuna ja kuukausia repussa hiertyneenä, puhki. Lainattu varakumi meni asennettaessa puhki. Syy jäi epäselväksi, mutta sillä ei ollut nyt väliä. Show must go on. Ei me voitu siihen jäädä nyhvää ! Onneksi meillä oli huoltoauto ja me hälytettiin se paikalle. Huoltoauton kuskina toimi Jaska ja kartanlukijana Helka. ROK Bikers kiittää Jaskaa ja Helkaa. Gran Tour 2016Muu porukka lähti kohti Palmenin kyläkauppaa ja Jusa lähti "maitoautolla" kohti kotia. Mutta ei siinä vielä kaikki...
  Jusan vihainen Colnago, joka on kastettu(=öljytty) nimellä 'el Diablo', pistettiin himassa pilttuuseen ja tallista otettiin vanha rämä kapakkafillari Insera, jonka nimi muuten on 'Juopo'. Ratsujen vaihdossa ei montaa sekunttia tuhrautunut ja Jusa lähti painamaan apinan raivolla oikoreittiä pitkin kohti Keravaa.
  Samaan aikaan toisaalla. Pääjoukko oli jo ehtinyt Palmenin kyläkaupalle jätskitauolle. Tässä vaiheessa pahat pilvet olivat jo kaikonneet ja aurinko kurkisteli nyt lämpimästi valkoisten kumpupilvien välistä yrittäen parhaansa mukaan sulattaa pyöräilijöitten suurella vaivalla ansaitsemia jätskejä. Ei huolta ! Ahnaasti lipovat kielet slurpsivat maitoherkkua parempiin suihin, eikä pisaraakaan mennyt hukkaan. "Ja meillä kaikilla oli niin muukaavaa, oi jospa Jusa oisit saanut olla muukaana." Matka jatkui...
  Tien nimi oli tässä vaiheessa Vanha Porvoontie. Porvoonteitä on toki vähintään kolme neljä kappaletta ja joka kunnassa omansa, joten tästä tiedosta ei tietenkään ollut mitään apua. Jokivarrentietä pitkin matka jatkui Sipoon Nikkilään. Nyt kun Jusa ei ollut "vahtimassa", niin porukka livahti Baccaraan. Näin suuri joukko ROK Bikerseja herätti Baccarassa huomiota. Hetken päästä saapunut huoltoauto lisäsi ihmetystä jä kättelijöitä riitti. Porukat kävivät oikein ulkona ihastelemassa fillareita ja huoltoautoa. "Ai teillä on oikein huoltoauto ja vielä sponsoreitakin." Huoltoautokuskimme Jaska sai Baccarassa lahjoituksena Ramirent-huomioliivit. Ne olivat kuitenkin niin isot, että ne laitettiin Jarmon päälle. ROK Bikers kiittää Baccaran väkeä. Jarmosta tuli näin Ramirentmies vähän niin kuin Teläsmies tai Lepakkomies. Matka jatkui nyt Martinkyläntietä pitkin kohti Keravaa.
  Jusa oli sillä välin kerinnyt jo Keravalle ja odotteli pelotonta pääjoukkoa. Aikansa turhaan odoteltuaan Jusa lähti heitä vastaa. Jusa kerkesi ajaa noin kaksi ja puoli kilometriä, kunnes joukko oli jälleen kasassa. Grand Tour
                          2016
  Keravalla piipahdimme "Kulmakonditoriassa". Matka jatkui kohden Tuusulanjärveä. Krapin Hovin kohdalla käännyimme mukavalle kulttuurihistorialliselle ja kauniille Rantatielle. Ajelimme sen hissukseen paikkoja maisemia ihaillen. Koska vakio varikkopysähdyspaikallamme Vanhakylän Kartanolla oli tänään jotkut musiikkijuhlat, Grand Tour 2016pidimmekin evästauon Järvenpäässä. Taukopaikaksi valikoitui Tuusulajärven kauimmaisin ja pohjoisin sopukka, jossa sattui olemaan oikein mukava nurmikkoalue. Ai että oli kivaa olla retkellä mukavassa seurassa ja evästaukohan se on, joka kruunaa jokaisen Grand Tour 2016retken ja kyllä ne herkulliset eväät kaikille maistuivatkin.
  Taas se matka jatkui, mutta nyt Tuusulajärven länsipuolitse. Käytiin tottakai laittamassa "eskon-puumerkkimme" Tuusulajärven kiertäjien vieraskirjaan ja ajoimme ajoittain kovaankin  vastatuuleen Aurankioskille. Grand Tour 2016Tässä vaiheessa Päivin fillarin vuotava sisäkumi, jota oli muutaman kerran matkan varrella pumpattu, paikattiin. Samalla huomattiin, että myös Jusan Inserassa oli takarenkaassä ruman näköinen pullistuma. Grand Tour 2016
  Hyrylän läpi ja sitten Fallbackantietä pitkin Korsoon. Jusa siis pääsi vielä onnella ja varovaisella ajolla vielä ainakin kymmenen kilometriä. Korsossa koko porukka tupsahti ravintola Olohuoneeseen. Täällä ROK Bikersin sponsori Rubiinin OlutKlubi tarjosi urheille pyöräilijöilleen oluet. Siinä ennen viimeistä 11 kilometrin etappia oli mukava muistelle päivän tapahtumia, joita olikin jälleen riittänyt. Myös Jusan kakkosfillarin pullistuma sai huomiota ja arvuuteltiin kestääkö se perille asti.
  Kotimatka sujui leppoisasti Tikkurilaan asti. Silloin se Jusan takarengas räjähti vähän ennen Vantaajoen siltaa. Paska juttu. Vanne oli paskana. Sisä ja ulkokumi oli paskana. Eikun menoksi. Ei siinä renkaassa enään mitää muuta voinut mennä rikki. Matkaa oli enään onneksi jäljellä vain muutama kilometri. Fillarista lähti nyt mukava ja voimakas rutina, rätinä, lotinä ja kitinää. Oli se hulppeeta ajaa porukalla ostarin läpi pääportista kotiin Rubiinin terassille. Jusan fillarin takavanne soitti meille ostarin sisäpihan seinistä kaikuen fanffaaria ja hurraavat väkijoukot ottivat meidät riehakkaasti vastaan 78 kilometriä rikkaampana.
  Ja sitten meillä oli bileet. ROK Bikers kiittää Rubiinia mahtavasta ateriasta retken päätteeksi. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja kaikki kehuivat sitä mestarillisesti maustetuksi. Kiitoksia Honkku ja Jonna ja mahdollisesti kaikki muut asiaan liittyvät henkilöt. Kiitoksia myös Aulille, joka oli ROKin puheenjohtajana meitä vastassa ja oli myös monella 20160716_78kmmuulla tavoin auttanut ROK Bikersia tilaisuuden järjestämisessä. Kiitoksia myös Masille, joka toimi hovivalokuvaajana Rubiinissa ja hääri muutenkin innokkaasti ROK Bikersin apuna.
  Erityiskiitos vielä kaikille urheille Rubiinin OlutKlubin pyöräilijöille mahtavasta ja ikimuistoisasta retkestä !  "Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan..."
  Niin ja ne bileet jatkuivat sitten aina valomerkkiin asti.
                                   ...tähän tulee vielä valokuvia, muuta jne...

Lauantain sääennuste vaihtuu jatkuvasti. Klo 10 lähdetään, mutta huoltoautoon kannattaa vielä näillä näkymin varata sadetakki ja kuiva paita, ihan vain varmuuden vuoksi. Eihän me sokerista olla. Toki jos alkaa matkalla satamaan niin hakeudutaan suojaan ja lyhennetään lenkkiä. Nyt on lämmintä ja kesä.
   Pieni jännitys tekee matkan mielenkiintoisemmaksi. Matkan varrelta löytyy lukuisia suojapaikkoja mm. bussipysäkkejä sillanalusia ja meillä on huoltoauto mukana. Nou Hätä !
  Juuri tällä hetkellä (15.7. klo 13:12) ennustetaan hyvää säätä.
http://ilmatieteenlaitos.fi/paikallissaa
        tai       http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/details/20160716
   Grand Tour REITTI
16.7. klo 10:00 GRAND TOUR
  ROK Bikers ajaa Lauantaina 16.7. Legendaariseksi ROK Bikersmuodostuneen Grand Tourin. Huomaa vaihtunut kellonaika. Lähdemme siis vasta klo 10.
  Grand Tour on pitkä lenkki(n.79km), mutta se ei ole mitään kilvanajoa. Matkaa taitetaan leppoisasti koko päivän ja pyritään huomioidaan jokainen pyöräilijä.
  Mukaan pyritään saamaan huoltoauto, jossa kulkevat mukana kunnon eväät, pumppu ja paikkarasia ja ehkä Otavan Suuri Tietosanakirjasarja, jos joku haluaa sen välttämättä ottaa mukaan.

14.7.  Torstai klo 17:00    Pitkästä aikaa ensimmäinen päivä ilman minkäänlaista sateenuhkaa. Sirpa , Kaitsu ja Jusa läksivät tarkistamaan ajankulukseen tulevan Grand Tourin alkupään reittiä. Ajettiin Kehä III:lle ja sieltä Kuusikon läpi Honkanummelle. Vanhan Porvoontien pätkää pitkin pääsimme Palmenin kyläkaupalle pitämään ansaittua varikkopysähdystä ja ihmettelemään minne sitten mentäisiin.
  Päätettiin ajaa Nikkilään. Nikkilästä jatkoimme Talman kautta Keravalle. Keravalta ajoimme sitten Savion, Korson ja Tikkurilan läpi kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi 55 kilometriä.
20160712_53km
Palmenin kyläkaupalle pysähdyimme pitämään ansaittua varikkopysähdystä ja ihmettelemään minne sitten mentäisiin.



13.7.  Keskiviikko klo 17:00    Tänään oli lähes kaunis pilvinen päivä. Sateita ei ollut odotettavissa, vaikka välillä toki taivaalla purjehtikin mustia pilviä. Rubbanan edestä matkaan läksivät Sirpa, Kaitsu ja Jusa.
  Tänään oli hinku pikkaisen pidemmälle reitille. Navakka 8 m/s lounaistuuli asetti reittivalinnalle taas jälleen kerran omat rajoituksensa. Tuttu vaihtoehto oli lähteä Pukinmäen Mackäri kiertäen ensin vastatuulee Kehä I:n pyörätien suojaisan "pöpelikön" katveessa. Tälläkertaa ajoimme aina Leppävaaraan asti. Leppävaarasta jatkoimme Vanhaa Turuntietä kohti Bembööleä. Käännyimme Lähderannantielle Lähderantaan. Lähderannassa pohdimme hetken, kerrämmekö vielä Pitkäjärven vai käännymmekö tästä jo kotia kohden. Eikun lisää kilometrejä, kun ei ollut välitöntä sateen uhkaa, oli lämmintä, mutta ei liian lämmin, kun aurinko oli pilvessä. Oli ihanteellinen pyöräilysää.  alamäki hyödyntäen, mutta sitä seuraava
  Pitkäjärvi kierrettiin Träskändan 20160713_55kmpuistotien "hirvittävä" ylämäki välttäen. Järvenperän sokkeloista selvisimme uuden oikotien löytäen Kehä III:lle.
  Siihen pyöräteiden, kapean Kulloonraitin ja Kehä III:n pyörätien risteykseen, oli hyvä pysähtyä ihailemaan tilannetta. "Hyvät naiset ja herrat. Meillä on nyt edessämme loistava pyörätie ja n. 25 kilometriä navakkaa myötätuulta. Kelpaako ?" Ja kyllähän se Kehä III kelpasi näin myötätuuleen.
  Kelpasi niin hyvin, että kiersimme Nimismiehen Maantiesillan jälkeen vielä ketunlenkin Tikkurilan ja Tapulin kautta kotiin Rubiiniin. Näin matkaa kertyi 55 kilometriä.                                             Tapaninkyläntie

12.7. Tiistai klo 17:0020160712_29km    Eilinen meni läskiks, mutta tänään yritettiin uudelleen. Sirpa, Masa, Kaitsu ja Jusa olivat lähdössä. Päivä oli samanlainen kuten niin monet edellisetkin. Taivaalla roikkui repaleisia mustia hattaroita aivan kuin vain odottaen kenen reppanan niiskaan putoaisivat. Tuulikin puhalsi ikävän navakasti vakiosuunnastaan eli lounaasta 8m/s. Aaargh, mutta fillarihinku oli kova. Eikun menoksi !
  Ekaks tietenkin Pukinmäen Mackäri kiertäen Kehä I:lle tai siis Kehä I:stä "pöpelikköreittiä" Keskuspuistossa seuraillen Kaarelantielle. Sitten Hämeenlinnantietä seuraillen Kehä III:lle ja sitten täysillä Kehä III:sta 8m/s myötätuuleen kotia kohti Rubiiniin. Oli se mukavaa. Tätä iihanan vauhdikasta myötätuuliosuutta voisi kuvailla Matti Nykäsen loistavalla aforismilla: "Elämä on Laiffii"!
  Matkaa kertyi 29 km.
Hämeenlinnantien tunneli

11.7. Maanantai klo 17    Muut voivottelivat jotta tulee sade. Masa ja Jusa uskaltautuivat kuitenkin matkaan, mutta sitten tuli sade. Se lenkki loppui siihen, ennen kuin oikein pääsi alkuunkaan. Huomenna uusi yritys.
    Nolla kilometriä.

10.7. Sunnuntai klo 17:10    Tänään ei ollut muita lähdössä, kuin Jusa.Siihen oli hyvä syy.. Taivas oli synkkä ja viisi minuuttia ennen lähtöä alkoi sataa. Jusa vaan oli tällä kertaa sen verran kaukaa tulossa, ettei voinut kääntyä takaisin vaan hakeutui Rubiiniin sateensuojaan. Sitten sade loppui. Oli silti synkkää, mutta sää oli lämmin eli jotain 18°C. Jusa päätti tehdä pienen lenkin.
  Matka lähti liikkeelle kirjaston ohi ja Etolan kohdalta Kehä III:lle länteen. Oli pieni neljän metrin vastatuuli, mutta sehän ei paljoa haitannut ja jos tulisi kiire sateensuojaan, pakoon pääsisi myötätuuleen. Sää kirkastui hieman ja Nimismiehen Maantiesillata näkyi jo vilahdus sinistä taivasta jossain kaukana lännessä. Ei kun menoksi. Katriinantien jälkeen "Pylväshovin kukkulan laella" pilvet olivat jo revenneet ja taivaalla purjejti enään vain muutamia valkoisia hattaroita. Sää lämpeni ja kevyt vastatuuli kuivasi Kehä III:n mainion pyörätien. Hämeenkylä jäi taakse. Juvanmalmilla Jusa istahti hetkeksi tienreunalle rinteeseen huilaamaa ja kun sattui olemaan tölkki virvokkeita, nautiskeli juomastaan nautinnolla iltapäivän auringossa. Ohi kulkeva punapaitainen pyöräilijä moikkasi iloisesti. Matka jatkui kohti länttä. Auroranportin Super K-Marketilla Jusa piti sitten kunnon varikkopysähdyksen.
  tölkkiHetken kiertelyn jälkeen paikallisella kylänraitilla, alkoi paluumatka. Juvanmalmilla iltapäivän aurinko paistoi edelleen kutsuvan lämpimästi samaan tienpenkkaan, jossa oli tullut pidettyä lepotauko. Mikäs siinä eihän tässä mikään kiire ollut ja evästäkin oli kauppareissun jäljiltä. Juomatölkki oli ollut asiallisesti Colnagon juomapullotelineessä. Aurinko oli lämmittänyt juomaa, vaikka lihaksikkaat pyöräilijän sääret olivatkin polkimia pöritäessään luoneet turbiinin tavoin viilentävän ilmavirtauksen. Matkalla tölkki oli myös hieman hölskynyt, kun oli noita epätasaisia paikkoja. Tölkki sihahti äänekkäästi. Juuri siilloin se sama punapaitainen  pyöräilijä tuli toisesta suunnasta ja moikkasi iloisesti virnistäen uudelleen. Oletti kai, että Jusa oli istuskellut siinä fillarinsa vieressä virvokkeineen koko päivän.
  Kotimatka jatkui myötätuuleen ja taivas alkoi tummua. Vettä ei vielä tullut, mutta Vantaankosken tiet olivat märät. Hetken ennen Lentoasemantien risteystä taivas repesi ja vettä tuli kaatamalla. Jusa pääsi kuitenkin sillan alle suojaan, vaikka kerkesikin hieman kastunut. Sillan alla sateelta suojassa oli mukava puristella kastuneita sukkia kuiviksi. Kymmenessä minuutissa kuuro meni oh ja matka jatkui jälleen kylmissä ja kosteissa sukissa. Matkaa kotiin Rubiiniin oli toki tässä vaiheess enään kuutisen kilometriä, joten ei hätiä.
  Kotona Rubiinissa matkamittari kertoi lukemaksi 54 kilometria.

9.7. klo 13 MAKKARAFESTARIT !Makkara on hyvää !
Lauantaina klo 13 oli ROK Bikersin Haltialan makkaranpaistorieha. Myös ROK Walkers oli mukana. Walkers lähti matkaan jo klo 12:15. Saatiin siis aikaiseksi oikein MAKKARAFESTIVAALI !
Pääasiana ei ollut
kuntoilu, fillaristiurheilu, ulkoilu eikä terveet elämäntavat, vaan reilusti pääosaan oli nostettu Walkersrasvainen, tirisevä ja nokinen  makkara !
 On se vaan herkkuva !
Kilometrejä kertyi edestakaisin ehkä noin 8.

  Pyöräilijöiden reitti kulki Rubiinista Jousimiehentietä pitkin Siltamäen urheilupuistoon ja Keravajoen varteen. Vantaajoen yhtymäkohdassa puikkelehdimme siltojen yli ja ali ja jatkoimme Vantaajokea yläjuoksuun ja pääsimme näin perille Haltialaan. Pyöräilyyn osallistuivat Arja, Eija, Sirpa, Allu, Kaitsu, Masa ja Jusa sekä "jälki-ilmottautuneena" Satu.
  ROK Walkersilla on Camel-Bootsit ja he kulkivat omia polkujaan. Mukana olivat Eija, Taimi, Jaska, Masi, Auli ja tietenkin Netta.
  ROK Bikers voitti "kisan" nopeudessa ja osanottajamäärässä. ROK Walkers voitti kisan suoritukseen käytetyssä ajassa. Kisan tyylikkäimmän suorituksen palkinto menee niinikään ROK Walkersin uudelle jäsenelle Netalle. Se kulki koko matkan niin sanotusti neljällä raajalla.
  Perillä oli hauskaa ja raittiissa ulkoilmassa reippailun lomassa makkara maistui, eikä ylimääräisiä kaloreita jäänyt varastoon, vaikka jotkut taisivat piipahtaa siellä "kioskillakin".
Kuvia Haltialanreissusta>>>
      - Bikers & Walkers

8.7. Perjantai klo 17:30    Tänään oli tuulinen ja pilvinen päivä. Vesitihkuakin oli ilmassa, mutta ei niin paljoa, että sillä olisi ollut mitään merkitystä. Sirpa, Kaitsu ja Jusa ajelivat Lahdenväylän ja Kehä III:n risteykseen käymään kaupassa. Sirpa tarvitsi jotain määrättyjä ledilamppuja. Kaupassa käytiin ja matka jatkui Puistolaan varikkopysähdykselle. Tässä vaiheesa ROK Bikers sai 10 000 kim ROKin ajoja kasaan. Hieno homma. Sitä sitten juhlittiin vaatimattomasti Puistolassa. Takaisin tultiin Tapanilan urheilukentta kiertäen Tapaninkyläntien ja Suutarilantien kautta kotiin Rubiiniin.
Kilometrejä kertyi 17.

6.7. Keskiviikko klo 17:30    Lähtö viivästyi hieman, koska sää oli ihan perseestä ja oli muutenkin säästä huonoja kokemuksia. Ei se mitään. Sirpa, Kaitsu ja Jusa lähtivät matkaan. Tuulen suunta huomioiden läksimme pöpelikkölenkille. Elikkä siis ensin Pukinmäen Mackäri kiertäen Kehä I:lle ja sitten Kaarelantielle. Kaarelantien kaupassa piti pysähtyä, koska oli tälläinen leppoisa välipäivälenkki. Matka jatkui Hämeenlinnantietä ja vaihteeksi Vantaankoskentietä pitkin Kehä III:lle.
  "Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma ja taival on pitkänlainen". Ei me voitu pysähtyä "Pylväshoviin" elikkä Kehä III:n varrella olevan vaatimattoman vakkarilepomestaan tukkipinon päälle, koska se taivas oli niin tumma. Matka jatkui ja meillä oli nyt myötätuuli. Motonetin kohdalla "sadestressi" helpotti ja pysähdyimme Motonetin pysäkille Kehä III:n varrelle.Meillä sattui nimittäin olemaan vielä nauttimatonta voimajuomaa, kun olimme sitä varten käyneet Kaarelassa oikein kaupassakin. Varikkopysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa kotiin Rubiiniin. Kilsoja saatiin aikaiseksi kolmekymmentä.

