Vuoden 2013 paras bongausjuttu:

Ei paras kalajuttu, vaan hurjin Bongaustarina.
Parhaan lintujutun kertoi siis ANDY, bongattuaan samana päivänä jo aikaisemmin toistakymmentä lintua
hyväksytysti.

PARAS LINTUJUTTU:  "Herra Outolinnun kanssa näimme myös seuraavat linnut, joita emme
saaneet kuvattua: Korppi, Ruskosuohaukka, ja Haarapääsky.
Korpin nähdessämme ei ollut kameraa käsillä. Ruskosuohaukka taas laskeutui taivaalta
heinikkoon ennen kuin sain kuvattua, Haarapääskyt taas olivat liian nopeita.
Helsingissä ajaessani autolla Suutarilassa näin vielä harakan, ja fasaanin. Nämä toki
tunnistin varmasti itsekin!"
Lisäksi Andy väitti nähneensä ja kuvanneensa Kottaraisen ja kottaraisesta sitten
riittikin mussutusta moneksi viikoksi.
                         Andy palkitaan kaljalipulla !













































- ROKin bongarit ovat bonganneet ROKille yhteensä 60 eri lintulajia.

      ************************************************

Eniten eri lintulajeja sarjassa ratkaistiin ROKin paras bongari  v. 2013.
           3. sijoittui Andy        35 eri lintulajia
           2. sijoittui Jusa        40 eri lintulajia
           VOITTAJA JP      47 eri lintulajia      JP palkitaan kaljalipulla

      ************************************************

Ei paras kalajuttu, vaan hurjin Bongaustarina.
Parhaan lintujutun kertoi siis ANDY, bongattuaan samana päivänä jo toistakymmentä lintua
hyväksytysti.

PARAS LINTUJUTTU:  "Herra Outolinnun kanssa näimme myös seuraavat linnut, joita emme
saaneet kuvattua: Korppi, Ruskosuohaukka, ja Haarapääsky.
Korpin nähdessämme ei ollut kameraa käsillä. Ruskosuohaukka taas laskeutui taivaalta
heinikkoon ennen kuin sain kuvattua, Haarapääskyt taas olivat liian nopeita.
Helsingissä ajaessani autolla Suutarilassa näin vielä harakan, ja fasaanin. Nämä toki
tunnistin varmasti itsekin!"
Lisäksi Andy väitti nähneensä ja kuvanneensa Kottaraisen ja kottaraisesta sitten
riittikin mussutusta moneksi viikoksi.
                         Andy palkitaan kaljalipulla !

      ************************************************

Bongauskisan suosituimmaksi osakilpailuksi nousi yllättäen hylätyt bongaukset.
Kisan voitti Kaius.
                         Kaius palkitaan kaljalipulla !

      ************************************************