4.7. Maanantai klo 17    Tänään oli pilvistä ja päivällä oli välillä tullut pieniä sadekuuroja. Nytkin näytti huonolta, mutta vettä ei silti tullut. Sirpa, Kaitsu ja Jusa päättivät silti uskaltautua lenkille. Päätettiin ajella lähitienoilla, jotta keritään suojaan jos sade yllättäisi. Kierrettiin Etolan kautta Kehä III:lle ja läksimme kohti länttä. Hämeenlinnantien kohdalla sää näytti paranevan, joten jatkoimme vielä Vihdintielle asti. Kännyimme Vihdintietä etelään ja pidimme pienen varikkopysähdyksen.
  Jatkoimme matkaa. Pysähdyksen aikana olimme päättäneet ajella Vihdintietä aina Kehä I:lle asti, mutta kun yhtäkkiä sää synkkeni ja tuli pimeämpää, tiesimme, että kohta tulee vettä. Käännyimme kireenvilkkaan Rajaportintielle. Vettä alkoi ripsiä ja me lisäsimme vauhtia. Voi hitsin pimpulat ! olimme livahtaneet ahneuksissamme liian kauas, n. 20 km päähän, Rubiinista. Vettä tihkutti, mutta eihän meidän kannattanut mihinkään katoksen alle jäädä, emmekä me olleet mistään sokerista.. Saisimme olla katoksen alla ties kuinka monta tuntia tai päivää.
  Rajatorpantie päättyi Myyrmäen ostoshelvettiin Myyrmanniin. Oikaisimme puiston kautta Mätäojan yli ja pikkuteitä pitkin Hämeenlinnanväylälle. Tässä vaihtoehtoina oli lyhempi reitti märkiä ja hiekkaisia metsäpolkuja pitkin Haltialan kautta Rubiiniin tai pitempi kierotie päällystettä pitkin. Metsätiellä olis hiekka ja rapa roiskunut, joten päädyimme asfalttiin.
  Matka jatkui nyt pohjoiseen, koska esteenä itään olivat Keskuspuisto ja Vantaajoki. Seuraava Vantaajoensilta oli Ylästöntiellä ja sinne meidän piti päästä. Yritimme "viisaastii oikaista" ja eksyimme tielle, jonka nimi oli Vanha Nurmijärventie. Vanha Nurmijärventie on yksi tienimistön kukkasia. Tiestä löytyy pätkiä ympäri Vantaata ja kuka lie ymmärtää miten ne muka liittyvät toisiinsa. Oikoreittimme ei oikaissut pätkääkään. Ei se tosin tehnyt ylimääräistä kierrostakaan. Saatto siinä olla ylimääräinen ylämäki, mutta muuten oikoreitistämme ei lopulta ollut harmia. Tarkistin asian kartasta. Oikea haitta tuli tässä vaiheessa matkaa suoraan taivaasta. Nyt alkoi sataa kunnolla.
  Emme jääneet bussipysäkkien katoksien alle. Taivas oli tasaisen musta ja tihku oli jo meidät aika hyvin jo kastellut. Matka jatkui ja hetken päästä tupsahdimme Ylästöntien länsipäähän. Ylästöntietä pitkin meillä oli selvä reitti kotiin, mutta silloin se taivas vasta oikein repesi. Voi "kilin kulkuset", kun sitä vettä tuli. Onneksi "kusipää pyörätieinsinöörit" olivat rakentaneet myös Ylästöntien pyörätien helvetin huonosti, eli se oli tehty epätasaiseksi. Vesi valui osittain uriin ja vaikka koko tie oli silti veden peitossa, niin harjanteita pitkin oli edes vähän parempi pito ja turvallisempi painaa menee. Kiirehän meillä oli. Ei me Utajärveä ja Imatraa yritetty vielä tässä vaiheessa saada kiinni, mutta kun olis päässy edes himaan. Ja sitä vettä tuli ja sitä vettä tuli ja perkele kun sitä vettä tuli. Me oltiin luultu, että me oltiin oltu jo märkiä kun vettä oli tihkunnut. Harhaluulo perkele ! Nyt kun taivas oli revennyt ja vettä tuli, nyt me oltiin oikeesti märkiä. Yhtä märkiä kuin oltais järveen vaatteet päällä upotettu.
  Ylästöntie jatkui ja jatkui. Se ei millään meinannut loppua, eikä vesikään loppunut. Alamäissä tuntui kuin olisimme valuneet virran mukana ja jarruttaminen mutkissa tuntui uhkarohkealta vesiliirron pelossa. Onneksi oli muuten lämmin kesäpäivä.
  Vaatteet olivat litimärät ja painavat. Jalat lilluivat ja liukastelivat lenkkareitten sisällä. Aivan kuin jaloissa olisivat olleet saappaat täynnä vettä. Tuli ihan lapsuus mieleen, kun koulussa pikkupoikina syksyisin mitattiin vesilätäkössä kenellä pojista oli pisimmät saappaanvarret. Kenelläkään ei tietenkään ollut riittävät ja niin sitä tuli pludattua. Kivaa tää pyöräily. Kunto kasvaa ja sitä tuntee nuortuvansa.
  Ylästöntie vain jatkui ja jatkui. Lopulta pääsimme Backakseen. Ja Kaitsu ehdotti, jotta josko mentäis naistentansseihin. Sirpa ei suostunut, kun se halus karaokeen. Vettä tuli välillä niin, että näköä haittasi, mutta me vain painoimme "putouksen" läpi ja puskimme itsemme rankkasateesta huolimatta Tammistoon ja edelleen Tuusulanväylän ali Helsingin Pitävän kirkolle ja edelleen kotiin Rubiiniin. Tällä kertaa matka jatkui kuitenkin pysähtymättä kotiin ja lämpimään suihkuun.
  Matkaa tuli 36 km.

3.7. Sunnuntai klo 12   20160703_31km Vain Kaitsu ja Jusa vaivaituivat lähtöpaikalle. Säätiedoitus oli toki luvannut vesisadetta, mutta vettä ei tullut ja lenkille lähdettiin. Ajettiin Pukinmäen Mackäri kiertaen Kehä I:lle. Kaarelantien ja Hämeenlinnantien kautta ajelimme Kehä III:lle ja pienen ketunlenkin jälkeen pääsimme kotiin Rubiiniin 31 km rikkaampina.
  Sää oli juuri sopiva pyöräilyyn. Oli sopivan lämmintä ja pilvistä. Sateen uhka oli koko ajan päällä, mutta kun ei sitä vettä tullut niin hyvä niin.

Tavattiin matkalla hieno pikkutiikeri. Kuvassa se kyttää koloon mennyttä hiirtä. Lopulta se sen nappasikin, mutta me ei saatu siitä saaliista kuvaa.

2.7. Lauantai klo 11:00    Mikko, Kaitsu ja Jusa lähtivät matkaan tänä helteisenä päiväänä. Ensin ajettiin Keravalle ja pidettiin mukavassa torikahvilassa varikkopysähdys. Mikolla oli tänään muutakin menoa, joten Mikko lähti Keravalta kotimatkalle. Mikolle 36 kilometriä.
  Kaitsu ja Jusa jatkoivat Järvenpäähän fillarilenkin päätavoitteeseen eli Puisto Bluesiin. Paskat siellä mitään bluessia ollut. Ehkä me oltiin paikalla liian aikaisin. Kävelykatu oli toki täynnä kojuja ja niistä olisi saanut ostettua lakritsia tai lippalakkeja. Me käytiin Prismassa ostamassa tölkki kaljaa ! Yksi bluesbrotherneekeri me Järvenpään raitilla nähtiin. Se oli varmaan se Lance Armstrong vai liekkö ollut Levis tai
20160702_89km
Kahvitauko Keravalla.
Neil Armstrong. Ei voi tietää, kun ne Armstrongit on kaikki samannäköisiä.  
  Pakollisella varikkopysähdyksellä mietimme jatkosuunnitelmia. Koska olimme tällä kertaa matkassa poikaporukalla päätimme lähteä naisiin, nimittäin Pornaisiin. Kuumana porottavasta auringosta otettiin suunta ja lähdettiin tähtäämään Vanhalle Lahdentielle. Suunnistettiin miten suunnistettiin, mutta tulipahan kilometrejä. Ei ehkä kovin montaa ylimääräistä, mutta kyllä me lopulta osuttiin Järvenpäästä lähtevälle Sipoontielle. Tie muutti tietenkin matkan varrella usein nimeään, mutta kun se loppui kilometrin ennen Pornaista, nimenä oli Järvenpääntie. Yks hailee. Ei se nimi tietä pahenna, mutta vaihdellessaan se sotkee syyttä suotta syyttömän fillaristireppanan pienen, mutta sievän pään. 20160702
Järvenpään jälkeen oli pitkä ja leveä maantieosuus. Ja hellettäkin oli.
   Pornaisissa pidettiin jälleen varikkopysähdys ja popsittiin vähän kaupasta ostettua evästä. Pian matka jatkui helteessä kohti Sipoon Nikkilää. Pornaisten keskustan jälkeen on pitkä ja jyrkkä ylämäki. Siinä ylämäessä Jusa polkaisi mahtavilla reisimuskeleillaan Colnagonsa ketjut poikki.
  Jusalla oli toki aikaisemminkin ollut ongelmia ketjujensa kanssa. Mikko oli lahjoittanut Jusalle kaksi pikalinkkiä, joista toisen Jusa oli jo käyttänyt. Toinen käytettiin nyt.  - KIITOS MIKKO ! -  Matka jatkui helteessä osittaiseen vastatuuleen. Onneksi tie kulki pääosin metsän siimeksessä joten tuuli ei päässyt kunnolla puhaltamaan. 
20160702_89km









Tämä kuva ei valitettavasti todista missä sitä tulikaan käytyä, koska se on otettu metriä ennen rajaa.
20160702
Huilitauko varjossa jossain Pornaisten ja Nikkilän välillä.
  Lopulta pääsimme tutuille mestoille Nikkilään, mutta eihän me vielä himassa oltu. Ei läheskään. Tässä vaiheessa helle oli jo vienyt uljailta fillaristiatleeteilta turhat mehut. Onneksi Nikkilästä löytyi tankkauspaikka. Kaitsu osti paikalliselta torikauppiaalta kilon vastanostettuja uusia perunoita. Se olis saanut toisen kilon puoli-ilmaiseksi, mutta eipä "poika" viitsinyt ottaa fillarireppuun "ylipainoa". Loppumatkalla Kaitsu haaveili, kuinka hän laittaa perunat kiehuvaan veteen ja jotain se höpisi vielä tillistä, sillistä ja meijerivoista. Voi noita herkkusuita ja sapuska hifistejä. Herkulliselta se silti kuulosti.
  Matka jatkui nyt Jokivarrentietä pitkin kohti Korsoa. Ennen Korsoa käännimme kuitenkin Vanhalle Lahdentielle ja ajelimme Kuusijärven ohi Honkanummelle ja Kuusikon kautta Kehä III:lle. Olimme vihdoin turvassa kotona Helssinggissä. Paahtava aurinkokin meni pilveen ja lämpötila laski iltapäivän kunniaksi ja ilma alkoi tuntua jo siedettävältä. Kehä III:n toisella puolelta näkyi Pelikan-varaston katolta lämpömittari. Se näytti +23°C.
  Lopulta, suureksi harmiksemme, se matka lopulta loppui ja me olimme vihdoin ja viimein kotona Rubiinissa. Toki tästä PorNaisseikkailusta riittää, muitten harmiksi ja Kaitsun ja Jusan iloksi, kerrottavaa
vielä tuleville ROK Bikers-sukupolvillekin.
  Matkaa kertyi 89 km vaikka helteen takia se vastasi ainakin 200 kilsan reissua.  

1.7.   Perjantai klo 17    "Perjantaina Korsoon ja Kulomäentietä Tuusulantielle ja sitä pitkin takas. 25 km ja vain Kaitsu."

30.6.  Torstai klo 17    "Perinteinen kaupunkikierros 45 km. Kaupungin terassit illalla täynnä väkeä. Lämmin ilta. Ei muita kuskeja."
    
- Kaitsu

29.6.  Keskiviikko klo 17    Pitkään aikaan ei oltu ajettu lentokentän ympäri. Tänään lähdettiin. Matkaan lähtivät Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Katriinantien läpinäkyvälla lasikuitubussipysäkillä, jonka ROK Bikers on ristinyt "Akvaarioksi", pidettiin varikkopysähdys. Jusan ketjut olivat jälleen alkaneet lonksua. Se, sama vanha ongelma, johtui jälleen Jusan epäonnistuneista ketjuniittauksista. Lisäksi Jusan ketjunkatkaisija oli mennyt aamupäivälenkillä räpeltäessä paskaksi. Itse sähläämällä on säästetty pari kymppiä, mutta menetetty pari sataa kilometriä. Joku voisi toki väittää, että tyhmästi säästetty, mutta se on toki makuasia. Ketjut eivät olleet Jusan ainoa ongelma. Toinen ongelma oli takarenkaan päällyskumi. Se alkoi olla riekaleina. Useasta kohtaa paistoi näkyviin"kalju" eli pistosuojaus. Kolmas ongelma oli Jusan matkamittari. Se näytti kolmea kilometriä, kun muitten mittari näytti tässä vaiheessa ROK:n lenkille jo 12 km. Jusaa napsahti vituttamaan ja se lähti samaa reittiä takaperin takaisin, Rubbanan kautta himaan. Jusalle 24 km.
  Onneksi Sirpa ja Kaitsu jatkoivat vielä matkaa ja ROK sai kasaan oikeita kilometrejä.
   "Kierrettiin lentokenttä, käännyttiin Lahelaan ja sieltä tuttua reittiä Tuusulantielle. Kelatien kautta Korsoon ja sieltä kotiin Rubiiniin. 45 km."
 
- Kaitsu
e
26.6. Juhannuspäivä Sunnuntai klo 12   Tänään ajeltiien hieman leppoisampi lenkki. Ajettiin Oulunkylän, Käpylän ja Pasilan kautta Hesarille ja Baanan läpi Ruoholahteen, jossa pidettiin ensimmäinen varikkopysähdys kanaalin rannalla. Matka jatkui Hernesaareen, jossa ihailimme risteilijöitä ja piipahdimme virvokkeilla. Kaivopuiston läpi pääsimme Kauppatorille, jossa oli ihmisiäkin. Hajiksessa kiirehdimme sopivaan paikkaan katselemaan Ranska-Irlanti jalkapallon EM-futisottelua. Ensinmäinen puoliaika tuli nähtyä ja toinen puoliaika katsottiin sitte Arabiassa Herkkuhaarukassa. Matka eteni siis huimaavaa vauhtia ja tuota pikaa olimmekin Vantaajoen varsia pitkin "vastavirtaan" polkien kotona Rubiinissa. Telkkarista tuli vielä pari matsia EM-futista, mutta se on ihan eri tarina.
  Sirpalle, Kaitsulle ja Jusalle 44 km.
20160625_44km

25.6. Juhannusaatto Lauantai klo 10    Tänään sää oli kaunis eikä tuuli puhaltanut. Ei ainakaan liikaa. Päätettiin ensin ajella näin Juhannusaaton aamupäivän kunniaksi Tuusulanjärven ympäri. Matka kulki tuttuja reittejä Tikkurilan läpi Korsoon ja Saviolle. Ennen Keravaa käännyimme kutenkin Kulloontielle, koska päätimmekin ajella Tuusulajärven ympäri myötäpäivään.ja ajelimme Tuusulaan aina Auran kioskille asti. Kioskilta alkoi varsinainen järvenympäriajo. Kävimme pistämässä jälleen nimenne Tuusulajärvenkiertäjien vieraskirjaan ja
20160625_111kmosallistuimme samalla polkupyörän arvontaan. Kirjassa oli tällä hetkellä jo yli 20160625_111km11 000 nimeä. Juomapullosta tarpeellista lisäenergiaa nauttien paistattelimme hetken auringossa ja suunnittelimme samalla tulevaa 20160625_111kmreittiä. Reitti muuttui jälleen. Päätimmekin käydä Hyvinkäällä, kun kerta oli näin kaunis päivä ja matkanteko maittoi kaikille. Ennen Järvenpään keskustaa Hyvinkäälle menevä tie haarautui vasemmalle. Tienviitassa luki 12 Jokela ja 23 Hyvinkää. Jokelassa oli seuraava varikkopysähdys. Matka jatkui Hyvinkäälle. Moikkasimme pikaisesti Masan pyöräilijäpatsaan, koska "Sirpalla oli hinku karaokepaikkaan". 20160625_111kmElvispatsaan viereltä Sirpa kajauttikin sellaiset serenaadit, että paikalliset olivat ihmeissään ja kehuivat Sirpan maasta taivaaseen.
  Lähdimme paluumatkalle. Hyvinkäähän on kaukana Siltamäestä, mutta paluumatka alkaa oikein mukavasti pitkällä alamäellä, joka jatkuu käytännössä aina Järvenpäähän asti. Alamäki ei ole jyrkkä, mutta matka sujuu tosi mukavalla vauhdilla ja ilman ylimääräistä rehkimistä. Jokelassa jouduimme sattumalta poliisiauton seuraamaksi. Vaikka olimme syyttömiä meitä alkoi hermostuttaa ja päätimme harhauttaa seuraajia ja livahtaa paikalliseen kuppilaan jemmaan. Onneksi oli Juhannus ja suomalaiskansalliseen tapaan kuppilan asiakkaat olivat jurrissa. Nokkelin heistä nousi pystyyn ja näytteli poliiselle keskisormea. Hän joutui poliisin puhutteluun ja me livahdimme samalla sisälle. Tämä aikamme legenda ja sankari jutteli vielä pitkään poliisien kanssa. Sen jälkeen hän hortoili torilla poliisin seuratessa tilannetta. Me keskityimme enempi Puola-Sveitsi jalkapallo-ottelun seuraamiseen.    
20160625_111km
  Matkamme jatkui Järvenpään läpi Keravalle, jossa oli seuraava varikkopysähdys. Sirpa ja Kaitsu jäivät Keravalle vielä lauleskelemaan karaokea, mutta Jusa kiiruhti Keravalta jo tässä vaiheessa kotiin Rubiiniin seuraamaan seuraavaa jalkapallo-ottelua. Ajallaann Sirpa ja Kaitsukin selvisivät kotiin, mutta siihen meni vielä muutaman biisin verran aikaa.
  Hyvä Juhannusreissu ja matkaakin kertyi ihan mukavasti 111 km nenää kohden.

24.6. Perjantai 20160624_35kmklo 15:30    Päivällä tuli vettä ja sääennuste lupasi vettä. Retki siirtyi myöhemmäksi. Ajettiin Honkanummen ja Palmenin kyläkaupan kautta Jokiniementielle ja sitä pitkin Korsoon varikkopysähdykselle. Myöhemmin matka jatkui kotiin Rubiiniin, joka oli kiinni, niin kuin oli lähtiessäkin.
  Matkaa Sirpalle, Kaitsulle ja Jusalle kertyi 35 km. Matkalla näkyi vain muutama pyöräilijä ja kaikki paikat näyttivät näin Huhannuksena autioilta.
  ...mutta ROK Bikers vain painaa menemään, tuli sitten vettä, räntää tai vaikka heinäsirkkoja tai oli sitten Vappu tai Juhannus... Amatöörit juhlii aattoina. ROK Bikers juhlii joka päivä ja se tehdään tien päällä perse polkupyörän satulassa ja nenä kohden vastatuulta tai taivaanrantaa.

20160623_36km23.6. Torstai klo 17:30    Pidettiin ensin Rubbanassa sadetta ja lähdettiin sitten matkaan. Kuskeina olivat Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Ajettiin ensin Kehä III:sta Vihdintielle. Vihdintieltä käännyimme Rajatorpantielle, jota pitkin pääsimme Myyrmäkeen ja Mangoon varikkopysähdykselle. MAtka jatkui Louhelan kautta Hämeenlinnantielle ja sitten kurvasimmekin Ylästöntielle ja Tammistossa päätimme vielä koukata Nimismiehen  Maantiesillan yli kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 36 km. Lopulta tuli ihan kelvollinen lenkki, vaikka jouduimmekin odottelemaan sateen loppua ja sitten tiet olivat aluksi märät. Sää oli kuitenkin lämmin ja sateen jälkeen ilma oli puhdas ja happipitoinen ja loppumatkasta aurinkokin jo välillä pilkisteli. Matkalle emme, harvinaista kyllä, nähneet yhtään muuta polkupyöräilijää. Yksi segway-pölvästi toki nähtiin ajelullä korvalaput korvilla ja kännykkä käsissä. Se ei siis kuullut eikä nähnyt meitä.

23.6. klo 12  Kilometrikisassa ROK Bikers kiilasi takaisin kolmanneksi ohi Cyclin Brothersien, viimeksi kilometrinsä ajaneen ja merkanneen Masan ansiosta. Keskiarvokilometreissä eroa on tosin vain 2,6 km ROKin hyväksi.
  Kisa on armotonta mutta jännää ja mielenkiintoista. Paras "Bikers-joukkue" voittakoon. "Cyclist-joukkueista" ei niin väliä.
22.6. Kilometrikisassa Cycling Brothers on kova joukkue. Kilometrimerkintöjen mukaan tänään heistä vain kaksi ajoi, mutta kilometrejä kertyi silti 450 eli jos he ajoivat kimpassa, niin he ajoivat kumpikin 225 kilometrin lenkin. Samalla joukkue ohitti ROK Bikersin. Kova suoritus.
  ROK Bikersin sijoitus Kilometrikisassa on nyt siis neljäs.

20.6. Maanantai klo 17    Kaitsu ja Jusa lähtivät tänään käymaan Keravalla. Poikkeuksellisesti sinne ajettiin tänään Honkanummen ja Vanhan Lahdentien kautta. Keravan Lidl:stä käytiin ostamassa eväitä ja ajetiin sitten vähän matkaa Saviolle niitä nauttimaan. Kaupassa käytäessä Sirpa kuitenkin soitti ja se päätti lähteä meitä vastaan. Savion varikkopysähdyksen jälkeen matka jatkui kohti Korsoa, jossa löpulta törmäsimme Sirpaan. Kaitsulla oli kiire uimahalliin, mutta Sirpa uhkui vielä menohaluja. Kaitsu ajoi suoraan Rubiinin kautta Siltamäen uimahalliin, mutta Sirpa ja Jusa lähtivät kohden Vanhaa Tuusulantietä. Etelä-lounainen tuuli oli kuitenkin sen verran kove, että lentokentän kierros päätettiin jättää seuraavaan päivään ja Sirpa ja Jusakin palasivat Helsingin Pitäjän kirkon kautta kotiin Rubiiniin.
  Lenkkien pituudet: Sirpa 25 km, Kaitsu 40 km, Jusa 43 km.

19.6. Sunnuntai klo 12    Vihdoinkin oli lähes sateeton päivä. Sirpa oli jo aamupäivällä ajellut yli 30 kilometrin lenkin, mutta lähti vielä Päivin ja Jusan matkaan kohti Espoota. Pukinmäen Mackäri kiertäen reitti kulki Leppävaaran kautta Tapiolaan. Tapiolan jälkeen ei oikein löytynt kunnon 'Pis Stoppi':a varikkopysähdykselle. Päätimme ajaa Matinkylän vanhalle ostarille, josta kunnon paikka heti löytyikin. Pysähdyksen jjälkeen atkoimme Ison Omenan ohi takaisin Kuitinmäentielle ja ajoimme Suomenojalle. Suomenojantietä ajelimme Espoon keskukseen, mutta siella tietöiden ja katkaistujen pyöräteiden vuoksi harhauduimme rantaradan eteläpuolelle ja Tuomarilaan. Kauniaisten kautta Lippajärven eteläpuolitse jatkoimme Viherlaaksoon. Rastaanniityntien ja Riihiniityntien kautta osuimme vihdoin tutulle Rajatorpantielle ja ajelimme Myyrmäen ja Haltialan kautta Tammistoon ja edelleen kotiin Rubiiniin, Matkaa kertyi tälle mielenkiintoiselle reissulle 69 kilometriä.
20160619_69km

17.6. Perjantai klo 16:45 Italia - Ruotsi EM-futisottelun puoliajalla Sirpa ja Jusa ampaisivat kiireesti fillarilenkille, kun ei juuri sillä hetkellä satanut. Nimismiehenlenkki sai tänään Sirpalta nimensä. Lähdettiin tietysti Rubiinista ja ajettiin Sateenkaarisillan kautta Nimismiehen Maantiesillalle. Kierrettiin sillan kautta kahdesti Kehä III:n ja Tuusulanväylän risteys ja palattiin Helsingin Pitäjän kirkon ja Ankkalammen kautta kotiin Rubiiniin.
  Kilometrejä Nimismiehenlenkille kertyi kahdeksan. Ehkä tässä lenkissä on vielä tuunattavaa, jotta saataisiin kasaan tasan kymmenen kilsaa ??
  PS. Futisottelun muuten voitti Italia. JEEEEEEE.... !!!!

15.6.  Keskiviikko klo 17    Oli tällä kertaa tiukka itätuuli. Läksime siis myötätuuleen ajamaan Kehä III:sta länteen. Myötätuuleen oli mukava ajella ja annoimmekin mennä Kehä III:sta aina Kulloonsillalle asti(eri Kulloo, kuin jossain idenpänä matkalla Porvooseen). Päätimme siis kiertää jälleen Espoon Pitkäjärven. Viimekerralla siirryimme Kehä III:lta lähemmäksi Pitkäjärvea aivan liian aikaisin Koskelonsillan kautta ja jouduimme turhaan kiipeämään rankkoja ylämäkiä.
Kiersimme siis Pitkäjärven ja siirryimme vastatuuliosuudelle. Pari kilometriä meni mukavasti hiekkapoluilla Pitkäjärven rantapuistossa Lähderantaan asti. Kävimme kaupassa ostamassa virvokkeita ja siirryimme muutaman kilometrin eteenpäin ja pidimme varikkopysähdyksen jo legendaariseksi vakkarilevähdyspaikaksi muodostuneen "arvostelupysäkin" penkillä istuskellen. 
  Arvostelupysäkki on ROK Bikersin nimeämä. Se sijaitsee mäessä ja siitä on näköala Pitkäjärvelle ja siihen paistaa puitten lomasta mukavasti ilta-aurinko. Itse penkillä huilatessa ja virvokkeita nauttiessa on mukava salaa antta pisteitä muitten pyöräilijöitten mäkiosuus pyöräilystä.
20160615_45km
Lähderantalaisia iihania pikkukoiria

20160615_45km  Pisteitä saa tyylistä, tehokkuudesta ja ennekaikkea taiteellisesta vaikutelmasta. Typerää, mutta hauskaa, eikä me oikeesti häiritä ketään.
  Matka jatkui ja Pitkäjärventie muuttui Rajatorpantieksi. Vastatuulta oli, mutta vastatuuli ei oikein saanut meistä kunnon otetta, koska Rajatorpantien reunoilla kasvoi korkeita puita. Käännyimme Vihdintietä etelään ja ajelimme Kehä I:lle. Vihdintie kulki kaakkoon, eikä sivutuuli oikeastaan haitannut. Kehä I:n pyörätie on metsänkatveessa, joten vastatuuli ei haitannut. Keskuspuiston läpi pääsimme Ohralyhteentien, Kirkkotien ja Ankkalammen kautta kotiin Rubiiniin.
  Päiville, Kaitsulle ja Jusalle kertyi 45 km.

Lähderannasta löytyi pikkukoirien lisäksi myös yksi söpö possu.

Caravellintien jälkeinen ylämäki matkalla Kehä III:sta itään.
20160615_45km

14.6. Tiistai klo 17    Tänään pelattiin EM-fudiksessa vain kaksi matsia, joten eka matsi alkoi vasta klo 19. Näinpä Jusakin kerkisi fillariajoihin Sirpan kaveriksi. Oli navakka lounaistuuli. Ajettiin ensin vastatuuleen Pukinmäen Mackäri kiertäen. Kehä I:llä emme pitkään viihtyneet vaan Piikintien kautta jatkoimme matkaa Välitalontien läpi Keskuspuistoon. Kaarelantiellä pidimme kaupan kohdalla pikaisen varikkopysähdyksen ja jatkoimme Hämeenlinnantietä pitkin Kehä III:lle. Kehä III:lla oli sivuttainen myötätuuli, joka kiidätti meidät mukavasti kotiin Rubiiniin. 29 km.

13.6. Maanantai klo 17    "Ajettiin Sirpan kanssa perinteinen kaupunkikierros yhden pysähdyksen taktiikalla. Pidettiin varikkopysähdys Ruoholahden kanavan luona. Mittari näytti 41 km, kun päästiin takas Rubiiniin."
   
- Kaitsu

12.6. Sunnuntai klo 12    Näin varhain sunnuntaiaamuna klo 12 olivat hereillä vain Kaitsu ja Jusa. Nämä aamuvirkut nuoret uroot ampaisivat matkaan kohti Järvenpäätä, mustarastaiden viritellessä aamukonserttia heidän kunniakseen Seulaistentien molemmn reunoin. Pohjoistuuli pisti lenkkisuunnitelmat uusiksi. Päätettiinkin ajaa Nikkilän kautta Keravalle. Nikkilässä pidettiin varikkopysähdys ja matka jatkui Keravalle. Nikkilän kautta siis luovittiin Keravalle, josta olikin sitten myötätuuli. Koukattiin sitten vielä Nimismiehen Maantiesillan kautta matkalla kotiin Rubiiniin. Näin lenkille tuli mittaa 57 kilometriä. Ihan sopiva näin aamulenkiksi.

11.6. Lauantai klo 12    Tänään tuuli navakasti, mutta tällä kertaa koillisesta. Se tarkoitti, että ajoimme ensin Kehä III:lle ja sitä pitkin länteen. Sirpa, Masa, Kaitsu ja Jusa ajelivat Kehä III:sta Hämeenlinnantielle risteyksen kiertäen. Hämeenlinnantieltä käännyttiin itään Kanneltielle ja Perhekunnantien päästä jatkettiin Keskuspuistoon. Keskuspuistossa olimme hyvin suojassa koillistuulelta. Keskuspuiston pyörätiet ovat pääosin mainiossa kunnossa. Kiitos niitten kunnossapidosta, kelle se kiitos sitten kuuluukin. Ilmeisesti Helsingin Kaupungille. KIITOS ! Tiet ovat kovat eli rullaavat hyvin, eivätkä ne pölise, joten niitten pitäisi kelvata Sirpallekin. Paloheinän ja Haltialan kautta pääsimme Keskuspuiston läpi. Haltialasta ajelimme Laamannintien kautta Siltamäkeen ja kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 30 kilometriä.
20160611_30km
Paloheinän metsissä.


10.6. Perjantai klo 17    Päivällä satoi, mutta nyt sää oli jo ihan jees. Kylmää toki oli, mutta aurinko paistoi ja tuuli oli mitätön. Sirpa, Jaska ja Jusa päättivät pölähtää Keravalle. Keravalle sitten ajettiinkin ja käytiin Keravan Lidl:ssä. Pienen varikkopysähdyksen jälkeen lähdimme paluumatkalle Saviolle radan itäpuolitse. Tikkurilassa Jusa ja Sirpa säätelivät reittiä sen verran, että saatiin aikaiseksi toinenkin ns. ylimääräinen kilometri. Keravan reissulle saatiin näin kasaan tällä kertaa 38 kilometriä.
20160610_38km
Varikkopysähdys Keravalla.


9.6. Torstai klo 17    Sää oli kylmä ja tuulinen.Tuulista ja kylmää Silti
päikalle vääntäytyivät Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Keski- ja Itä-Suomessa raivosi Salomo-myrsky, tuhannet asunnot olivat siellä ilman sähköä ja Lapissa satoi lunta. Pääkaupunkiseudulla oli siis vain tuulista ja tavallista kylmempää, joten ei tässä auttanut valittaa. Luoteistuulen takia ajettiin lähes sama lenkki, kuin eilen. Pukinmäen Mackäri kiertäen ajelimme Pakilan läpi Keskuspuistoon. Tällä kertaa ajelimme enemmän metsän suojassa. Kaarelantien jälkeen ajoimme Hämeenlinnantietä Kehä III:lle. Kiersimme koko Hämeenlinnantien ja Kehä III:n suuren risteyksen ja annoimme fillarien jälleen kulkea riemukkaasti Kehä III:sta reippaassa myötätuulessa kotiin Rubiiniin. Matkaa tälle reissulle kertyi 31 km.
Colnago
Kylmää ja tuulista.
Colnago oli tyytyväinen, kun pääsi liikenteeseen uusine ketjuineen ja oikeine ketjun yhdystappeineen.

8.6. Keskiviikko klo 17    Olipahan tuulinen päivä. Tuuli puhalsi luoteesta. Päivi, Jaska, Kaitsu ja Jusa Ajoivat ensin myötätuuleen Pukinmäen Mackäri kiertäen Kehä I:lle. Kehä I:llä ei viihdytty pitkään, vaan puikahdimme Lukkarimäentien ja Piikintien kautta Tuusulanväylän ali Välitalontielle. Välitalontien ajelimmekin sitten päästä päähän vastatuulen häiritessä matkantekoa. Keskuspuiston metsäpolkuja pitkin palasimme Kehä I:n reunoille, mutta jatkoimme pian Kaarelantietä pitkin pohjoiseen. Harkitsimme hetken palaamista Keskuspuistoon, mutta päätimme kuitenkin lopulta jatkaa vastatuuleen Hämeenlinnanväylän reunoja pitkin. Kun lopulta pääsimme Kehä III:lle meillä olikin sitten mahtava myötätuuli koko lopunmatkan kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi nelikolle 28 km.
20160608_28km
Pukinmäen Mackäri kiertäen...


7.6. Tiistai klo 10    Taas lähdettiin heti "aamulla" matkalle kohti keskikaupunkia. Matkaan lähtivät Päivi, Kaitsu ja Jusa. Vantaajoki ajettiin aina merelle asti ja siellä Vanhassa Kaupungissa Jusa sai inspiraation. Colnagoon tarvittiin muka muutama ketjun tappi, pinni tai mitä lie ne on nimeltään. Ajettiin siis Arabianrannasta Intiankadun kautta Koskelantielle Velosportiin. Kolme katkaistavaa Shimano-pinniä !0-pakkaan maksoi 11;50€.
Pinnit saatiin siis ostettua ja matka jatkui Pasilan kautta Baanalle ja Ruoholahden varikkopysähdyksen jälkeen Lauttasaareen. Lauttasaaresta ajelimme pienen hakemisen jälkeen Kaskisaaren ja Lehtisaaren läpi Otaniemeen. Jusa yritti Kaskisaaressa ja Lehtisaaressa esitellä erivärisiä sukkiaan toivoen, että Lenita ne huomaisi. Jusan mukaan Lenita Airisto asui näillä main ja oli tarkka miesten sukista. Turha toivo.Lenitaa ei näkynyt. Otaniementietä pitkin pääsimme auringosta suuntaa ottaen Kehä I:lle.
    On toki dramaattista väittää, että suunnistamme pääkaupunkiseudulla auringonsta suuntaa ottaen, mutta niin me aina teemme. Aurinko kun on mainio
20160607_61km
Varikkopysähdys Ruoholahdessa kanaalin rannalla.
apuväline. Siitä tietää aina ilmansuunnan  kelloaikaan suhteutettuna..Kello 13:30 pääkaupunkiseudulla aurinko on suoraan etelässä aikavyöhyke ja kesäaika huomioituna. Sitten jos vielä ymmärtää, että aurinko laskee länteen, niin eihän silloin voi mitenkään eksyä, jos aurinko paistaa ja muistaa mistäpäin on tuullut. Lapissa ongelma on ihan toisenlainen. Siellä aurinkoa ei näy talvella ollenkaan tai sitten se paistaa mistä sattuu. Kesällä se paistaa Lapissa yöllä pohjoisesta. Tämä ei onneksi ole Stadilaisen ROK Bikersin ongelma.
    ROK Bikersin ongelma on, että nykylökäpöksynuoriso kääntelee pyöräteiden tienviittoja. Voihan se tietysti olla, että jotkut edellisen pullamössösukupolven "aikuisetkin" kääntelee myös tienviittoja ja kuvittelee, että se on ratkiriemukasta. No onhan se tietysti ihan hauskaa, mutta kun se osuu omalle kohdale, niin eihän se silloin naurata. Espoossa ja Vantaalla kun on kaikkialla ihan samannäköistä.
    Otaniemen jälkeen ajoimme Kehä I:stä pitkin Leppävaaraan, jossa pidimme kahvitauon. Matka jatkui nyt Lintuvaaraan ja Hämeenkyläntietä Rajatorpantielle ja sitä pitkin Vihdintielle. Vihdintietä pitkin pääsimme Hämeenkylään ja Kehä III:sta pitkin kotiin Rubiiniin.
     Kilometrejä kertyi Päiville, Kaitsulla ja Jusalle 61 km
7.6. Tiistai klo 17    Päivi ja Jusa lähtivät vielä iltalenkille. Tuuli oli jo edelliseltä lenkiltä tutusti lännestä tai oikeastaan lounaasta. Ajoimme siis ensin vastatuuleen Tuomarinkylän ABC:n ohi Paloheinäntielle. Jatkoimme Keskuspuiston läpi turvassa metsän siimeksessä vastatuulelta Kaarelantielle ja Kaarelan kaupan luona pidetyn varikkopysähdyksen jälkeen jatkoimme Hämmeenlinnantien reunoja pitkin kohti Kehä III:sta.
    Päivillä ja Jusalla sattui olemaan tältä päivältä plakkarissa jo 61 km:n ROK-lenkki. Tässä vaiheessa iski "terve"  ahneus. HITTO-JEES => 100 TÄYTEEN ! Päästiin Kehä III:lle, mutta kiemurreltiin risteyksen yli pitemmän kaavan kautta ja jatkoimme Kehän yli kohti Kivistöä. Google-Maps ei osaa tässä meitä auttaa. Se on ihan hukassa ja jäljessä kehityksestä. Kivistö toki muuttuu kokoajan, Kivistö on nyt kuin kauhuleffojen autiokaupunki. Taloja on ja rautatie ja helvetin hieno pätkä pyörätietä. No Kivistössä taas käytiin ihan vain sen kahden kilsan pyörätien takia, niin ja jotta saisimme kilometrikisakilometrejä. Pari kolme kilsaa napsahti plussaa, mutta kilsoja piti vielä haalia sieltä täältä ja mistä niitä sai. Päädyimme Tikkurilantielle. Sitä pitkin ajoimme Tikkurilaan. Tarkastimme mittarit. Siltamäkeen oli matkaaa 2,5 km ja meiltä puuttui 100 kilometristä 4,5 km.
    Kyseessä oli enään lyhyenmatkanpyöräily, joten eihän tässä muuta kuin Tapulikaupungin kautta Tuomarinkylän urheilukenttä kiertäen Tapulinkyläntien kautta Suutarilantielle ja kotiin Rubiiniin.
    Tälle  reissulle kertyi lopulta 42 km.
    Päivi ja Jusa saivat siis taistellen lopulta kasaan 103 km.
    Jusalle olivat tässä vaiheessa kilometrin tasan tarkkaan kasassa, mutta Päivi lähti fillarilla vielä asioille, kun ei ollut kerinnyt päivällä niitä hoitaa...

6.6. Maanantai klo 10    Päivi, Sirpa ja Jusa päättivät lähteä oikein aamulenkille. Sää oli kylmä ja tuulinen. Sehän ei alkuun haitannut kun tuuli oli myötäinen. Matkaan lähdettiin Tuomarinkylän ABC:n, Paloheinäntien ja Keskuspuiston kautta Kehä I:lle ja sitä pitkin Leppävaaraan. Leppävaarassa pidettiin varikkopysähdys ja sitten jatkettiin Tapiolaan. Tapiolan keskustassa ei käyty ja Kuitinmäentietä pitkin ajelimme Suomenojalle. Käännyimme Suomenojantielle pohjoiseen ja ajoimme Espoon Keskukseen. Kävimme kaupassa ostamassa virvokkeita ja Päivi osti iihania kirsikoita. Jatkoimme Kehä III:sta pitkin kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 65 km. Matkalla
                                    Tapiolaan
Lauantaina ja Sunnuntaina oli hyvät bileet. Jarrutusjälki
nenässä ei johdu pyöräilystä vaan kävelystä. Kävely ilman kypärää pitäisi kieltää. Onneksi ei ollu kävellessä, eikä mehuja ryystäessä kypärä päässä. Siitä ei olisi ollut hevonpaskan hyötyä. Pää tuli bileissä itse aiheutettuna kipeäksi ihan muutenkin.

6.6. Maanantai klo 17    Uusi lenkki. Nyt kuskeina olivat Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Ekaksi päätettiin lähteä käymään Saviolla, mutta rankka vastatuuli pisti miettimään uudestaan reittivaihtoehtoja. Ajoimmekin ensin Kehä III:lle ja sitten Tapulikaupungin kautta Puistolaan ja Tattarisuon kautta Lahdenväylän ylittävän sillan yli Jakomäkeen ja edelleen metsäpolkuja pitkin Kontulaan. Kurkimäen ja Kivikon kautta ajelimme Kehä I:lle. Malmin kautta ajoimme Kirkonkyläntien ja Suutarilantien kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 20 km.

5.6. Sunnuntai klo 12    Tänään paikalle ilmestyi peräti neljä pyöräilijää, joista kukaan ei ollut oikeasti halutkas lähtemään yhtään mihinkään, Onnettomat säätäjät olivat Päivi, Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Poirukka liukeni vähin äänin Rubiiniin ja lopulta vain Jusa lähti sieltä tunnin "miettimisen" jälkeen mukamas säälittävälle lenkille Tammistoon. 10 km.

ROK Bikers 5v. juhlalenkki !

4.6. Lauantai klo 12    Tänään oli oikean juhlalenkin aika. Rubiinin OlutKlubin pyöräilyjoukkue 'ROK Bikers' täytti viisi vuotta. Juhlalenkille osallistuivat Eija, Jarmo, Sirpa, Päivi, Kaitsu ja Jusa.
  pvi
ROK Bikers
                                    5v.
Ollaan juuri saapumassa Vanhankaupungin Koskenrantaan.
Sää oli tuulinen, mutta silti pyrittiin juhlallisesti seurailemaan vuoden 2011 harjoituslenkin reittiä. Ajettiin siis joenvartta pitkin Vanhaan Kaupunkiin ja jatkettiin sieltä Viikin kautta Malmille ja kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 19 km. Lenkin jälkeen emme kuitenkaan, tällä kertaa, palanneet kotiin Rubiiniin, vaan pidimme bileet Jarmolla ja Eijalla.ja hauskaa oli niin maar perusteellisesti !

Ja tästä se lähtee...
perusteellisesti !
Ja tästä se lähtee..


Rubiinin OlutKlubin pyöräilyn edustusjoukkue ROK Bikes on jälleen noussut Kilometrikisassa kolmanneksi ohi Team Liquid II:n. Alla tilanne 3.6.2016 klo 20:36.
Seuraavana
on vuorossa pyöräilyn aikamme legenda ja moninkertainen Kilometrikisan voittaja.
Olkaat hyvät arvoisat
Utajärven Pantterit, alkakaa vapista !
Kilometrikisa 2016.06.03 klo 16-14

3.6. Perjantai klo 17    Tasan kello 17:00 akoi sataa. Koska Jusa oli sattumalta kaksi minuuttia myöhässä, se kerkesi hieman kastua. Odotettiin hetki ja puolen tunnin kuluttua sade lakkasi.Odotettiin vielä hetki. Oli taas hellepäivä ja kun sade lakkasi tiet alkoivat kuivua vauhdilla. Läksimme matkaan kohti Korsoa. Helle ja maasta nouseva vesihöyry olivat reippaasta tuulenvireestä huolimatta liikaa ja lenkki jäi lyhyeksi. Ajelimme ensin Kehäradalle asti ja käännyimme Koivukylänväylälle länteen ja Vanhaa Tuusulantietä pitkin ajelimme Kehä III:lle ja Kehän pohjoispuolta pitkin Keravajoelle. Keravajoen ylitimme jälleen kerran Sateenkaarisillan yli ja ajelimme Kiertotähdentietä pitkin kotiin Rubiinin. Matkaa kertyi 19 km Sirpalle, Kaitsulle ja Jusalle.
Huikka
Helteisen kosteassa viidakkoilmastossa maistuu oikea aito kotimainen, suomalainen voimajuoma.
Suomalainen tuntee suomalaisen maun, eikä sitä tunne ainakaan ruotsalainen feelix.


2.6. Torstai klo 17    Ajettuaan päivällä pitkiä Kilometrikisalenkkejä, Kaitsu ja Jusa eivät viitsineet enään paljon ajella, kun ei muitakaan ollut lähtöpaikalle ilmaantunut. Kierrettiin vain Nimismiehen Maantiesillan kautta Tammistoon, josta ostimme ja nautimme olutta, koska olemmehan OlutKlubin kuskeja. Tammistosta palasimme paremmilla mielin kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi ROKin lenkille säälittävästi vain 11 kilometriä, mutta Kilometrikisaan oli päivän mittaan kertynyt sitäkin enempi.

1.6. Keskiviikko klo 17    Jusa oli kyllä tulossa keskiviikkolenkille. Saatuaan fillarinsa kuntoon, eli kolinan loppumaan ja ajettuaan taas vaihteeksi Kilometrikisaan Pitkäjärjen ympäri, hänen fillaristaan puhkesi nyt kumi Myyrmäessä. Sattumalta korjaukseen käytetyt työkalut olivat jääneet pumppuineen sun muineen takapihan pöydälle. Jusa talutti fillarinsa Myyrmäestä Siltamäkeen, eikä kerinnyt ajoissa lenkile.
    Sirpa oli ainoa, eikä Sirpaakaan oikein yksin innostunut. Sirpa lähti ensin yksin ajelemaan Ylästöntietä, mutta kyllästyi pian helteeseen ja palasi takaisin. Sirpalle 15 km.

Kilometrikisan tilanne 31.5.2016 klo 20:51
Kilometrikisa

31.5. Tiistai klo 17    Tänään oli hellettä ja ihan kunnolla. Tämä oli hyvä päivä kilometrikisan kannalta, mutta tässä kuumuudessa näin illalla alkoi jo puhti olla poissa. Sirpa, Kaitsu ja Jusa lähtivät silti vielä ROKin lenkille viideltä, mutta eipä tästä reissusta paljon ole jälkipolville kertomista. Jusan fillari oli alkakanut rutista ja kolista. Jusa jäi heti alkumatkasta pois porukasta ja ajeli hissukseen pienen ketunlenkin Tammiston kautta kierrellen kotiin Rubiiniin.
    Sirpa ja Kaitsu ajoivat Kehä III:sta pitkin Hämeenlinnantielle asti, mutta palasivat sitten Ylästöntietä pitki takaisin kotiin Rubiiniin. Jusalle vaivaiset 8 km ja Sirpalle ja Kaitsulle molemmille 22 km.

30.5. Maanantai klo 17    "Ajettiin Sirpan kanssa Kehä III:sta länteen. Käännyttiin Kehärataa pitkin Myyrmäkeen, jossa pidettiin Topparissa varikkopysähdys. Myyrmäestä ajettiin Vihdintielle ja Kehä I:lle Paloheinän kautta Siltamäkeen. Kilometrejä 33."
    - Kaitsu

Varikkopysähdys
Varikkopysähdys menomatkalla Jokelassa.
29.5. Sunnuntai  klo 12    Viikonlopun lenkki Hyviinkäälle piti olla pelkkää 'ROK Bikers'-hjuumoria ja eilen ajettiinkin sitten "normaali" viidenkympin lenkki. Tänään pilvisenä sunnuntaina lähtöviivalle ilmaantui, hiihtotermejä käyttäen, pöljä porukka, jolle sattui kaikille vielä pöljä päivä. Fillaristit olivat Sirpa, Kaitsu ja Jusa.
 - Mihis lähetään :) ?
 - No Hyvinkäälle ;) !
 - Oikeesti vai ?
 - Joo.
No sitten sitä mentiin.
    Korso, Kerava ja Järvenpää... Keravalla toki pidettiin pieni varikkopysähdys. Järvenpään jälkeen matka jatkui "ylämäkeen", mutta sivuttaiseen ja mietoon myötätuuleen. Järvenpäähän on jo helvetin kaukana Siltamäen Rubiinista ja Hyvinkäälle on Järvenpäästä vielä matkaa 24 km. Järvenpää - Hyvinkää väli edestakaisin on siis n.50 km, kun lasketaan Hyvinkäällä pyöritty 'sight seeing' mukaan. Matka jatkui kohti Hyvinkäätä. Matkalla oli Jokela, jossa pysähdyimme kaupassa ostamassa banaaneja ym. virvokkeita. Matka jatkui edelleen sivumyötäiseen tuuleen
Huvinkaa
Hei, me päästiin perille ! Me ollaan nyt vihdoin Hyvinkäällä !
Hyvinkäälle ja paluumatka alkoi tuulen takia jo hirvittää.
ParkissaSitten jätimme fillarimme sopivaan paikkaan parkkiin ja etsimme... Vihdoin ja viimein pääsimme perille Hyvinkäälle. Ensitöiksemme kiertelimme hieman keskustaa. Sitten jätimme fillarimme sopivaan paikkaan parkkiin ja etsimme Hyvinkäällä olevan "Masan Patsaan". Masan-Patsas on ROKBikersin jokavuotinen pyhiinvaelluskohde Hyvinkäällä.
    "Pakollisen varikkopysähdyksen" jälkeen alkoi pelätty paluumatka vastatuuleen. Noh... vastatuuli ei ollut rankka ja se olikin oikeastaan vain sivuvastainen. Lisäksi
paluumatka Hyvinkäältä JärvenpäähänYlämäki Hyvinkäälle on 'Google Mapsin' mukaa "pelkkää" alamäkeä
    Ensimmäiset kymmenen kilometriä Jokelaan hurahtivat kuin huomaamatta. Pikaisen varikkopysähdyksen jälkeen matka jatkui iloisissa tunnelmissa. Kun aurinkokin päätti retken pilvien takana ja siskoistaan jäi jälkeen hetken päivänsäde viimeinen, niin mikäs siinä oli painetella menemään laskevan ilta-auringon kullatessa polkujamme. Kaukana taivaanrannan takana haaveissamme siinti jo armas koti Rubiini. Matka hurahti lopulta kuin huomaamatta. Järvenpää, Kerava, Korso ja Rubiini.
Masan ratsastajapatsas
Hyvinkään "pakollinen pyhiinvaelluskohde" on Masan uljas Ratsastajapatsas.
Tämä patsas on oikeaa taidetta, eikä mitään Kiasma-paskaa. Elävän legendan, ROK Bikersin voimanpesän, Masan onnistunut näköispatsas seisoo paraatipaikalla Hyvinkään keskustassa Kirjastoaukion puistossa liki Oluthuone Joutsenta.
 
28.5. Lauantai klo 12    20160528_51kmTänään ROKin lenkille osalistuivat Sirpa, Masa, Kaitsu ja Jusa. Päätettiin ajaa Espoon Pitkäjärven ympäri. Koska oli itätuuli, niin aloitettiin matka Kehä III:sta pitkin myötätuuleen länteen. Juvanmalmin varikkopysähdyksen jälkeen matka jatkui vielä tovin Kehä III:ta pitkin, kunnes Koskelonsillalta käännyimme etelään kohti Pitkäjärveä. Tiennimi.muuttui Vanhakartanontieksi ja tie kiemurteli mukavasti, mutta siinä oli liikaa jyrkkiä mäkiä. Ehkä olisi kannattanut jatkaa Kehä III:sta Kulloonsillalle asti ja livahtaa vasta sitten lähemmäksi Pitkäjärveä. Vanhakartanontie muutui Kulloonmäentieksi ja sitten Järvenperäntieksi. Käännyimme Puutarhurintielle, josta pääsimme lähes järven rantaan kävelytielle.
    Pitkäjärvestä lähti laskujoki, jonka nimi on Espoojoki. Ylitimme joen ja käännyimme Pitkäjärven etelä puolelle. Metsäpolkuja pitkin pääsimme Lähderantaan. Siirryimme nyt oikealle tielle eli Pitkäjärventielle. Pitkäjärventie muuttui Rajatorpantieksi ja se jatkui aina Myyrmäkeen asti. Myyrmannissa pidimme varikkopysähdksen kahvila Mangossa.
    Rajatorpantie päättyi, mutta me jatkoimme suoraan puistopolkuja pitkin. Ylitimme Mätäojan ja Vaskipellon poikki pääsimme, pienen hakemisen jälkeen, Vanhan Kaarelantien yli Palotien kautta Hämeenlinnantien yli Kuninkaantammentielle. Kuninkaantammentie on siitä mukava, ettei se vaihda alvariinsa nimeään, vaikka muuttuu välillä pelkäksi metsäpoluksi, vaan jatkuu rehellisesti saman nimisenä, Vantaajokea seuraten, aina Haltialaan asti. Haltialasta ajelimme Laamannintien kautta Kirkkotielle.
    Tässä vaiheessa päätimme ajaa ketunlenkin, jotta saisimme 50 km täyteen. Ajoimme Kirkkotietä pitkin Helsingin Pitäjän kirkolle. Kyläraitin kautta koukkasimme Tuusulanväylän ali ja kiersimme Kehä III:n massiivisen risteyksen Nimismiehen Maantiesillan kautta ja ajelimme Sateenkaarisillan kautta Siltamäkeen ja saavuimme Kiertotähdentien kautta kotiin Rubiiniin.
    Matkaa oli kuitenkin siunaantunut peräti 51 km.Emme pistäneet ylimääräistä kilometriä pahaksemme.

27.5. Perjantai klo 17    Ajettiin ensin Palmenin kyläkaupalle ja pidettiin pieni varikkopysähdys. Jatkettiin Jokivarrentien kautta Rekolaan ja edelleen radan itäpuolta pitkin Tikkurilaan ja sitten Heurekan kautta Tapulikaupunkiin ja Tapanilan urheilukentän kiertäen, Tapaninkyläntien ja Suutarilantien kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa tälle reissulle kertyi 36 kilometriä.

ROK Bikersin Kaitsu ei voinut vastustaa Ankkalammen Merenneitoseitojen joikaa vaan oikaisi veneellä Maagisen Siltamäen Ankkalammen poikki ja kävi Kummuilla maastopyöräilemässä.
Katso video Kaitsun treeneistä.

(Huomenna käydään me muutkin siellä treenaamassa ja haetaan samalla Kaitsu sieltä Ankkalammen toiselta puolelta, kun siltä karkas vene.)


24.5. Tiistai klo 11    Tänään ajettiin 20160524_61kmeri sopimuksesta. Ajelijoina olivat Alpo, Mikko ja Jusa. Ajettiin Tuusulanjärven ympäri myötäpäivään ja takaisin tullessa Siltamäen päässä pikkuisen ketunlenkkiä päälle, jotta saatiin 60 km kasaan. Ketunlenkkien myötä kasaan saatiin lopulta peräti 61 km.

Järvenpäässä pidettiin pikkuinen varikkopysähdys, jonka aikana nautimme tapamme mukaan paikallisia virvokkeita. Tällä kertaa jätskiä, kun kerta sattui olemaan kuuma päivä. Alpo tosin repsahti ja herkutteli ROMMI-rusinalla.
20160524_38kmHämeenkyläntie muuttui Hämeenkylään saavutaessa metsäiseksi hiekkatieksi.
24.5. Tiistai klo 17    Normaali tiistailenkki lähti klo 17. Sää oli edelleen lähes helteinen. Matkaan lähtivät tällä kertaa Päivi, Sirpa ja Jusa. Ajeltiin Ohrahuhdantien ja Keskuspuiston läpi Kehä I:lle ja edelleen Leppävaaran pohjoispuolelle Lintuvaaraan. Hämeenkyläntietä pitkin ajelimme Hämeenkylän kartanolle ja edelleen Ainontietä Hämeenkylän K-Supermarkettiin, jossa pidimme pienen varikkopysähdyksen. Matka jatkui sitten Kehä III:sta pitkin kotiin Rubiiniin. Sirpan mittariin saatiin lenkille lukemat 38 km.

23.5. Maanantai klo 17    Lämmin ja kaunis kesäilta ja lenkille läksivät tänään Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Päätettiin käydä Saviolla ja niin tehtiin. Saviolla oli varikkopysähdys, mutta Jusa päätti käydä huilatessaan vielä Keravalla Lidl:ssä ostamassa makaroonia. Kerava on Saviolta kolmen kilsan päässä ja Keravan Lidl on keskustasta noin puolen kilsan päässä. Jusalle kertyi näin edestakaisesta matkasta viisi kilometriä extraa. Takaisin tullessa tehtiin vielä pieni tuttu ketunlenkki Osmankäämäntien ja Sateenkaarisillan kautta. Näin saatiin vielä yksi extra kilsa ennen kuin saavuttiin kotiin Rubiiniin. Matkaa tuli siis Sirpalle ja Kaitsulle 37 ja Jusalle 42..
20160523_37km
Keravajoen ja Kehä III:n risteys.


Mitä helvettiä ? Sillälailla
Kilometrikisassa säväytti, kun yhtäkkiä kisan kärkeen pärähti jostain tyhjästä joku mustasaarelainen "kirkkokuoro". Jonkun ajan kuluttua se hävisi kärjestä, mutta löytyi kummiskin sitten myöhemmin sijalta 478, mutta nyt 10 000 km köyhempänä. Oispa mielenkiintoista tietää mitä oikein tapahtui. 
Yllä olevia kuvia(ja muitakin kuvia) voi suurentaa valitsemalla hiiren väärällä näppylällä 'näytä kuva'.

22.5. Sunnuntai klo 12    Tänään oli jälleen oikein nätti päivä. Porukkaa oli kertynyt sellainen aika vakio määrä eli viisi kappaletta. Oli Päivi, Sirpa, Masa, Mikko ja Jusa. Yhteensä siis viisi tiukkaa Kilometrikisa kuskia. Mikko oli tosin eri Kilometrikisajoukkueesta, mutta tällä lenkilla ajettiin Kilometrikisan lisäksi myös ROKin puolesta. Tänään päätettiin käydä Vuosaaressa. Matkaan lähdettiin Rubiinin pihalta, niin kuin aina, ja Kauriinpolun läpi ajelimme Vallesmannintietä Tapaninkyläntielle. Käännyimme Kotinummentielle ja ajelimme Kotinummentien sillan yli Teerisuontielle. Käännyimme etelään ja ajelimme puiston ja Tattariharjuntien poikki Kehä I:lle. Matka jatkui Myllypuroon ja Puotinharjuun. Marjaniemen ryhmäpuutarhanpohjoispuolitse ajelimme Itäkeskuksen eteläreunoja hipoen Meripellontielle ja Vuosaarensillan yli Vuosaareen. Piipahdimme tutkimusmatkalla aina Kallahden kärjessä asti, kunnes tie loppui ja meri alkoi. Ajelimme sitten "sight seeingiä" ja menimme sitten itse asiassa solmuun. Nimittäin Olutravintola Solmuun. "Melkein kaikki" ottivat kahvia, paitsi tietenkin herkkuperseet Masa ja Mikko, jotka lipittivät onnellisina kaakaota. Matka jatkui Aurinkolahden uimaranan kautta Vuosaaren kartanon länsipuolitse puistojen poikki luoteeseen, kunnes tupsahdimme taidolla ja tuurilla Kalvikintielle ja sitten mikälie entinen Itäväylä tai nykyinen Vanha Porvoontie. Mikälie tässä kohtaa nimeltään. Koukkasimme tietä hieman länteen ja käännyimme Mellunmäentelle. Mellunmäen metroasemalta jatkoimme Länsimäentietä ja Käännyimme Maratontielle. Jakomäen ja Tattarisuon kautta ajelimme Kuninkaan terassin kautta kotiin Rubiiniin ja aloimme valmistautumaan illan jääkiekon MM-loppuotteluun Suomi - Kanada.
    Rubiinin ruokalistalta ei valitettavasti tänään löytynyt avotulella grillattua kanadanmajavaa. Se olisi nyt maistunut, koska matkaakin kertyi 39 km.
20160522_39km
Aurinko paistaa ja ollaan vielä Malmilla matkalla Vuosaareen.


Kuvia Kirjastokierroksesta>>>
Kirjastokierros
21.5. Lauantai klo 10:50    Tänään ROK Bikers osallistui Kirjastokierrokselle. ROKin joukkueeseen kuuluivat Satu, Eija, Päivi, Sirpa, Jaska II, Kaitsu ja Jusa. Koska meillä oli varattuna runsaasti aikaa ennen kierroksen alkua, päätimme siirtyä Tapanilaan pienen ketunlenkin kautta(7 km). Läksimme tietysti Rubiinin edestä, mutta koukkasimme Suutarilan kirjaston kautta Kehä III:lle ja sieltä Tapulikaupungin kautta Tapanilan Erälle, josta löytyi myös Tapanilan kirjasto. Sirpakin löytyi Tapanilasta, jonne hän oli "jälki-ilmottautuneena" kiiruhtanut oikoteitä(3 km).
    Tapanilan kirjastolle olikin saapunut suuri joukko kirjastojen  ja pyöräilyn ystäviä. Kirjastokierrokselle
20160521_16km
ROK Bikersin joukkue lähdössä Tapanilaan.
lähti peräti 17 innokasta pyöräilijää. Ajoimme Pukinmäen kirjastoon Kotinummentien, Vanhan Tapanilantien, Pukinmäen kirjaston
                            valikoimaaLaulurastaantien ja Syystien kautta. Tutustuimme kirjaston toimintaan je meille tarjottiin virvokkeita. Samalla Jaska sai päivitettyä kirjastokorttinsa. Täällä joukkoomme liittyi vielä kaksi uutta pyöräilijää ja joukkomme kasvoi 19:ään.
    Jatkoimme matkaa Vantaajoen varteen ja joenvarren keväisessä kukkaloistossa olevaa puistotietä pitkin pääsimme Siltamäkeen. Matkalla pysähdyimme ja Satu kertoi Siltamäen hoitokodin historiasta ja nykyhetkestä. Pääsimme perille Siltamäkeen, jossa on Suutarilan kirjasto. Siltamäki on Suutarilan osa-alue. Suutarilan kirjastossa meille tarjottiin kerrasaan herkullista silmiemme edessä puristettu vihannes-hedelmäjuomaa. Voi että se oli herkkuva ! Juomassa oli ainakin omenaa ja inkivääriä ynnä muuta, ynnä muuta. Suutarilan kirjastosta löytyy kattava kokoelma kirjoja tämäntapaisista "taikaliemistä". Suutarilan kirjastossa meille myös selvisi, että Kirjastokierroksenne on vain osa suurempaa maailmanlaajuista Kirjastopyöräilytapahtumasarjaa.
    ROK Bikers oli nyt kierroksen ajanut, joten siirryimme kirjastosta kotipesälle Rubiiniin. Matkaa meille kertyi 16 km. Paitsi Jaskalle, joka lähti vielä uudestaan Tapanilan kirjastolle, koska siellä esiintyi Kirjastokierroksen päätöskonsertissa Purkkiorjat. Jaskalle edestakaisesta Pukinmäenmatkasta ansaittuna lisäbonuksena 2*3 km. Muut ROK Bikersit joutuivat osallistumaan tärkeään kerhotoimintaansa koskevaan kokoukseen Rubiinissa.
    Koska kerhokokous luokiteltiin tavallaan varikkopysähdykseksi Jusa jatkoi kokouksen jälkeen vielä ROK-lenkkiään ja kävi Keravalla. Keravalla Jusa ajoi noin kilometrin ketunlenkin ja takaisin tullessa Siltamäen kummuilla ja joenvarsipuistossa vielä toisen, mutta nyt kahden kilometrin ketunlenkin. Näin jusalle Keravankierroksesta vielä 39 km.
Kirjastokierros

Kirjasto-AlluYhdistetään Kulttuuri
ja Kuntoilu !

Lauantaina: Koillisten kirjastojen keväinen pyöräretki 21.5.

LUE LISÄÄ KIRJASTOKIERROKSESTA>>
Kirjastokierroksen lähtö on 11.30 Tapanilan kirjastolta (Hiidenkiventie 21)   
ROKilaiset lähtevät Tapanilan Kirjastolle Rubiinin edestä klo 10:50. Ajomatka Rubiinista Tapanilaan on vain n. 3 km. Ajellaan se siirtymätaival hissukseen, ettei väsähdetä ennen kuin varsinainen kirjastokierros alkaa.
    Kun kirjastokierros on ajeltu, ROK Bikers ajelee vielä jonkinmoisen lenkin, jos porukalla on vielä intoa ajella.
Lainausmerkki

20.5. Perjantai klo 17   Tänään lähtijöitä oli vain yksi. Jusa lähti Tuomarinkylan ABC:n kautta Paloheinäntien kautta Keskuspuistoon ja edelleen Kehä I:lle. Kehä I:n kautta päästiin Leppävaaraan ja edelleen Lintuvaaran läpi Hämeenkyläntietä pitkin aina Hämeenkylän Kartanolle asti. Sieltä oli mukava lasketella Hämeenkylän K-Supermarketin kautta Kehä III:lle. Kehä III:lla oli jälleen myötätuuli aina kotiin Rubiiniin asti.
Matkaa Jusalle kertyi 38 km.

ROK Bikers on noussut 20.5. klo 11:40 viidenneksi Kilometrikisassa. Kova kilpakumppani Cycling Brothers on tällä hetkellä jäljessä km/hlö-listassa tosin vain 37,4 km.
Edessä menevät aivan lähituntumassa Team Liquid II ja Utajärven Pantterit. Ne ovat tällä hetkellä edellä km/hlö-listassa vain 93,8km ja 132,8km.
KilometrikisaTop10_20160520_11:40

19.5. Torstai klo 18:30    Kelloaika on erikoinen. Se taas johtuu siitä, että läksimme Rubiinista pyörälenkille vasta Suomi - Tanska puolivälierä MM-lätkäottelun jälkeen. Suomi voitti matsin 5 - 1.
  Ajajia oli kolme: Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Kaitsulla oli muita menoja, joten hän kerkesi nyt ajamaan vain lyhyen lenkin. Kävimme kiertämässä Malmin lentokentän ja tulimme Malmin kautta takaisin. Matkaa kertyi 17 km
  Sirpa ja Jusa lähtivät vielä jatkamaan lenkkiä kohti Tikkurilaa. Jusa sai "kiintiönsä" täyteen Kehäradan kohdalla lähellä Koivukylää ja palasi takaisin kotiin Rubiiniin. Jusalle merkataan 17+16=33 km.
  Sirpa jatkoi vielä matkaa Kehäradan ali Koivukylään, mutta kääntyi hänkin pian takaisin, mutta palasi takaisin Tikkurilan, Tapanilan ja Malmin kautta kiertäen. Sirpa sai tältä reissulta mittariin 17+22= 39 km.
  Omituinen lenkki, mutta sitä se Kilomerikisa teettää, kun olisi kova hinku ajella, mutta kun aikaa ei ole riittävästi ja on noita lätkämatsejakin. Jokaiselle näistä kolmesta tuli tänään paljon muitakin kilometrejä kilometrikisaan, mutta nämä saatiin merkattua mös ROKin piikkiin. "Kisoissa" kun on eri säännöt.

18.5. Keskiviikko klo 17    "Kesälomat" on pidetty ja pyöräily jatkui jälleen. Tuttu porukka taas lähdössä kohti Tuomarinkylän ABC:tä: Päivi, Sirpa, Kaitsu ja Jusa. ABC:ltä jatkoimme vielä Ohrahhdantien päähän ja alitimme sitten Tuusulanväylän Paloheinäntielle. Siirryimme pian Keskuspuistoon ja sen läpi Kehä I:lle. Pidimme varikkopysähdyksen Kaarelantien K-kaupan pihalla. Matka jatkui Hämeenlinnantien reunoja epämääräisesti seuraillen aina Kehä III:n poikki ja Kivistöön asti. Kivistön pyörätien pätka Kehäradan varressa on hieno, vaikka se vielä toistaiseksi onkin keskellä ei mitään. Ajelimme Tikkurilantietä Caravellintielle ja siirryimme sen kautta Etelämmäksi Kehä III:lle. Kehä kolmosta pitkin ajelimme aina Nimismiehen Maantiesillan yli ja siirryimme sitten Helsingin Pitäjän kirkon ja Ankkalammen kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi Kivistön ketunlenkin  ansiosta peräti 33 km.

17.5. Tiistai klo 17    Tänään oli tavallaan lepopäivä. Vain Jusa oli ajamassa ROKin lenkkiä. Jusa ajeli ensin Keravajoenvartta Tuomarinkylän kartanolle ja edelleen kartanon maitten läpi Yhdyskunnantien kautta Ohrahuhdantielle ja Tuusulanväylän ali Paloheinäntielle. Sitten vaan Keskuspuistoon ja sen läpi Kehä I:lle. Kaarelantien kautta Hämeenlinnantielle ja sitä pitkin Kehä III:le asti. Kehä III:sta pitkin sitten lasketeltiin mietoon myötätuuleen kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 28 km.

16.5. Maanantai klo 17    Maanantai-iltanakin ROKin lenkille ilmottautui peräti neljä pyöräilijää: Päivi, Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Hetken taas pähkäiltiin minne tänään mentäisiin, kun "joka paikassa" on jo käyty. Lähdettiin matkaan kohti Tikkurilaa. Starkin paikkeilla meillä oli aikomus alittaa Kehä III, mutta tunnelissa oli vettä ainakin 20-30 senttiä koko Kehä III:n leveydeltä. Ei me siitä lähdetty kahlaamaan ja ruostuttamaan fillareita. Jatkoimme Kehä III:n reunaa itään Tikkuritielle asti ja ylitimme Kehä III:n. Tikkuritie tosin muuttui ylityksessä Talvikkitieksi. Talvikkitietä seuraillen läpäisimme Tikkurilan ja sitten Talvikkitie muuttui Asolanväyläksi, vaikka kyseessä oli päivänselvästi koko ajan yksi ja sama tie.
  Hitto kun vituttaa tommonen matkamiesten kusetus. Jos minä vaihtaisin nimeäni aina kun ajelen Tikkurilaan ja sitten uudestaan kun pääsen Hiekkaharjuun, niin poliisit ja kaikki muutkin viranomaiset olis mun kimpussa. Lisäks pyöräilykavereitakin harmittaisi, kun ne ei ikinä tietäis kuka mä olen. -KELE !
  Matka jatkui Korsoon ja tie muutti nimensä Urpiaistentieksi ja sitten Saviontieksi. Kilometri ennen Keravaa saavuimme risteävälle Kulloontielle, jonka nimi siinä kohtaa oli Keravantie. Ajoimme Kulloontietä Tuusulaan ja jatkoimme Tuusulanväylälle. Pidimme varikkopysähdyksen urheiluravintola Riihessä katsoaksemme pari erää jääkiekko-ottelusta Venäjä-Norja. Matka jatkui Vanhan Tuusulanväylän, Korsontien, Kelatien ja Kulomäentien kautta Kulomäkeen. Tupsadimme jälleen Asolanväylälle ja ajelimme tuttuja reittejä Tikkurilaan asti. Tikkurilan Urheilupuiston kohdalla poikkesimme totutusta, koska se meidän tuttu Kehä III:n tunneli oli vedenpaisumuksen vallassa. Ajoimme Läntistä Valkoisenlähteentietä ja Osmankäämintietä pitkin aina Keravajoelle asti. Seurasimme joen pohjoisrantaa Sateenkaarisillalle asti, josta joen ylitettyämme pääsimme Siltamäkeen. Sitten vaan Kiertotähdentietä pitkin kotiin Rubiiniin.
  Koska jouduimme lähtiessä ja palatessa kiertämään tutun Kehä III:n tunnelin matkaa tälle n. 40 km:n reissulle kertyi peräti 43 km. Sehän meille sopii, kun olemme mukana Kilometrikisassakin.
20160515_43km
Tuusulankunta oli järjestänyt Rubiinin OlutKlubin edustusjoukkueelle kukitetun kunniakujan. Kyllä kelpaa !



15.5. Sunnuntai klo 12    Aamupäivä oli tihkuinen, mutta sää parani koko ajan lähestyttäessä kello 12:ta. Uusimmat sääennusteet lupasivat aina vaan paraneaa säätä. Näin ollen matkaan lähti peräti viisi ROKilaista: Päivi, Sirpa, Masa, Kaitsu ja Jusa eli ROKin koko Kilometrikisa joukkue. Lenkiksi valittiin Pornaisten kierros. Koska lähdettäessä tuuli kaakosta ja illenpana ennusteet lupasivat navakkaa itätuulta päätimme aloittaa lenkin ajamalla ensin itään eli Nikkilään.
Ensin ajeltiin kuitenkin Tapulikaupungin kautta Kehä III:lle ja Honkanummen kautta Vanhalle Porvoontielle.
Palmenin kyläkaupan pihalla pidettiin pieni huikkatauko ja jatkettiin Jokiniementien risteykseen. Koska Masalla oli peli illalla, Masa ei voinut lähteä Pornaisiin asti. Masa kääntyi Jokiniementietä länteen eli kohti Korsoa. Muut jatkoivat itään kohti Nikkilää. Nikkilän Baccarassa pidimme varikkopysähdyksen ja jatkoimme sitten kohti Pornaisia.Tässä vaiheessa tapahtui pikku fiba. Ajoimmekin vahingossa Paippisiin. No ei hätää. Paippisistakin lähti ex-Moottorikahvilan kohdalta tie kohti Pornaista. Kaakkoistuulen saattelemana pääsimme lopulta Nikkilästä itä-länsisuuntaiselle Järvenpääntielle. 20160515_82kmJoukkue Kuninkaantiellä lähellä Nikkilää.
 Voi hitsinpimpula !  Pornainen oli nyt idässä ja sinne oli tienviitan mukaan 6 km. Pornaisista olisi päässyt etelään Nikkilään, sitä tietä pitkin, mitä meidän olisi sinne pitänyt ajaa. Pornaisista itään oli Porvoo ja Pohjosessa Mäntsälä. Käytännössä me olisimme joutuneet tulemaan samaa tietä takaisin. Lisäksi sääennusteen mukaisesti tuuli oli koko ajan pikkuhiljaa kääntynyt yhä enempi puhaltamaan kaakon sijasta idästä. Pornainen sai tällä kertaa jäädä väliin. Päätimme ajaa yhä yltyvässä myötätuulessa Järvenpäähän. Matkaa Järvenpäähän oli 12 km ja se mentiinkin sitten aika haipakkaa. Järvenpäässä pidimme varikkopysähdyksen. Järvenpäästä ajelimme Tuusulaan. Vanhalta Tuusulantieltä käännyimme Korsontielle ja Kelatien kautta päädyimme Kulomäentien kautta Kulomäkeen. Kulomäestä ajelimme Koivukylän ja Tikkurilan läpi kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 82 km.
Masalle kertyi arviolta 35 km. Se täytyy vielä tarkistaa Masalta itseltään, mutta nyt merkataan näin. Korjataan myöhemmin, jos on tarvetta.
20160515_82km
Voi sitä pyöräilyn riemua ! On kevät, aurinko paistaa, on navakka(8m/s) myötätuuli ja on alamäki.


13.5. Perjantai klo 17:00    Sää oli jälleen viilea mutta aurinkoinen. Tänään oli vuorossa kaupunkilenkki. Tänään reissuun lähdettiin neljän hengen porukalla. Päivi, Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Ensin ajettiin Pukinmäen Mackärin kautta Okeliin ja edelleen Käpylään. Mäkelänkadulla piipahdettiin Cycle Centerissä, josta Päivi osti itselleen pari sisäkumia. Pasilan asemalla kun on ne tietyöt, niin ajettiin Mäkelänkatua Kumpulantielle asti. Kumpulantietä pitkin pääsimme jälleen radanvarteen. Radanvartta pitkin ajelimmekin sitten aina Keskustraan asti. Baanaa pitkin pääsimme Ruoholahteen, jossa pidimme pikaisen
20160513_40km  ROK Bikers ja se helvetin Kiasma
varikkopysähdyksen. Matka jatkui Hietalahden kautta Kaivopuistoon. Kauppatorin kautta pääsimme Katajanokan kiertäen ja Kruunuhaan rantoja seuraillen aina Pitkällesillalle asti. Hakaniementorin poikki pääsimme pieneen torikahvioon, jossa nautimme hetken virvokkeita. Matka jatkui Sörnäistenrantatietä pitkin ja Teurastamon ohi Arbienrantaan. Vanhasta Kaupungista jatkoimme Vantaajoen itärantaa pitkin aina Pukinmäen Mackärille asti ja palasimme Pukinmäenkaaren ja Suutarilantien kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 40 km.
20160513_40km
Ollaan kohta lähdössä kaupunkikierrokselle.


12.5. Torstai klo 17:00    IlmalassaTänään olivat ajovuorossa Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Oli navakka koillistuuli. Siispä päätimme lähteä tavallaan myötätuuleen Kehä III:sta länteen. Ajoimme aina Vihdintielle asti, jossa pidimme varikkopysähdyksen Hämeenkylän K-supermarketissa. Vihdintieltä käännyimme Konalantielle ja ajoimme rantaradalle asti, Pitäjänmäkeen. Seurasimme rataa kohti Pasilaa. Ennen Ilmalaa päätimme yrittää Hakamäentielle, välttääksemme Ilmalan asemalla olevan mäen. Tietöiden takia liikennejärjestelyitä oli muutettu ja saimmekin hetken seikkailla, ennen kuin oikea reitti löytyi. Jätimme siis Pasilan väliin ja ajoimme Hakamäentietä pitkin,Hartwall.areenan pohjoispuolitse ohittaen, Käpylään ja jatkomme Hakamäentien jatkeena olevaa Koskelantietä Vanhaan Kaupunkiin ja edelleen Viikkiin. Tie toki vaihtui jossain vaiheessa Viikintieksi. Latokartanonkaaren ja Malmin hautausmaan läpi ajelimme Kehä I:n ali, Tattariharjuntien yli Ala-Malmin puistoon ja edelleen Malmin keskustan läpi. Kirkonkyläntien ja Suutarilantien kautta pääsimme lopulta kotiin Rubiiniin.
Matkaa kertyi mukavasti 43 km.

11.5. Keskiviikko klo 17:00    "Sirpa ja Päivi ilmottautuu. ROKille kilometrejä kaksi kertaa 37km, eli 74km.(Keravalle ja takaisin yhden pysähdyksen taktiikalla)."

10.5. Tiistai klo 17:00    Lämpötila oli tänään yli 20°C ja oli hirvittävä lounaistuuli. Jälleen kerran paikalle ilmestyivät Päivi, Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Vastatuulta vältelläksemme ajoimme joenrantaa pitkin Tuomarinkylään. Kartanon läpi tupsahdimme Yhdyskunnantielle. Tuomarinkylän ABC:n kautta ajelimme Ohrahuhdantien läpi ja alitettuamme Tuusulanväylän olimme Paloheinäntiellä. Paloheinäntieltä koukkasimme hieman etelään ja olimme mukavalla metsätiellä suojassa vastatuulelta. Keskuspuiston läpi pääsimme Kehä I:n varteen jossain Hämeenlinnantien paikkeilla ja jatkoimme Kehä I:stä seuraten aina Vihdintielle asti. Vihdintietä ajoimme Kehä III:lle asti. Hämeenkylän K-supermarketissa pidimme pienen varikkopysähdyksen ja keskustelimme sattumalta tapaamamme paikallisen musiikkiasiantuntijan kanssa tänään kuolleesta Riki Sorsasta ja uudeksi hittituotteeksi nousseesta hienostuneesta päärynäviinistä. Matka jatkui rankkaan myötätuuleen Kehä III:sta pitkin kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi valitettavasti vain 33 km.
20160510_33km
ROk Bikersin vakkari lepopaikka Kehä III:lla. Huomatkaa Jusan komea klyyvari ja Sirpan, Kaitsun ja Päivin coolit okuläärit.


9.5. Maanantai klo 17:00    Sää oli tänäänkin lämpimän aurinkoinen ja vielä näin illallakin. Kilometrikisan innoittamina lähtöpaikalle Rubiinin eteen ilmottautui tänään arkena maanantai-iltana peräti neljä mankelistia: Päivi, Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Pähkäiltiin hetken minne mennä. Lopulta päätimme pistäytyä Keravalla kääntymässä.
Mikäs siinä. Lähdimme matkaan. Tikkurilan, Korson ja Savion läpi suuntasimme kohti Keravaa. Kulloontien(tässä kohtaa Kulloontie on Google Mapsin mukaan Keravantie) ylitettyämme poikkesimme totutusta. Sillan jälkeen Keravan keskusta olisi ollut kilsan päässä Koilliseen johtavaa pyörätietä. Kännyimme vaihtelun vuoksi luoteeseen vievälle kevyenliikenteen hiekkatielle. Ravintola Killan kohdalta käännyimme oikealle ja pääsimme keskustaan. Tämä pieni ketunlenkki kerrytti kilometrejä kahdella per mankelisti. Keravalta ajoimme Saviolle, jossa pidimme varikkopysähdyksen. Matka jatkui jälleen, koska meidän piti ehtiä katsomaan telkkarista Suomi-USA alkusarjan MM-kisa lätkämatsia. Korson ja Koivukylän jälkeen saavuimme Hiekkaharjun vesitorninmäen juureen. Poikkesimme jälleen totutusta. Käännyimme Uusiniityntielle ja edelleen Koivukyläntielle. Koivukyläntietä ja sen erinimisiä jatkeita pitkin pääsimme suoraan ajelemalla aina lopulta Keravajoenvarteen asti- Jokea seuraten tupsahdimme Sateenkaarisillalle ja sitä kauttahan meillä oli jälleen tuttu matka kotiin Rubiiniin.
Matkaa kertyi Keravan ketunlenkin ansiosta 38 km. Koivukyläntien "hortoilut" eivät lopulta pidentäneet toivotusti reissuamme pätkääkään. Olipahan kuitenkin virkistävää vaihtelua. 40 km jäi saavutamatta, eikä me sitä tällä kertaa jääty ihmettelemään. Lätkämatsikin kun oli juuri voitettavana.
20160509_38km
Lepotauko Savion suihkulähteellä


8.5. Äitienpäivä.klo 12    Kaunis oli sää ja kuskejakin ilmestyi peräti viisi. Sirpa, Alpo, Mikko, Kaitsu ja Jusa. Ajoimme jälleen kerran ensin vastatuuleen Paloheinään. Käännyimme Pakilantielle ja ajoimme Pirjontien ja Pirkkolantien läpi Haagaan. Nuijamiestentien kautta matka jatkui Pikku Huopalahteen ja Munkkiniemen kautta Kuusisaareen. Kuusisaaresta matka jatkui Lehtisaaren ja Kaskisaaren väliselle sillalle, jossa pidimme varikkopysähdyksen. Matka jatkui Lauttasaaren läpi ja Itämerenkatua pitkin ja jatkoimme Baanalle ja Keskustaan. "Fucking Kiasman", Finlandiatalon ja Oopperatalon ohi pääsimme Töölönlahden rantoja pitkin Hesarille. Brahenkadun kautta ajelimme Aleksis Kiven kadulle ja ohitimme kunniakkaasti kansankuppila Populuksen, jonne Jusalla on kuulemma 80-luvun alussa ansaittu elinikäinen porttari. Ylitimme Teollisuuskadun ja kävimme tutustumassa Entisen Teurastamon uusittuihin tiloihin. Teurastamon pihalla Alpolta puhkesi rengas. Matka jatkui Vanhan Talvitien ja Hermannin Rantatien kautta Arabiaan. Hämeentietä pitkin pääsimme Vanhaan Kaupunkiin ja edelleen Viikkiin. Latokartanosta alitimme Lahdenväylän Malmin Hautausmaan paikkeilta ja Pihlajamäentien kautta ajelimme Latokartanontietä seuraillen Malmille ja edelleen Suutarilantien kautta kotiin Rubiiniin.
  Matkaa kertyi lopulta peräti 43 km.
sillalla
Sirpa yritti päästä livohkaan, kun huomasi, jotta alettiin ottaa valokuvia. Paparazzi sai sen kummiskin kiinni ja tilanne oli ikuistettu ja siirretty nettin.


 
7.5. Lauantai klo 12    Tänään ajovuorossa olivat Eija, Masa ja Jusa. Sää oli jälleen aurinkoinen T-paitasää, aivan kuten eilen Rusutjärven kierroksella. Ajoimme vastatuuleen kohti Tuomarinkylän ABC:ta. Tuomarinkylän koiraradan kohdalta käännyimme Tuusulanväylän ali Paloheinään. Paloheinästä ajelimme Keskuspuiston läpi Kehä I:lle. Muutama metri Kehän pyörätiellä ja sitten Kaarelantielle, jossa pidimme K-kaupan nurkalla varikkopysähdyksen. Hämeenlinnantietä seuraillen ajoimme Kehä III:lle asti. Kehä III:sta pitkin palasimme Helsingin Pitäjän kirkon  ja Ankkalammen kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 27 km.
20160507
Kaarelantien K-kauppa



6.5. Perjantai klo 12    Käytiin ajamassa Rusutjärven ympäri. Kuskeina ROK Bikersi Kilometrikisaporukka: Päivi, Sirpa, Masa, Kaitsu ja Jusa.
  Matkalle lähdettiin Tikkurilan kautta Korsoon. Näin vältimme Vanhan Tuusulantien vi... inhottavat ylämäet. Korson jälkeen ajoimme Fallbackantien kautta Tuusulaan. Tuusulasta jatkoimme Hämeentietä pohjoiseen ja kävimme kiertämässä Rusutjärven myötäpäivään. Palasimme Tuusulaan ja Tuusulajärven eteläpäässä kävimme varikkopysähdyksellä Auran kioskilla. Jatkoimme kotimatkaa Hyrylän läpi Vanhalle Tuusulantielle. Korsontien, Kelatien ja Kulomäentien kautta pääsimme Asolanväylälle ja edelleen Koivukylään. Hiekkaharjun ja Tikkurilan läpi pääsimme vihdoin kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 53 km.
20160506_53km
Suutarilantiella matkalla kohti Tikkurilaa


5.5. Helatorstai klo 12    Tänään koitti vihdoin se suuri päivä. Tänään lähdettiin Porvooseen. Porukkaa kertyi kiitettävästi. Päikalla oli neljä ROK Bikersin Kilometrikisa joukkueesta ja ROKia niin ikään edustava Lonely Rider, joka osallistuu kisaan omassa joukkueessaan.  Saa nähdä kumpi joukkue sijoittuu paremmin.
Rubiinin edestä matkaan lähtivät Päivi, Sirpa, Mikko, Kaitsu ja Jusa. Matka kulki alkuun normaaleja reittejä. Jakomäki, Fazerila, Itäsalmi. Suosikkikahvilamme N'Avetta oli suljettu tai sitten sitä ei oltu vielä edes avattu. Jatkoimme matkaa Söderkullan ohi, kunnes Haikon kartanon kohdalla käännyimme kohti Tolkkista. Treksiläntietä pitkin pääsimme Tolkkistentielle. Tolkkistentietä lähdimme kuitenkin ajamaan kohti Porvoota.
Porvoossa vietimme kunnon lepohetken omiamme puuhaillen.
Paluumatkalle läksimme ensin Mäntsäläntietä, mutta käännyimme pian Kuninkaantielle, joka täälläpäin vei tällä kertaa kohti Hinthaaraa. Hinthaara on jossain Porvoon ja Nikkilän puolivälissä. Anttilan jälkeen Kuninkaantiellä oli inhottavan pitkä nousu. Nousun pällä pidimme pienen varikkopysähdyksen. Jatkoimme Kuninkaantietä kunnes se katkesi Kulloontiehen, joka on täälläpäin nimeltään Öljytie. Nikkilän Baccaraan päästyämme, pidimme jälleen varikkopysähdyksen. Vaikka matka alkoikin painaa, niin nyt alkoi himottaa saada 100 km täyteen. Se vaati pientä ketunlenkkiä. Ajoimme Jokivarrentietä kohti Korsoa. Ennen Korsoa käännyimme Vanhalle Lahdentielle ja ajelimme Kuusijärven ohi ja käännyimme Honkanummelle. Tikkurilantien ja Urheilutien kautta koukkasimme Hiekkaharjun kautta Tikkurilaan ja edelleen Tapulikaupunkiin. Koska tarvitsimme vielä muutaman kilometrin jatkoimme aina Tapanilan urheilu kentän kiertäen Tapaninkyläntielle asti. Sitä pitkin pääsimme Suutarilantielle ja vihdoin kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi lopulta 101 km ja tämä viidelle ROKilaiselle..
20160505_101km
Matkalla Porvooseen


4.5. Keskiviikko klo 17:00  Tänään oli tuulinen päivä. Aloitimme ensin vastatuuleen kohti Tuomarinkylän ABC:ta. Käännyimme Tuomarinkylän koiraradalta Tuusulanväylän ali Paloheinään. Paloheinästä ajelimme Keskuspuiston läpi Kehä I:lle. Muutama metri Kehän pyörätiellä ja sitten Kaarelantien kautta Hämeenlinnantien varteen. Hämeenlinnantietä seuraillen ajoimme Kehä III:lle asti. Kehä III:sta pitkin palasimme Helsingin Pitäjän kirkon  ja Ankkalammen kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 27 km. Ajovuorossa olivat: Päivi, Sirpa ja Jusa.

3.5. Tiistai klo 16:30    "Kiitos sirpan aktiivisuuden lähtöviivalla oli mukana Kaitsu, Mikko Ja sirpa.  Sen verran on jo kierretty että kaikki lenkit alkavat olla vakioita.  Kohti kehä kolmosta ja länteen. Ensimmäinen tauko porin tien risteksessä ilman palveluja.  Seuraavana kohteena Bembölen Kaffe-Stuga, jota ennen piti ylittää kolme kohtalaista ylämäkeä. Muistini mukaan joku takana huuteli jopa Äitiä apuun!!!  Lyhyt tauko kahvin ja kaakaon parissa .Ihaillen 27 kpl:ta Bianchi pyöriä. Kysymyksessä oli Ringeby-niminen pyöräily joukkue, ihan oikeita urheilijoita. Paluu matka kehä ykköstä haltialan kauttaa kotipesään.
   Lukemia Mikon pyörän mittarista maalissa: 51 km,kesto 3 h 12 min, keskisyke 108, maks
142, min 64, maks nop 35,9 kmh, kaloreita 1648 kcal(korvattu rubiinissa)"

ROK BikersROK BikersROK BikersROK BikersROK Bikers
Rubiinin OlutKlubi osallistuu tänä vuonna jo kolmatta kertaa peräkkäin valtakunnalliseen polkupyöräilyn Kilometrikisaan. ROKin edustusjoukkue "kisassa" on viisihenkilöinen ja nimeltään ROK Bikers.
  Mukana Kilometrikisassa on tänä vuonna jo lähes 2000 joukkuetta ja 15 000 polkijaa. Rubiinin dreamteam osallistuu kisan kovimpaan sarjaan eli piensarjaan.
  Kisa on leikkimielinen, eikä ROK Bikersin pyöräilijöiltä odoteta yli-inhimillisiä suorituksia. Jokainen ajaa sen verran kuin kuntoa tai intoa riittää. Velvollisuuksia ja paineita ei ole.
  hymiöViime vuonna 2015 ROK Bikers sijoittui Kilometrikisassa kolmanneksi. Aika hyvin OlutKlubilta. SM-pronssia Kilometrikisassa.
  Kapteenin velvollisuus on piiskata joukkue yli-inhimillisiin suorituksiin, mutta onneksi ROK Bikersin dreamteam ei hetkauta kapteenin jorinoille korvaansakaan, vaan tekee mitä huvittaa ja eikun vaan polkee...

1.5. Vappupäivä klo 12    Tänään alkoi kilometrikisa. KilometrikisaLenkkiVappupäivästä huolimatta, lähtöpaikalle Rubiinin eteen, ilmestyi peräti neljä ROKilaista kilometrikisaajaa. Päivi, Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Aikaisemmin oli uhottu, jotta jos ajettais Tuusulajärven ympäri. Nyt tosipaikan hetkellä, aikaisin Vappuaamuna, päätimme ajaa ensin Korsoon ja harkita jatkoa sitten siellä tarkemmin. Korsossa pidimme varikkopysähdyksen So'Rento nimisessä kahvilassa. Varikkopysähdys oli hyödyllinen ja innostava. Aamukalpeus katosi kaikkien kasvoilta ja into jatkaa matkaa kasvoi. Niinpä sitä lähdettiin matkaan kohti seuraavaa etappia Saviota. Savio ohitettiin tyylikkäästi ja matka jatkui Keravan keskustan läpi kohti Tuusulajärveä. Keravan laidalla on sellainen paikka kuin Kilta. Kiltahan tarkoittaa kerhoa, klubia., tms. Paikka oli meille tuttu muistaakseni edellisestä vapusta. Traditioita kun on kunnioitettava, niin päätimme pistäytyä kerhotiloissa varikkopysähdyksellä. Iloisen vapputunnelman merkeissä nautimme kerhon aurinkoisella terassilla pizzaa ja virvokkeita. Aikainen lenkillelähtö, pizzaa mahassa ja lämmin auringonpaiste alkoivat ramaista. Silmät alkoivat lurpattaa ja hetken näytti jo siltä, että matka jatkuukin tästä suoraan kotiin Rubiiniin. Mutta vain hetken ! Mestarillisesti teräksistä ruumiin kuntoa ja rautaista mielen hallintaa osoittaen putsasimme unihiekat silmistä ja jatkoimme matkaa Krapihovin ohi kohti Järvenpäätä. Tässä vaiheessa Sirpa villiintyi ohi ajavien(siis silloin tällöin ohi ajavien) oikeiden urheilupyöräilijöiden tiukoista pyöräilyhousuista. Sirpa lähti haastamaan jokaista ohittajaa. Kuinka ollakkaan. Päätimme pitää Tuusulajärven päässä varikkopysähdyksen. Varikkopysähdys oli hauska ja riehakas. Tunnelman nousu johtui tietysti siitä, että nyt kurvaisimme järven toiselle rannalle ja alottaisimme paluumatkan. Pysähdyimme järven länsirannalla kirjoittamaan nimemme Tuusulajärven kiiertäjien vieraskirjaan. Matka jatkui Aurankioskin ohi Hyrylään ja Vanhalle Tuusulantielle. Ennen Korsontien risteystä pidimme tienpenkalla iltapäivänauringossa vielä yhden huilitauon. Matka jatkui Korsotien ja Kelatien kautta Kulomäkeen. Koivukylä, Hiekkaharju, Tikkurila ja sitten kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi peräti 60 km. ROKin piikkiin kertyi 240km. Samanverran kertyi myös ROK Bikersin Kilometrikisa kassaan, koska kaikki tämänkertaiset kukit ovat mukana myös Kilometrikisassa.
    Seuraavana aamuna kun tarkistin sijoitustamme Kilometrikisassa, olimme ensimmäisen ajopäivän jälkeen sijalla 254. Tämä johtui siitä, että vain Kaitsu oli merkannut kilometrinsä. Kyllä me tästä vielä noustaan Kilometrikisan etusivulle.
Kissa ja riksakuski
Tavattiin kissa ja kissan riksakuski Järvenpäässä.


30.4. Vappuaatto klo 12    Tänä lauantaina vappuaattona lähtijöitä löytyi peräti neljä. Sirpa, Masa, Mikko ja Jusa. Eilen vielä haaveiltiin Tuusulanjärven kierroksesta, mutta päätettiinkin jättää se lenkki huomiseen. Tänään ajettiin taas lentokentänympärilenkki myötäpäivään. Tämä tuttu lenkki ajettiin tällä kertaa lyhyen kaavan kautta Vanhaa Tuusulantietä takaisin päin ajellen ja kahden pysähdyksen taktiikalla. Matkaa kertyi 32 km.
Myllykyläntie
Myllykyläntie


27.4. Keskiviikko klo 17    Jusa lähti jälleen kerran yksin matkaan.. Alkumatkasta Mikko tuli autolla Suutarilantietä vastaan. Siihenhän ei voinut pysähtyä, mutta kohta puhelin soi. "Moi Mikko tässä, kerkiinkö vielä mukaan ?" Hetken päästä jatkoimme kaksistaan kohti Kehä III:sta. Jusa oli aluksi menossa kohti Korsoa, mutta nyt kun oli matkaseuraa ja kaunis iltapäivä, niin päätimmekin ajaa Lentokentän ympäri myötäpäivään. Katriinantien akvaariossa pidimme pienen varikkopysähdyksen. Käännyimme Myllykyläntielle ja sitten Maisalantielle. Ruotsinkylän kanjonin jälkeisen inhottavan ylämäen toisella puolella pidimme bussipysäkillä toisen varikkopysähdyksen. Vanhalta Tuusulantieltä käännyimme Kulomäentielle ja näin pääsimme Kulomäen läpi Asolantielle ja edelleen Koivukylän ja Tikkurilan läpi kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi peräti 39 km, koska pidensimme normaalia Lentokenttälenkkiä niin alku-, kuin loppupäästäkin.  

23.4. Lauantai klo 12    20160423_4kmTänäänkin oli puutetta pyöräilijöistä. Vain Jusa lähti Rubiinin edestä matkaan. Vähän Etolan jälkeen, Jusaa vastaan tulivat Eija ja Jarmo. Jusalla kun ei ollut sen kummosempia reittisuunnitelmia, niin Jusa päätti saattaa kotimatkalla olevat kotiinsa. Eija ja Jarmo saivat näin molemmat kaksi kilometriä. Sitten alkoi ripsiä vettä. Eihän sitä viitsi sateessa ajaa. Jusa ajoi kotiin Rubiiniin nauttimaan "hyvin ansaitsemia virvokkeita". Jusalle merkattiin neljä kilometriä. Puoli tuntiä myöhemmin tulikin jo räntää sen verran, että nurmikot muuttuivat valkoisiksi.

20.4. Keskiviikko klo 17    20160420_17kmEi ollut tällä kertaa muita lähdössä kuin Jusa. Vaikka sää olikin viileä, tämä oli jälleen kerran oiva tilaisuus Jusalle kasvattaa kilometrisaldoaan, koska tämän hetken kuumin ROK-pyöräilijä Kaitsu kun oli sairaslomalla. Tilaisuutta oli siis käytettävä hyväksi. Jusa päätti ajaa Hyvinkäälle ja vielä takaisinkin.
    Matkaan lähdettiin kohti Tikkurilaa, mutta sitten napsahti yksin ajaessa vituttamaan ja tuli jano. Janoisena ei ilman juomapulloa voi Hyvinkäälle ajaa, eikä edes Järvenpäähän. Ehkä sentään Keravalle tai Korsoon. Paskat ! Tällä kertaan päästiin lähes Koivukylään Kehäradalle asti. Siitä käännyttiin takaisin, kun ei siis vaan hotsittannu. Tikkurilassa kuitenkin kaunis ilta vietteli ajamaan Kerävajoen vartta pitkin aina Ankkalammelle asti. Vaikka matkaan lähdettiin kohti pohjoista, niin kotiin Rubiiniin saavuttiin Ankkalammelta etelästä.
    Vaikka ihan maapallon ympäri ei ajettukaan, niin matkaa kertyi arviolta säälittävästi 17 km. Matkamittari ei ollut matkassa, mutta vanhasta muistista Kehäradan risteyksestä on Rubbanaan matkaa kahdeksan kilometriä. Takaisin tullessa ajeltiin joenrantateitä pitkin pikkaisen pitemmän kaavan kautta. Arvio on siis 17 km. Ajelemme nämä samat reitit tulevan kesän aikana vielä useaan kertaan, joten tämä tulee tarkistettua oikein mittareitten kera. Nyt merkataan 17 km. Korjataan sitten myöhemmin jos on tarvetta.

16.4. Lauantai klo 12    Oli aurinkoinen päivä, mutta lämpöä oli vain noin 10 astetta, niin kuin on ollut viimeiset kaksi kuukautta ja lisäksi oli tuulinen sää. Ajateltiin ensin ajella Leppävaaraan. Ajettiin ensin vastatuuleen kohti Tuomarinkylän ABC:tä. Koiraradan tunneleista ajoimme Tuusulanväylän ali ja jatkoimme kohti Paloheinää. Paloheinästä jatkoimme Keskuspuiston metsätaipaleitten kautta Kaarelaan. Tässä vaiheessa suunnitelmiin tuli muutos. Ajoimmekin Kannelmäkeen ja sieltä edelleen Kehärataa seuraillen Malminkartanoon. Malminkartanossa fillarit olivat hetken parkissa. Samalla pidimme itsekin pienen varikkopysähdyksen Bar Kissassa. Baari oli aivan tupaten täysi. Siellä oli jotkut opiskelijoitten naamiaisbileet. 20160416_30km
Keskuspuistossa
Eijaa harmitti suunnattomasti, kun Masa ja Jusa suunnistivat, virvokkeet ostettuaan, suorinta tietä prinsessojen pöytään. Tämä oli "pojilta" kuitenkin täysin ymmärrettävää toimintaa, koska vaihtoehtona olisi ollut pöytä jossa örisi puolitusinaa sikanaamarillista Puttepossua.
   20160416_30km Jatkoimme matkaa kohti Kehä III:sta Malminkartanon rautatieasematunnelin läpi. Ajauduimme kuitenkin kiusallisesti umpikujaan. Käänsimme kärttyisinä kurssin 180° kohti etelää. Tällaiset kurssinmuutokset osoittavat kuinka joustavia pyöräilijöitä ROK Bikersit ovat. Pystymme näet elämään tilanteen mukaan.
    Ajelimme nyt Malminkartanon jätemäen vieritse Naapuripellontietä pitkin kilometripylvas18127Kartanonkaarelle. Käännyimme Kehäradan  suuntaan ja seurasimme sitä hetken etelään. Kanneltietä pitkin alitimme Hämeenlinnantien ja jatkoimme Kanneltietä pitkin jälleen Keskuspuistoon. Jälleen kerran, auringosta suuntaa hakien, suunnistimme Pitkäkoskelle, Haltialaan ja joenvartta pitkin jokien risteyksen kautta Kirkkotietä pitkin Ankkalammen sillan yli kotiin Rubiiniin.
    Matkaa kertyi ties mitä, kun Eijalla, Masalla eikä Jusalla ei kellään sattunut olemaan mittaria. Ei hätää. Lasketaan se matka kartasta, kuhan sattuu olemaan aikaa. Tässä vaiheessa on kuitnkin selvää, että vuodelle 2016 ROKin pyöräilijät ohittivat tänään 2000 km:n kilometripylvään.
17.4.    Karttalaskelmat on tehty ja matkaa kertyi lopulta vain 30 km. Se tuntuu vähältä, kun me ajelimme niin paljon uusia ja vähän käytettyjä reittejä. 2000 km saatiin silti onnekkaasti nipin napin rikottua. Eihän sillä tietenkään mitään väliä ole, mutta kilometripaaluja on kiva ohittaa, kun niitä kummiskin on niin harvakseltaan.

10.4. Sunnuntai klo 12    Tänään oli pilvipoutainen päivä. Edelleen lämpötila jaksaa pysyä alle kymmenessä, mutta kun aurinko pääsee paistamaan pilvien välistä, on ihan lämmintä. Sirpa, Kaitsu ja Jusa ajelivat alkuun Pukinmäen Mackärin kautta joen varteen ja sitten seurasivat rataa aina Oulunkylän, Käpylän ja Pasilan läpi
Keskustaan Rautatieasemalle asti. Jatkoimme Baanan läpi Ruoholahteen. Ruoholahdessa hieman seikkailimme ja kävimme aina Kaapelitehtaalla asti. Lopulta putkahdimme Lapinlahdelle ja hienoille rantareiteille. Munkkiniemestä käännyimme metsäpolulle Pikku Huopalahteen ja edelleen Huopalahteen. Seurailimme Hämeenlinnanväylää, mutta kun tuttu ylikulkusilta oli jostain syystä ajokiellossa, jouduimme hetken hakemaan ylityspaikkaa Hämeenlinnanväylälle. Metsäläntie löytyi, mutta koska Oulunkylään mennessä olisi ollut muutama paskamainen ylämäki, koukkasimme pohjoiseen Keskuspuiston mukaville metsäpyöräteille. 20160410_42km
Kuka arvaa, missä ollaan ?
Keskuspuistossahan polkuja riittää ja metsä näyttää näin kaupunkilaisista aina samalta, mutta ei sinne eksymäänkään pääse, jos ottaa suunnan auringosta ja ajaa muutaman minuutin, niin putkahtaa pakosti ihmisten ilmoille. Me putkahdimme Maunulaan. Pakilantietä pitkin pääsimme Kehä I:n poikki Paloheinään asti. Kuusimiehentietä pitkin olisimme päässeet aina Tuomarilankyläntien ABC:lle asti, mutta Paloheinän Golf-kentän itäpuolelta lähti uusi mukavan näköinen pyörätie öbaut Haltialaa kohti. Eikun sinne ! Pysähdyimme pikkutauolle ja silloin Kaitsu astui jotenkin oudosti alas pyöränsä selästä ja satutti polvitaipeensa polkimen pitoa parantaviin pikkutappeihin. Verta tuli niin perhanasti. Aluksi tilanne näytti tosi pahalta. Onneksi Kaitsulla oli sideharsorulla ja hygieenisesti pakattu "tuppo". Haava oli iso, mutta se saatiin peittoon ja verenvuoto tyrehtyi. Koska jalka toimi, eikä kipu ollut hirvittävä, jatkoimme matkaa kohti Malmin ensiapua. Tuomarinkylänsillan ja Uimarannantien kautta pääsimme Kirkonkyläntielle ja ensiapuun. Kaitsu pääsi iihanan lääkäritytön hoitoon ja sai tikkejä ja pyöräilykieltoa.
    Mitäs me tästä opimme. Sen että tekevälle sattuu ja kaikkia ongelmia ei voi aina välttää. Se oli kuitenkin hyvä vinkki, että jokaisen pyöräilijän varusteisiin kannattaa lisätä ainakin sideharsorulla ja muutama laastari.
    Mielenkiintoinen reissu, vaikka ei ihan putkeen mennytkään. Kilometrejäkin kertyi mukavasti 42.

9.4. Lauantai klo 12    Lämpötila oli lähes kymmenen astetta, mutta kun ilma oli kostea, niin ei ollut kovin lämmintä. Läksimme ajamaan lentokentän ympärilenkkiä myötäpäivään. Sateenkaarisilta, Kehä III, Katriinantie, Myllykyläntie... Myllykyläntiellä saimme inspiraation ja päätimmekin ajaa Lahelan kautta. Lahelanniityn kautta pääsimme luontopolkua pitkin Tuusulanjärven laskujoen yli Tuusulan Mikkolaan. Tuusulanväylää etelään seuraten törmäsimme Fallbackantien risteyksen jälkee Riihi Pubiin. Lyhyen varikkopysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Helsinkiä. Matkaa jatkettaessa alkoi ripsiä vettä. Välttääksemme Vanhan Tuusulantien keljut ylämäet Käännyimme Korsotielle ja sitten ajoimme Kelatien kautta Kulomäentielle. Kulomäen läpi oikaisten pääsimme Asolantielle. Nyt satoi jo kunnolla. Hiekkaharjun jälkeen olimme läpimärkiä. Paska homma, sillä lämpötila ei ollut kesäinen. Ehkä karvan verran alle 10 astettä. Vilu siinä tuli. -HRRRKELE !
Eija, Sirpa, Kaitsu ja Jusa 46 km.

8.4. Perjantai klo 17    Ajetiin ensin vanhaa Tuusulantietä, kunnes käännyimme Simonkyläntielle. Ruskeasannan, Ristipuron, Simonlaakson ja Simon kallion kautta Valkoisenlähteentien poikki Osmankäämintien kautta Keravajoen varteen. Seurasimme Keravajokeen pohjoisrantaa Sateenkaarisillalle ja ajoimme kotiin Rubiiniin. Koska tuuli oli navakka lenkkimme jäi lyhyeksi. Kaitsu ja Jusa ajelivat vain 14 km

3.4. Sunnuntai klo 12    "Käytiin Sirpan kanssa Korsossa- Varikkopysähdys siellä ja pysähdys paluumatkalla Simonkylän grillillä. Syötiin pizzat. Matkaa kertyi 23 km."
 - Kaitsu

2.4. Lauantai klo 12    Tänään oli kesäinen ja lämmin päivä. Sää oli houkutellut paikalle ennätyksellisesti kuusi innokasta pyöräilijää. Päätettiin käydä Keravalla. Ajoimme Korson ja Savion kautta Keravalle, jossa pidimme varikkopysähdyksen. Keravalta läksimme paluumatkalle radan toista puolta eli itäpuolitse. Jossain Savion ja Korson puolivälissä palasimme takaisin tavalliselle reitillemme eli radan länsipuolelle. Saimme kuitenkin aikaiseksi muutaman lisäkilometrin. Näin ollen kotiin Rubiiniin saavuttaessä, mittarissa oli 39 kilometriä.
 Lenkillä mukana olivat Sirpa, Eija, Jarmo, Mikko, Kaitsu ja Jusa.
20160402_39km
Pohjoisesta tullessa Asolanväylä loppuu liikennevaloihin ja kehäradan alituksen jälkeen alkaa Talvikkitie.



30.3. Keskiviikko klo 17    Kaitsu ja Jusa ajoivat ensin Malmille. Malmilta jatkettiin Malminkaarta pitkin Savelaan ja Vantaajoen varteen. Maaherrantietä pitkin päästiin Viikinmäen läpi Viikkiin ja edelleen Vanhaan kaupunkiin. Verkatehtaan puiston sillan yli pääsimme Arabiaan.Arabiassa pidimme pienen varikkopysähdyksen ja jatkoimme Intiankadun läpi Koskelantielle ja Käpylään. Käpylästä jatkoimme radanvartta pitkin Pukinmäkeen ja edelleen Karhusuontien ja Suutarilantien kautta kotiin Rubiiniin. Matka oli tällä kertaa 23 km pitkä.

28.3. Maanantai klo 12    "Eipä ollut polkijoita ma 28.3. klo 12:00 Rubiinin edessä. Sitten tänään(ti) luinkin netistä, että olittekin lähteneet vasta 13. No sainpahan ajaa rauhassa."   - Masa
    "Paljonko sait kilometrejä ? Sorry ! Olis pitänyt ilmotella, mutku oletin, että olet vielä talvilomalla. No eilen tuli kevät. Mun moka. Sorry !"   - Jusa
    "20 vain, kun tuli vielä voimailtua sen lisäksi. Ensi lauantaina yritän päästä mukaan."  - Masa
     "OK hyvä"   - Jusa
28.3. Maanantai klo 13    Sää oli kaunis ja aurinkoinen. Lämpötilaoli 8°C ja lämpenemään päin. Matkaan olivat lähdössä Sirpa, Kaitsu ja Jusa. Matka lähti kulkemaan Sateenkaarisillan yli Kehä III:lle. Kehä III:n pyörätie on ollut sula jo viikkoja. Ongelmana on nyt vain hiekka. Irtohiekka alamäessä olevassa kurvissa on vaarallista. Väärin jarutettaessa fillari lähtee helposti lapasesta ja sitten kolisee. Matka jatkui Kehätietä pitkin aina Vihdintienristeykseen asti. Hämeenkylän K-supermarketissa kävimme täyttämässä juomapullomme täyteen 20160328_45km
ROK Bikersin taukopaikka Kehä III:lla
urheilujuomaa. Tässä vaiheessa tapahtui jotain poikkeuksellista. Emme palanneetkaan enään Kehä III:lle, vaan jatkoimmekin Ainontietä Pitkäjärven eteläpuolitse kohti Viherlaaksoa. Pitkäjärvenrantaa ajellen näimme hienoja maisemia, mutta löysimme myös runsaasti jyrkkiä ylämäkiä. Pitkäjärvenranta loppui ja alkoi Pitkäjärventie. Pitkäjärventieltä löysimme mukavan aurinkoisen bussipysäkin keskeltä jyrkkää ylämäkeä. Istahdimme pysäkille nauttimaan voimajuomaa ja lepuuttamaan väsähtäneitä reisimuskeleita. Siinä keskellä ylämäkeä oli mukavaa arvostella muitten pyöräilijöitten ylämäkiajoa. Voimajuoma loppui ja piti jatkaa matkaa. Lähderannan eteläpuolelta läksimme Lähderannantietä pitkin kohti etelää. Pyörätiet kun kulkee miten kulkee eksyimme vahingossa haarautuvalle Viherlaaksontielle. Sitten pyörätie loppui, mutta joku polku jatkui Viherlaakson lukioon. Kävimme lukion läpi, joten ehkä olemme täten ylioppilaita tai jotenkin viisaampia kummiskin. Lopulta tupsahdimme vääjäämättä Vanhalle Turuntielle, kuten olimme suunnitelleetkin. Turuntietä pitkin pääsimme Leppävaaraan, jossa pidimme pakollisen varikkopysähdyksen. Jatkoimme matkaa Kehä I:stä pitkin. Emme kuitenkaan ajaneet Pukinmäen Mackärin kautta, vaan oikaisimme Pakilantietä pitkin Paloheinään ja sieltä edelleen kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 45 km.
    Tällä reissullä näimme kokonaista kolme puhjennutta rengasta. Enpä tiedä, johtuiko rengasrikkojen runsas määrä, siitä että nyt niihin kiinnitettiin erityistä huomiota, koska aikaisemmin narisin pyöräteillä käytettävästä murskatusta, teräväsärmäisestä hiekasta. Meillä ei tällä kertaa ollut ongelmia.

27.3. Sunnuntai klo 12    Vain Eija ja Jusa lähtivät tänään lenkille. Sää oli aurinkoinen. Kävimme Korsossa markkinoilla. Matkaa kertyi näin ollen tutusti 22 km. Menomatka meni kepeästi, mutta takaisin tullessa oli rankka vastatuuli. Menomatkalla näimme yhden fillaristin, joka talutti.fillariaan, josta oli kumi tyhjennyt. Lämpöäkin oli reissullamme mukavasti yli 5°C, joten.saattaa se kesä vielä tullakin.  

26.3. Lauantai klo 12    Lenkki alkoi huonosti. Sirpan kesä-Meridan renkaissa oli liian vähän ilmaa. ROKin pumppu oli hukassa tai varastettu. Ajoimme ensin Sirpalle ja pumppasimme kumit täyteen. Lenkille lähtivät tällä kertaa Eija, Sirpa, Mikko ja Jusa. Matka kulki Pukinmäen Mackärin kauttaa Kehä I:n varteen ja Kehätietä seuraten Myllypuroon. Myllypuroon saavuttaessa, ikuisten tietyömaitten aiheuttamalta kiertolenkiltä löytyi vieläkin varjoisasta paikasta jäinen ylämäki. Talvi se vaan sinnittelee. Mäen jälkeen sattui vuoden ensimmäinen rengasrikko. Sirpalta puhkesi kesä-Meridasta takarengas. Sisäkumi vaihdettiin ja matka jatkui kohti Kontulaa. Kontulan ostarilla kumi puhkesi uudestaan. Sirpa päätti palata himaan taksilla. Ennen vanhaan, hyvinä aikoina, hiekka oli meren, muitten vesistöjen tai jääkauden jauhamaa kiveä. Nykyisin hiekoitushiekka murskataan kalliosta koneellisesti. Koneellisesti murskattu hiekka on teräväsärmäistä ja aiheuttaa paljon fillarien kumien puhkeamisia keväisin. Muut jatkoivat matkaa Jakomäkeen ja Jakiksessa Mikon ehdottomasta vaatimuksesta pidettiin varikkopysähdys ravintola Bumerangissa. Eijakin halusi käydä Bumerangissa, koska ei ollut aikaisemmin ikinä käynyt. Jusa oli tässä tapauksessa ainoa syytön. Bumerangissa Mikko tilasi teetä. Täten voidaan kumota sitkeänä pyörivät huhut, jotta aina ne dokaa kahvia pyöräreissuillaan. Bumerangista matka jatkui sulavasti kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi kaikkiaan 26 km. 
20160326_26km
Jäinen ylämäki aiheuttaa tervettä varovaisuutta


23.3. Keskiviikko klo 17    Taaskaan lähtöpaikalle ei saapunut ketään muuta kuin Kaitsu. Kaitsukaan ei seuran puutteessa viitsinyt tällä kertaa ajella pitkää lenkkiä. Ensin Kehä III:lle ja sitten Tuusulantien risteyksestä Sateenkaarisillan kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 7 km.

20.3. Sunnuntai klo 12    "Kävin tänään perinteisellä kaupunkikierroksella. Kävin kiertämässä lenkin Jätkäsaaressa. Paikka on viime kesästä muuttunut tosi paljon. Kilometrejä 44."  - Kaitsu

19.3. Lauantai klo 12    Eilen tai yöllä oli tullut pikkuisen lunta, joka oli osittain sulanut ja muodosti jäätyneitä lätäköitä ta jäätynyttä sohjoa. Klo 9  aamulla aurinko paistoi ja pakkasta oli -4°C. Puoli kahdeltatoista aurinko paistoi ja lämpö oli nollassa. Sää oli kaunis ja näytti lämpenevän. Siispä pyöräilemään. Lähtöpaikalle ilmestyi kuitenkin vain kaksi pyöräilijää: Kaitsu ja Jusa. Aurinko meni lähdettäessä pilveen ja alkoi hieman tuulla. Kylmähän meille ei tullut, kun oli talvipyöräilijän vaatteet. Sulamaan taas lähteneet lätäköt ja sohjot jäätyivät kuitenkin nyt uudelleen. Kaitsulla ei ollut ongelmia, kun sillä oli leveät nastarenkaat. Jusa taas oli jo edelliselle lenkille vaihtanut nastat veks ja ajeli nyt slickseillä. Niinhän siinä sitten kävi,että Tikkurilan uimahallin parkkipaikalla Jusa kaatui yrittäessään väistää sohjoista lammikkoa. Väistöliikkeessä etupyörä osui sohjosta jäätyneeseen uraan, tasapäino järkkyi ja sitten mentiin mukkelismakkelis. Jalkaan sattui ja sääreen tuli komea kuhmu ja mustelma. Kipeähän se koipi nyt on, mutta tuskin mitään sen kummempaa, koska matka jatkui hetken kuluttua normaaliin tapaan. Tikkurilasta jatkoimme Hiekkaharjun läpi Koivuklään. Koivukylänväylän kautta Pääsimme Tuusulantien kautta takaisin kotiin Rubiiniin.
Matkaa kertyi 18 km.

16.3. Keskiviikko klo 17    Sää oli loistava. Aurinko paistoi lähdettäessä matkaan ja lämpöäkin oli jotain 7-8°C ja lämpötila oli plussan puolella.20160316_30km Koska paikalle ilmestynyt porukka oli kova, niin Jusa ehdotti, jotta käytäiskö Saviolla. Kaikki suostuivat. Niinpä käytiin vanhoja tuttuja reittejä pitkin Tikkurilan ja Korson kautta Saviolla varikkopysähdyksellä ja sieltä palattiin omia jälkiä pitkin takaisin kotiin Rubiiniin. Kilometrejä kertyi Savion reissulta 30.
  "Hard core"-jengi oli tällä kertaa: Sirpa, Mikko, Kaitsu ja Jusa. Ois reissulle kaivattu muitakin ! Sää kun oli mitä mainioin ja koko matka oli sula. Ei ehkä ihan kuiva, mutta sula. Ei ollut jäätä eikä lunta tiellä. Pyörätie oli tottakai vielä täynnä hiekkaa talven jäljiltä, mutta kyllä se pyörä kulkee hiekkaisella asfaltillakin.

13.3. Sunnuntai klo 12    Aurinko paistoi, kun Kaitsu ja Jusa ajoivat Kiertotähdentien kautta ja Sateenkaarisillan yli Kehä III:lle. Matka jatkui Kehä III:sta pitkin aina Vihdintielle asti. Hämeenkylässä vietimme lyhyen varikkopysähdyksen. Vihdintietä pitkin pääsimme Kehä I:lle. Pukinmäen Mackäri kiertäen palasimme kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 33 km.
20160213_33km
Lepotuokio Vihdintiellä. Battery tekee kauppansa.


12.3. Lauantai klo 12:05    Sää oli aurinkoinen, mutta lämpöä vain 1-2°C vaikka sääennuste lupasi 4°C. Sirpa, Mikko ja Jusa olivat tänään "ajovuorossa". Ajeltiin Malmin Lentokentän pohjoispuolitse Jakomäkeen. Sirpa veti porukkaa huimaavaa vauhtia. Jätkät oli kusessa. Jakomäestä jatkoimme Kontulan kautta Myllypuroon. Myllypuron ostarin läpi oikaisimme Roihupeltoon ja sitten Viikinsuoran kautta koukkasimme ravintola Kaskeen varikkopysähdykselle. Matkaa Kaskesta jatkettaessa tuli kylmä kun vanha hiki kylmettyi. Mehän ei siitä herpaannuttu vaan jatkettiin takaisin Viikin Prisman takaa Maaherrantielle ja Viikinmäen kautta Vantaajoen yli aina radanvarteen asti. Seurasimme hetken rautatietä pohjoiseen. Pukinmäkeä lähestyttäessä alitimme radan ja ylitimme heti perään Kehä I:n Säterinpolun sillan kautta. Pukinmäen ostarilta palasimme Karhusuontien, Tapaninvainiontien ja Suutarilantien kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi säälittävästi vain 29 kilometriä, vaikka ajelimme pitkin ja poikin Helsinkiä monta tuntia.
Missä perkeleessä ne kilometrit oikein luuraa ?
Näyttääköhän se Mikon talvifillarin mittari oikein ? Jusallahan ei omassa Inserassaan mittaria enään ole, kun joku pitkäkyntinen mulkku varasti sen Rubiinin edestä. Onneksi siitä mittarista oli patterit loppuneet jo n.20 vuotta aikaisemmin. Toivottavasi sitä kusipää, paskaläjä, idiootti varasta edes vähän harmitti, kun riskeerasi terveytensä toimimattoman mittarin takia.
20160312_29km
Tauko paikalla Myllypurossa.


9.3. Keskiviikko klo 16:30    Tänään lähdettiin poikkeuksellisesti matkaa puoli tuntia normaalia aikaisemmin.Se oli fiksu päätös, koska näin kerkesimme ajaa pikkulenkkimme valoisan aikaan. Matkaan oli lupautunut neljä pyöräilijää, mutta yksi oli joukosta poissa. No hyvä näinkin. Reippaina kuskeina toimivat tällä kertaa Mikko, Kaitsu ja Jusa. Matkaan lähdettiin Rubbanan edestä Kehä III:sta vasemmalle eli siis länteen. Katriinantien risteyksen jälkeen luikahdimme Kehätien alitse Viinikantien kautta Kuninkaantielle Vantaajoen varteen. Kuninkaantien ja Ylästöntien kautta pääsimme Tammistoon ja edelleen Helsingin pitäjän kirkon pohjoispuolitse Sateenkaarisillan kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 21 km.
20160309_21km
Vantaalla tapahtuu ?


6.3. Sunnuntai klo 12    Mikko, Kaitsu ja Jusa ajoivat ensin Korsoon ja sitten Kulomäentietä pitkin Vanhalle Tuusulantielle. Vanhaa Tuusulantietä pitkin palasimme sitten kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 25 km.
Sää oli muutaman asteen plussalla ja tällä reitillä löytyi paikoin pitkiä matkoja sohjoa, joka pahasti vaikeutti matkantekoa ja pisti ylipitkäksi venähtäneen joulutauon rappeuttamat reisilihakset kärsimään.
 7.3.   "Ei toi keli nyt niin kovin vaativa. Mitä lihaksiin tulee niin sulla takana vähiten kilsoi." - Mikko
 8.3.   "No joo. Ehkä se keli ei oikeesti ollut niin paha miltä se tuntui ja sekin on totta, että Jusalla on kilometrejä tälle vuodelle tästä porukasta vähiten. Mikko kun oli Espanjassa harjoittelemassa mäkiajoa ja Kaitsu osallistui Talvikilometrikisaan ja ajeli yli 2000 km vielä huonommissa olosuhteissa. Tämä Minun n.20-vuotias "talvipyöräni", Insera, ei enään ole parhaimmillaan. Etupyörässä on nastat, jotta ohjattavuus säilyisi liukkaillakin. Takapyörä on kesärengas, mutta valitettavasti lähes slicsi. Näin minä pähkäilin pienessä sievässä päässäni, että näin on hyvä.
 Kuitenkin ylämäessä sohjossa takapyörä lipsui ja suti tyhjää jos yritti polkaista vauhtia vähänkään reippaammin, niin kuin ylämäessä on lähes pakko polkaistakin. Paska homma ja sehän väsyttää ja lievästi sanottuna harmittaa" - jusa -
20160306_25km
Vanha Tuusulantie ja täysin ajettava kevätkeli.



5.3. Lauantai klo 12    Eija, Kaitsu ja Jusa lähtivät Rubiinin edestä Kiertotähdentietä pitkin Sateenkaarisillalle ja edelleen Nimismiehen maantiesillan yli Kehä III:lle kohti länttä. Caravellentien risteyksen jälkeen livahdimme
mäen päällä Nuolikujan ja Nuolitien kautta Tikkurilantielle. Ajoimme Tikkurilantien loppuun asti ja siirryimme Kehäradan pohjoisreunaa kulkevalle uudelle pyörätielle. Pyörätie on vain muutaman kilometrin pitkä, mutta onhan se hieno muutamine tunneleineen. Pyörätie kulki Kivistön aseman ohitse. Yritimme etsiä Kivisöstä varikkopysähdyspaikkaa, mutta tässä vaiheessa Kivistö on pelkkää rakennustyömaata. Taloista rungot ovat jo pystyssä, mutta vain muutamassa harvassa näyttäisi olevan asukkaita. Paikka vaikutti toistaiseksi vielä pelottavalta aavekaupungilta. Palasimme takaisin pyörätielle ja ajelimme sitten lähes samoja polkuja pitkin takaisin kotiin Rubiiniin.
Matkaa kertyi 27 km.
20160305_27kmKehätien varressa pohjoispuolinen pyörätie oli lähes täysin lumeton ja jopa melkein kuiva. Ajoittain paistava aurinko pääsi kehätien yli esteettömästi sulattamaan lumet ja jäät.
20160305_27km
Kehä III:lla Caravellentien liikennevaloissa.


2.3. Keskiviikko klo 17    Keskiviikkona yleisöryntäys oli yllättävän suuri, mutta silti vielä vain kolme kuskia osallistui keskiviikkolenkille. Kuvassa ovat pyörailijät Allu ja Aatu. Kuvaajana on äijistä pienin eli Kaitsu. Kolme miestä ampaisi lenkille Keravajokea seuraten kohti Alatikkurilaa. Varikkopysähdys vietettiin Mackärissä. Tyhmempi voisi luulla, että hamburilaiset ovat pyöräilijälle sopimatonta roskaruokaa. Näinhän ei tietenkään ole. Kohtuudella nautittuna kunnon burilainen antaa energiaa ja kannustaa entistä parempiin suorituksiin. ROK Bikers ei sylje hamburilaisiin. ROK Bikers nauttii elämän pienistä nautinnoista kohtuudella ja yksi merkittävimmistä nautinnoista on pyöräily.
Mackäristä matka jatkui kotin Rubiiniin. Matkaa ROKin kilometrikassaan kertyi 3 x 9km = 27 km.
20160302_9km
"Keskiviikko ajoryhmä. Ajettiin Keravajokea Alatikkurilaan ja Mackärissä varikkopysähdys. Sieltä taas Rubiiniin. Kilometrejä 9."

28.2. Sunnuntai klo 12    Nyt taitaa vihdoin olla kevät tulossa. Auringon kurkkiessa pilvien takaa, peräti neljä ROKilaista lähti Rubiinin edestä lenkille aluksi kohti Tattarisuota. Mukana olivat Sirpa, Mikko, Kaitsu ja Jusa. Ensin Tattarisuon läpi oikaisten pääsimme Tattariharjuntietä pitkin Malmin hautausmaan kautta Pihlajamäkeen. Pihliksessä vietimme pienen mukavan varikkopysähdyksen jossain Sirpan suosimassa karaokebaarissa. Varikkopysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa Vantaajoen varteen  ja edelleen Tapaninvainiontien ja Suutarilantien kautta kotiin Rubiiniin. Matkaa kertyi 22 km.
Nyt oli mukava ajella, kun tiet olivat aurattuja ja sileitä. Metsäpoluillakin lunta oli vain ohut kerros ja sekin oli tiiviiksi tallattua. Erityisen aurinkoisilla paikoilla lunta ei paikoittain ollut lainkaan.
20160228_22km
Vantaajoen rannalla Pukinmäessä.



27.2. Lauantai klo 12 20160227Kaitsu oli ainoa, joka ajoi lauantaina. Sää ei muille jostain syystä kelvannut. Mikä lie ollut jälleen tällä kertaa tekosyynä ?  Kaitsu onneksi kävi jälleen Saviolla. Takaisin tullessaan hän koukkasi vielä Itäisen Valkoisenlähteentien kautta. Näin matkaa.kotiin Rubiiniin ja ROKin vielä niin onnettoman keveään kilometrikassaan kertyi sentään 34 km.


"Tankkaus"

24.2. Keskiviikko klo 17   Mikko tuli tiistaina ulkomaanmatkoiltaan. Rubiinissa uhottiin tiistaina, jotta keskiviikkona ajetaan fillarilenkki. Keskiviikkona sää oli muuten passeli, mutta parin plus-asteen ansiosta tiet olivat kiinteähkön loskan peitossa. Tässä tapauksessa "kiinteä loska" tarkoitti sitä, että sen päällä pystyi kävelemään, mutta polkupyörän kapeat renkaat upposivat siihen paikoittain ja yllättäen ja jatkuvasti. Kun pyörät vajosivat loskaan, ohjaus muuttui pystyssäpysymistaisteluksi, vauhti hiipui ja polkaistaessa vauhtia takapyörä alkoi sutia. Ajoittain renkaat tavoittivat sohjon alta kiinteää maata ja välillä sohjo jopa kantoi, joten taitavalla ja onnekkaalla ajolla matkaa pystyi tekemään kaatumatta tai jalkaa maassa käyttämättä jopa satoja metrejä kerrallaan.
    Paikalle Rubiiniin lähtöpaikalle ilmestyi kolme enemmän tai VÄHEMMÄN urheaa pyöräilijää. Sirpa, Mikko ja Jusa. Sirpa oli jo käynyt fillarilla töissä. Aamulla oli vielä ollut pakkasta, joten matka oli mennyt hyvin, mutta kotimatka oli ollut lievästi sanottuna hankala. Sirpa ei ollut vapaaehtoinen "ylimääräiselle" lenkille. Jusa oli samaa mieltä ja Mikkokin suostui, yleisen painostuksen takia, luopumaan lenkistä.
    Kuitenkin, pieni piru hiipi Mikon ja Jusan alitajuntaan. Koska Kaitsu lintsasi lenkiltä, muka työesteisiin vedoten, päätimme ajaa ainakin "jotain". Päätimme näyttää Kaitsulle esimerkkiä ja ajaa vaivoja säästelemättä lähimpään kapakkaan. Ajaisimme sinne sisulla ja vaikka joutuisimme kantamaan fillareita. Sirpa "jänisti" ja sanoi, että hän kävelee.
    Läksimme matkaan Rubiinin edestä. Kurvasimme Alepan editse ostarinaukiolle ja kiersimme K-kaupan vastapäivään. Palasimme uimahallinkäytävää pitkin keskusaukion Pizzeriakulmaan, josta käännyimme oikealle ja pysähdyimme lähimmän naapurikapakan eli Sitruunan, eikun Silta-kapakan eteen. Kävimme olusella ja palasimme sitten suorinta tietä kotiin Rubiiniin. Mikolle ja Jusalle kertyi matkaa 0,2 km. Kuten tapanamme on, pyöristämme matkan lähimpään täyteen kilometriin ja siitä saimme saldoksi 0 km.

20.2. Lauantai klo 10:30    Perjantaina Rubiinissa Sirpa ja Jusa vielä luulivat lähtevänsä Lauantaina Kaitsun kanssa pyöräilemään. Masa oli muita viisaampi ja sanoi jo perjantaina väistävänsä retkeltä. Lisäsi vielä, että meinaa ostaa maaliskuuksikin HKL:n kuukausilipun.
  Aamulla lauantaina klo 9:45 satoi lunta. Tai oikeastaa ei satanut, mutta tihkutti pientä lumimitihkua. Uutta lunta oli yöllä ja aamulla kertynyt ehkä karvan verran alle 10 senttiä. 20160220_30km
  - Jippii, hyvä tekosyy !, ajatteli Jusa ja painui takaisin nukkumaan.

Kuitenkin:
Ainakin Kaitsu oli lähtenyt ajamaan, koska ennen keskipäivää tuli tekstiviesti Saviolta varikkopysähdykseltä. Mahdollisista muista lenkkeilijöistä tai koko matkan pituudesta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta palaamme asiaan ja tarkennamme tilastoja.
Kaitsu kävi todistettavasti ainakin edestakaisin Saviolla, joka on 15km päässä, joten hänelle merkataan 30 km.
"Varikkopysähdys. Renkaita ei vaihdeta. Vain tankkaus."

6.2. Lauantai klo 12:00    Ne oli lapaset, jotka tällä kertaa viivyttivät Jusan lähtöä starttipaikalle. Lopulta lapaset löytyivät, mutta Jusa myöhästyi ja Kaitsu oli jo kerinnyt lähteä kohti Tikkurilaa. Onneksi puhelin oli keksitty ja pian matka jatkui kimpassa kohti Keravaa.
  Sää oli harmaa ja pari astetta pakkasella. Tiet oli aurattu ja loput lumet olivat tallautuneet tiiviisti ja tasaisesti. Tiivis pakkaslumi ei ollut kovinkaan liukasta ja meillähän oli kummallakin nastarenkaat. Jusa olisi käynnyt, näin vuoden ensimmäisellä lenkillään, vain Korsossa, mutta Kaitsu puhui ympäri ja matka menikin suhteellisen sujuvasti Keravalle. Keravalla näpsäisimme valokuvan ja palasimme Saviolle varikkopysähdykselle. Saviolta lähtiessä alkoi lievästi pyryttää ja meillä oli nyt vastatuuli. Pyöräilijät vihaavat vastatuulta, mutta talvella pikkupakkasellakin vastatuuli on ihan perseestä. Kaitsu, joka oli pyöräillyt koko talven, ei ollut moksiskaan, mutta Hiekkaharjuun saavuttaessa Jusa oli jo puolikuollut. Kankkusessa, puolikuntoisena, tyhjin vatsoin ei kannattaisi lähteä kylmässä pyöräilemään.
  Hiekkaharjun vesitornin vieressä oli Simonkylän Grilli ja siellä me pidimme toisen varikkopysähdyksen. Jusa tankkasi energiaa ja pienen korjaussarjan jälkeen kaikki oli jälleen kunnossa. Loppumatka sujui kunnialla, vaikka lumipyry hieman yltyikin. Uutta lunta matkaa hidastamassa oli kuitenkin vain noin sentin verran. Lopulta saavuimme kotiin Rubiiniin 36 km rikkaampina.
20150206_36km
Keravalla


31.1. Sunnuntai   Rubiini - Kerava - Rubiini. Kilometrejä 36 km.Kaitsu kävi Keravalla moikkaamassa veljeään.

30.1. Lauantai klo 12:00    Rubiini - Kerava - Rubiini. Kilometrejä 36 km. Jälleen kerran ainoa osallistuja oli Kaitsu. Jusa oli kyllä perjantaina luvannut lähteä lenkille, mutta eipä siitä ollut lähtijäksi. Se makasi klo 12 punkan pohjalla kankkusessa ja heräili vasta myöhemmin iltapäivällä. Tänään olisi ollut mainio sää ajaa. Pari astetta lämmintä ja pyörätietkin olivat suhteellisen sulia. Toki liukkaita paikkoja ja jäätä oli paikoittain runsaastikin. Se ei olisi haitannut, koska kummallakin reissulle lupautuneella oli nastarenkaat. Yksi kuitenkin vain ajoi.

24.1. Sunnuntai klo 12:00  Hieno talvipäivä lunta tullut tarpeeksi. Pakkaslumessa mukava ajaa. Malmin ja Pukinmäen kautta kiertäen matkaa kertyi 12 km.
  Tälläkään kertaa muista ei ollut lähtijöiksi. Kaitsu ajoi lenkin yksin.

23.1. Lauantai  klo 12:00 Kaupunkikierros: Arabia , Hakaniemi, Kaivopuisto, Baana, Arabia ja joenvartta takaisin Siltamäkeen. Hieno talvipäivä. Koskikara oli Vanhankaupungin koskella, mutta puhelimen kameraan ei tullut tarpeeksi hyvää kuvaa. Lintu ei tullut tarpeeksi lähelle pyöräilijäkuvaajaa. 42 km näytti mittari retken jälkeen.
  Kaitsu aloitti siis tänäkin vuonne ROKin pyöräilykauden ja komeasti aloittikin.


tauko paikalla
 
kilometrikisaROK Bikers on kesälomalla, mutta ei ihan jouten kummiskaan. Työmatkoja ja kauppareissuja ajellaan fillareilla ja tietysti käydään välillä fillarilla Rubiinissa.
Kaitsu osallistuu peräti TalviKilometrikisaan. Kaitsun joukkue on ilmeisesti Arabian Tsygäilijät. Kisaa voi seurata ThaimaaKilometrikisan sivustolta.
Mikko taasen kärsii helteestä Thaimaassa. On sillä siellä näköjään fillarikin, mutta tuskin se voi sillä ajella, kun siellä on sellainen helle.
Nykyset Suomen -15 °C pakkaset on tietenkin paljon mukavampia, koska pakkaseltahan voi aina helposti suojautua.

ROK Bikers ripusti fillarit narikkaan 27.12.2015.
Matkaa kertyi vuonna 2015  20 126 km
Heti uudenvuoden jälkeen, kun säät sallivat, ampaisemme jälleen liikkeelle.


Yhteistyökumppanit

ROK logo

Rubbana

Kavaljeeri

Siltamaen Apteekki

Vaasan

  jopotytto_2









Cyclepath



ROKin pyöräily





ROKin pyöräilijöitten kilometrit lenkeittäin. Näissä taulukoissa ovat mukana vain ROKin järjestämät lenkit.
Pyöräilijöitten muut omat lenkit ovat heidän oma asiansa, eikä niitä ole laskettu ROKin ajoiksi.
Eihän noilla kilometreillä oikeasti ole suurta merkitystä, mutta ihmismieli kun on sillälailla lapsellinen, että omia ennätyksiä on mukava rikkoa ja omia ja yhteisiä tavoitteita on mukava saavuttaa. Kun savutuksia saavuttaa, on mukava urheilullinen "tekosyy" juhlia. Mikäs sen mukavampaa.


2016
23.1.
24.1.
30.1.
31.1.
6.2.
20.2.
24.2.
27.2.
28.2.
2.3.
5.3.
6.3.
9.3. 12.3.
13.3.
16.3.
19.3.
20.3.
yhteensä
Kaitsu
42
12
36
36
36
30

34
22
9
27
25
21

33
30
18
44
455
Jusa




36

0,2

22

27
25
21
29
33
30
18

241
Mikko






0,2

22


25
21
29

30


127
Sirpa








22




29

30


81
Eija










27







27
Allu









9








9
Aatu









9








9
yhteensä
42
12
36
36
72
30
0
34
88
27
81
75
63
87
66
120
36
44
949

2016
23.3.
26.3.
27.3.
28.3.
30.3.
2.4.
3.4.
8.4. 9.4.
10.4.
16.4.
20.4.
23.4.
27.4.
30.4.
1.5.
3.5.
4.5.
yhteensä
Kaitsu
7


45
23
39
23
14
46
42





60
51

805
Jusa

26
22
45
23
39

14
46
42
30
17
4
39
32
60

27
707
Sirpa

13

45

39
23

46
42




32
60
51
27
459
Mikko

26



39







39 32

51

314
Eija

26
22


39


46

30

2





192
Masa



20






30



32



82
Päivi















60

27
87
Jarmo





39






2





41
Allu


















9
Aatu


















9
yhteensä
7
91
44
155
46
234
46
28
184
126
90
17
8
78
128
240
153
81
2705
 
2016
3.
5.5.
Porvoo
6.5.
7.5.
8.5.
9.5.
10.5.
11.5.
12.5.
13.5.
15.5.
16.5.
17.5.
18.5.
19.5.
20.5.
21.5.
Kirjasto-
kierros
22.5.
23.5.
yhteensä
Jusa
101
53
27
42
38
33

43
40
82
43
28
33
33
38
55
39
42
1477
Kaitsu
101
53

42
38
33

43
40
82
43

33
17

16

37
1383
Sirpa
101
53

42
38
33
37
43
40
82
43

33
39

12
39
37
1131
Päivi
101
53


38
33
37

40
82
43

33


16
39

602
Mikko
101


42












39

496
Eija


27












16


235
Masa

53
27






35






39

236
Alpo



42














42
Jarmo


















41
Jaakko















22


22
Satu















16


16
Allu


















9
Aatu


















9
yhteensä
505
265
81
210
152
132
74
129
160
363
172
28
132
89
38
153
195
116
5699
värit

2016
24.5.
27.5.
28.5.
29.5.
30.5.
31.5.
1.6.
2.6.
3.6.
4.6.
5.6.
6.6.
7.6.
8.6.
9.6.
10.6.
11.6.
12.6.
yhteensä
Jusa
61+38
36
51
105

8

11
19
19
10
65+20
61+42
28
31
38
30
57
2207
Kaitsu

36
51
105
33
22

11
19
19

20
61
28
31

30
57
1906
Sirpa
38
36
51
105
33
22
15

19
19

65+20


31
38
30

1653
Päivi
38








19

65
61+42
28




855
Mikko
61

















557
Masa


51













30

317
Eija









19








254
Alpo
61

















103
Jaakko












28

38


88
Jarmo









19








60
Satu


















16
Allu


















9
Aatu


















9
yhteensä
297
108
204
315
66
52
15
22
57
114
10
255
267
112
93
114
120
114
8034

2016
13.6.
14.6.
15.6.
17.6.
19.6.
20.6.
23.6.
24.6.
25.6.
26.6.
29.6.
30.6.
1.7.
2.7.
3.7.
4.7.
6.7.
8.7.
yhteensä
Jusa

29
45
8
69
43
36
35
111
44
24


89
31
36
31
17
2855
Kaitsu
41

45


40
36
35
111
44
45
45
25 89
31
36
31
17
2577
Sirpa
41
29

8
69
25
36
35
111
44
45




36
31
17
2180
Päivi


45

69













969
Mikko













36




593
Masa


















317
Eija


















254
Alpo


















103
Jaakko

















88
Jarmo


















60
Satu


















16
Allu


















9
Aatu


















9
yhteensä
82
58
135
16
207
108
108
105
333
132
114
45
25
214
62
108
93
51
10030

2016
9.7.
10.7.
12.7.
13.7.
14.7.
16.7.
Grand
Tour
17.7.
18.7.
Mäntsälä

19.7.
20.7.
21.7.
24.7.
26.7.
27.7
29.7.
30.7.
31.7.
1.8.
yhteensä
Jusa
8
54
29
55
55
72
51
103
28
26
29
51
36
42+27
33
39
11
39
3643
Kaitsu
8

29
55
55
78
51
104

26
29
51
36
42+27 33


39
3240
Sirpa
8

29
55
55
78

104


29
51
36
42

39 11

2717
Päivi





78
51
38
28









1164
Mikko


















593
Masa
8

29


78

38
28



36





534
Eija
8




78









39


379
Jarmo





78












138
Alpo


















103
Jaakko

















88
Satu
8

















24
Allu
8

















17
Aatu


















9
Arja
8

















8
yhteensä
64
54
116
165
165
540
153
387
84
52
87
153
144
180
66
117
22
78
12657

2016
2.8.
3.8.
4.8.
5.8.
6.8.
7.8.
8.8.
9.8.
10.8.
11.8.
Porkkala
12.8.
13.8.
14.8.
15.8.
16.8.
17.8.
19.8.
20.8.
yhteensä
Jusa
51

39
47
71
21
26
37
33
133
31
16
61
41
7
34
115

4406
Kaitsu
51
40

47


26
37
33
133
31
16
61
41

34
115
22
3927
Sirpa
51
40

47




33
133
31
16
61




22
3151
Päivi


















1164
Mikko


















593
Masa


















534
Eija

















22
401
Jarmo

















22
160
Alpo


















103
Jaska II

















88
Satu


















24
Allu


















17
Aatu


















9
Arja


















8
yhteensä
153
80
39
141
71
21
52
74
99
399
93
48
183
82
7
68
230
88
14585

2016
21.8.
22.8.
23.8.
24.8.
25.8.
26.8.
27.8.
28.8.
30.8.
31.8.
1.9.
2.9.
3.9.
4.9.
5.9.
6.9.
7.9.
8.9.
yhteensä
Jusa
66
8

51
34
20
40
105
31
24
22
11
11+29
80
45

63 32
5078
Kaitsu
66
51
21
51
34
20
40
105
31
24
22
11
11+29
80
45
24
63 32
4687
Sirpa


















3151
Päivi


















1164
Mikko












11+29

45
24


702
Masa


















534
Eija












11





412
Jarmo


















160
Jaakko















24
15

127
Alpo


















103
Satu












11





35
Allu


















17
Johanna












11





11
Timo












11





11
Tytti












11





11
Taina












11





11
Tapio












11





11
Katariina












11





11
Aatu


















9
Arja


















8
yhteensä
132
59
21
102
68
40
80
210
62
48
44
22
208
160
135
72
141
64
16253

2016
9.9.
10.9.
11.9.
12.9.
13.9.
14.9.
15.9.
16.9.
17.9.
18.9.
19.9.
20.9.
21.9.
22.9.
24.9.
26.9.
1.10.
2.10.
yhteensä
Jusa
92
47
70
30
26
134
40 66
64
60

36
29
29
4
21

17
5843
Kaitsu
92
47
70
30
26
134
40
66+36
64
60
33
36
29
29
4
21
38
17
5565
Sirpa


















3151
Päivi

















17
1181
Mikko

47



60



60







17
886
Masa


















534
Eija













29




441
Jaakko

47

30
26



64

33

29





356
Jarmo


















160
Alpo


















103
Satu


















35
Allu














2



19
Johanna


















11
Timo


















11
Tytti


















11
Taina


















11
Tapio


















11
Katariina


















11
Aatu














2



11
Arja


















8
yhteensä
184
188
140
90
78
328
80
168
192
180
66
72
87
87
12
42
38
68
18359

2016
3.10.
8.10.
9.10.
11.10.
12.10.
15.10.
16.10.
18.10.
19.10.
20.10.
22.10.
24.10.
26.10.
30.10.
5.11.
13.11.
19.11.
26.11.
yhteensä
Jusa




15


18
10

14

12
23




5935
Kaitsu
60
13
17
22
15
16
29

10
17
14
18
12
23
13

12
15
5865
Sirpa





16












3167
Päivi


















1181
Mikko
60





29




18



7


1000
Masa


















534
Eija





16




14







471
Jaakko



22














378
Jarmo


















160
Alpo


















103
Satu


















35
Allu
















1

20
Johanna


















11
Timo


















11
Tytti


















11
Taina


















11
Tapio


















11
Katariina


















11
Aatu


















11
Arja


















8
yhteensä
120
13
17
44
30
48
58
18
20
17
42
36
24
46
13
7
13
15
18934

2016
27.11.
3.12.
4.12
18.12.
26.12.













yhteensä
Jusa




11













5946
Kaitsu
21
9
13
13
11













5932
Sirpa


















3167
Päivi


















1181
Mikko


















1000
Masa


















534
Eija

9


11













491
Jaakko


















378
Jarmo


















160
Alpo


















103
Satu


















35
Allu


















20
Johanna

1
















12
Timo


















11
Tytti


















11
Taina


















11
Tapio


















11
Katariina


















11
Aatu


















11
Arja


















8
yhteensä
21
19
13
13
33













19033

Taulukoitten ja käyrien pitäis nyt olla oikein.







värit


























värit


























värit






























värit

ROKin pyöräilykilometrit vuosittain.
2011-2016